-
Saksan liittokansleri Angela Merkel rauhoitteli lauantaina Euroopan unionin kuuden alkuperäisen perustajajäsenen Saksan, Ranskan, Italian, Hollannin, Belgian ja Luxemburgin ulkoministerien lausuntoa. Ulkoministerien mukaan on tärkeää,...
-
Lontoo Britannian torstainen EU-kansanäänestys päätyi EU-eron kannalle, mutta toisinkin olisi voinut käydä. Kansan Brexit-päätös on monen tekijän summa. Lopputulos olisi voinut olla toinen, jos edes yksi alla listatusta kymmenestä EU-eroa pönkittäneestä...
-
-
Britannia päätti torstain kansanäänestyksessä, että maa jättää Euroopan unionin. Britannian EU-eron aikataulu on vielä auki, eivätkä edes asiantuntijat pysty ennustamaan, millä kaikilla tavoin Brexit vaikuttaa Britanniassa, EU:ssa tai Suomessa.
-
Kolumni
Iso-Britannia on tehnyt ratkaisun, jota laajasti ihmetellään ja valitellaan: Brexit on huono asia taloudellisesti ja poliittisesti. Se on sitä Iso-Britannian ja Euroopan sekä koko läntisen maailman kannalta. Tähän päädyttiin, koska kansa äänesti väärin.
-
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon kertoo skottiparlamentin pyrkivän välittömästi neuvotteluihin Euroopan unionin toimielinten kanssa maan EU-jäsenyyden turvaamiseksi. Britannia äänesti torstain kansanäänestyksessä EU:sta irtautumisen...
-
Britannian äänestyspäätös lähteä Euroopan unionista laukaisi maailmanlaajuisen markkinapaniikin, joka pyyhkäisi globaaleiden osakemarkkinoiden arvosta pois 2 080 miljardia Yhdysvaltojen dollaria eli 1 870 miljardia euroa. Määrä on yhdeksän...
-
HS-analyysi
Britit päättivät torstaina erota Euroopan unionista 52 prosentin enemmistöllä. Kun äänestystulos valkeni sijoittajille perjantaiaamuna, markkinoilla alkoi historiallinen myllerrys. Eurooppalaiset osakkeet sukelsivat keskimäärin seitsemän...
-
Euroopan unionissa Britannian eroprosessi EU:sta halutaan aloittaa viipymättä. Britannian pian väistyvä pääministeri David Cameron sanoi perjantaina, että viralliset eroneuvottelut aloitettaisiin vasta lokakuussa konservatiivipuolueen...