Perheeni on jo pidempään potenut koirakuumetta. Rotuperehtyneisyyteni on kehittynyt asteelle, jossa en enää voi myydä itselleni mitä tahansa söpöä karvaturria. Rodun ominaisuuksien ja perheen toiveiden tulisi sopia yhteen, jotta yhteiselo olisi oikeudenmukaista.
Löysimme jo rodun, joka vaikutti unelmien täyttymykseltä. Tarkempi luonnekuvaus iski kuitenkin kapulat rattaisiin. Kun toiveena on leppoinen lapsiperheen koira, on vaikea ohittaa koiran voimakasta metsästysviettiä. Onnistunut koiravalinta vaatii myös koiran ominaisluonteen kunnioittamista.
Koirahaaveilun lomassa havahduin kohdanneeni ristiriidan lukemattomia kertoja psykoterapeuttina. Niin kuin koiraroduilla on ominaispiirteensä, on myös ihmisillä omat synnynnäiset temperamenttipiirteensä, joita olisi osattava kunnioittaa. Nämä persoonan pohjaa määrittävät taipumukset näkyvät meissä jo vauvoina ja pysyvät kohtuullisen vahvasti läpi elämän. Siinä missä toinen on lähtökohtaisesti ujompi, toinen lähestyy innokkaasti uutta. Yksi on perusvirityksiltään voimallisempi tunneilmaisussaan, toinen liikkuu tunteesta toiseen loivemmin. Yksi on tempoltaan verkkaisempi, toinen intensiivisempi aikeissaan. Sopeutuvuudessakin on eroja: toinen soljahtaa helpolla muutoksiin, toinen vaatii aikaa muokkautuakseen.
Jokainen ihminen kaipaa yksilöllistä kohtaamista. Siksi saman perheen kaikki lapset eivät voi saada samanlaista kohtelua. Hyvien hoivakokemusten myötä ihminen oppii tulemaan toimeen ominaispiirteittensä kanssa ja toimimaan niiden kanssa siten, että vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa olisi mahdollisimman sujuvaa. Ujo ei joudu häpeämään ujouttaan tai herkkä herkkyyttään, vaan lapset voivat viisaan aikuisen kanssa oppia tuntemaan itsensä ja säätelemään toimintaansa sosiaalisesti toimivammaksi.
Aina oman rodun ominaispiirteet eivät kuitenkaan tule elämänpolulla tutuiksi. Kovien tai kurittavien aikuisten ympäröimänä lapsi ei tulekaan tutuksi itselleen, vaan oppii toimimaan ennemmin ulkoisten vaatimusten mukaisesti. Herkkyyttä ei kunnioiteta tai vilkkautta säädellä, vaan niiden tuntemisen ja säätelemisen sijaan taipuu peittelemään omaa ydinminuuttaan. Omat piirteet eivät tulekaan ymmärrettäviksi, vaan ne latautuvat häpeällä tai vääränlaisuuden leimoilla.
Vaikka lapsi taipuu, on hinta kova. Itsestään vieraannuttaminen on psyykkistä valtaa, jossa kadottaa itsemääräämisoikeuden omaansa. Lapsi sisäistää katseista ja sanoista sen, ettei omana itsenään kelpaisi. On kiellettävä rotunsa piirteet, jotta tulee hyväksytyksi.
Aikuisiän ikäkriiseissä on usein kyse siitä, että alkaa tulla viimein tutuksi itselleen. Jos on oppinut vieraantumaan ominaispiirteistään, joutuu tekemään valtavasti työtä myöhemmin itsensä tuntemiseksi ja takaisin ottamiseksi. Vasta vuosikymmenten jälkeen voi uskaltautua kysymään itseltään: Kenen elämää elän? Mikä olen rodultani, mikä on minussa ollut aina?
Uskollisuus yksilöllisille ominaisuuksille tarkoittaa taipumista omalle itselle. On tärkeämpää pohtia, millainen on kuin millaiseksi pitäisi tulla. Elämänhallintaa voi lisätä itsetuntemuksen myötä: kun tuntee itsensä, voi myös ottaa enemmän vastuuta itsestään. Kun on itselleen kaikkinensa totta, on helpompi tehdä myös tilaa toisille. Rodulleen uskollisena, mutta toisia kunnioittaen.
Kirjoita kommentti