Ei pitäisi sillä tavoin itseensä ottaa tai ylipäätään välittää niin paljoa kaikesta. Ei kannattaisi pelätä joka asiaa, vaan pitää pää kylmänä ja järki kädessä. Ei tulisi liikaa innostua pikkujutuista, tehdä sillä tavoin numeroa kaikesta.
Mitä ihmisen sitten tulisi olla: herkkä, kovis, erityisherkkä, kaiken kestävä? Ei mitään sen enempää kuin jo on.
Kuten mitä tahansa mielen ominaisuutta, myös herkkyyttä voi olla lähtökohtaisesti saanut kauhan tai teelusikan mitalla. Herkkyys on kykyä nähdä kauneutta, herätä pieniinkin vaaran varoituksiin, liikuttua hienovaraisesta hyvästä ja pahasta, kuormittua keskimääräistä helpommin ja poimia sanattomia viestejä tilanteista.
Herkkyyttä kauhanmitalla saanut ihminen ei tarvitse maanjäristystä järkyttyäkseen, muttei myöskään ilotulitusta ilahtuakseen. Voimallisesti herkkä on toisinaan kuin norsu posliinikaupassa ja toisaalta kuin haurain posliini itse.
Herkkä ihminen on usein kuullut pitkän liudan määreitä ja arvosteluja siitä, mitä kaikkea hänen ei kannattaisi olla tai mistä kaikesta ei ylipäätään pitäisi tuntea niin kovin paljon. Siksi moni herkkä kasvaa negatiiviseen käsitykseen itsestään: aina on liikaa jotakin ja liian vähän jotain toista.
Joillakin ihmisillä herkkyyttä on erityisen runsaasti, jolloin puhutaan erityisherkistä ihmisistä. Itsensä tunnistaminen erityisherkän otsakkeen alta on monelle ollut helpotus oman kummallisuutensa selittäjänä. Samanaikaisesti se on yhtä totta ja tavallista kuin mikä tahansa muukin yksilöllinen ominaisuus, joka vaatii rinnalla kulkijaa, selittäjää ja rauhoittajaa. Kukaan ei ole erityislaatuisuudessaan ainutlaatuinen.
Tasapainoiseksi ihmiseksi kasvaminen edellyttää kykyä tulla toimeen itsensä kanssa: ymmärrystä siitä, millaisin kortein on tässä elämässä pelaamassa. Siksi viisas vanhempi haluaa ennen kaikkea oppia tuntemaan lapsensa eikä saada tätä vain toimimaan haluamallaan tavalla.
Liian usein erityisen herkkä käsittää olevansa muiden silmissä vääränlainen sen sijaan, että oppisi tuntemaan herkkyytensä yhtenä merkittävistä ominaisuuksistaan. Kovin herkkä ihminen on hauraampi myös ahdistumiselle, etenkin, jos ei ole saanut riittävästi taitoja säädellä herkästi herääviä tunteitaan. Moni herkkä ei ajattelekaan olevansa erityisen herkkä, vaan lähtökohtaisesti persoonaltaan huonompi ja kelvottomampi kuin muut. Herkkyyden ymmärtämisen ja hyväksymisen sijaan mielen valtaavat syyllisyys ja häpeä omasta erilaisuudesta.
Kun herkkyys tulee hyväksyvästi tutuksi ja muuttuu lämmöllä ymmärretyksi, sen kanssa voi toimia väljemmin ja vaatia viisaammin. Voimallinen herkkyys on siunaus ja kirous, jota voi säädellä itsensä ja muiden kanssa rikkaudeksi, eikä pelkiksi esteiksi. Herkkyys on suurempaa alttiutta herkistyä ja haavoittua – ei paremmuutta eikä kelvottomuutta.
Kun herkkyydelle ei alistu, vaan antautuu, ei lopulta muutu mikään, mutta samanaikaisesti muuttuu kaikki. Kirjailija Anja Snellman kuvaa herkkyyteensä juurtumista henkilökohtaisessa teoksessaan Antautuminen.
Tärkeimmäksi tehtäväksi nousee taito tulla toimeen herkkyyden kanssa. Kuten Snellman kirjansa viimeisillä sivuilla kuvaa: "Nyt on hyväksyvä katse. On anteeksianto. Valkoinen lippu liehuu."
Kirjoita kommentti