Ette ole sitten lasta ollenkaan miettineet? Kyllä kannattaisi jo, ennen kuin ikä alkaa painaa päälle! Ja jos tekniikkaopastusta kaipaatte, niin täältä pesee! Vai eikö niitä kuulu? Kannattaisi lopettaa tuollainen stressaaminen, rentoutuisitte vähän, niin kyllä se siitä onnistuisi. Tai olisitte vähemmän urakeskeisiä. Painoakin on liikaa, sitä pitäisi kyllä vähentää. Ja viimeistään kun hankkii koiran, niin johan alkaa lapsenteko lykästää!
Vaikka joka viides suomalainen pari kohtaa jossain elämänvaiheessa tahatonta lapsettomuutta, unohtuu monelta edelleen, ettei lapsia tehdä, vaan niitä saadaan. Jokainen uusi elämä on ihme. Lapsenkaipuuta eivät kohtaa vain parit, vaan myös yksinelävät, joiden syli huutaa tyhjyyttä. Lapsettomuus on useimmiten salaisuus, joka pysyttelee visusti kaapissa. Suru korventaa hiljaa sisältä, mutta häpeä estää puhumasta. Miten surra jotain, mitä ei ole ollut olemassakaan? Miten työstää menetystä asiasta, jota ei koskaan edes saanut?
Toiset eivät usein tee puhumista ainakaan helpommaksi. Jos omat pienokaiset ovat saaneet alkunsa pelkästä ajatuksesta, on osan vaikea muistaa, että toisen maailmassa lapsettomuus voi olla arkinen totuus. Lapsettomuudesta kärsivä saa usein kuulla neuvoja, ratkaisuja ja kohtuuttomia kysymyksiä vastauksineen. Silloin ihmisen intiimistä ja kipeästä kriisistä tehdään kohde, jota voi kolkosti kommentoida kuka tahansa, osana kevyttä small talkia.
Lapsettomuuden kipu on usein kriisi, joka eristää muista ihmisistä. Eristäminen voi tapahtua ulkopuolelta, kun yhteiskunta keskittyy perhekeskeiseen näkökulmaan ja läheisten kutsut perhejuhliin jäävät saapumatta. Sekä täydellinen hiljaisuus että toisen elämän ulkopuolelta tietäminen eristävät ihmistä toisista. Joskus lapsettomuuden tuska mitätöidään ulkopuolelta jäätävin kommentein: Säästyttepä koliikilta! Saatpa ainakin nukkua viikonloppuisin! Voitte matkustella maailman ääriin – ajattele positiivisesti!
Pinkeä positiivisuus on surun pimeydessä pelkkä irvikuva myötätunnosta. Jos elämässä on kipeä lapsenkokoinen kaipuu, eivät matkustusmahdollisuudet tuo lohtua. Emme koskaan tiedä toistemme kipua. Jos ei kykene myötätuntoon, on edes harjoitettava malttia omien kommenttiensa jakamisessa.
Lapsettomuus on suru, jota ei hienoin sanankääntein tai virkistävin näkökulmin voi tuskattomaksi haihduttaa. Kun sanoille ei löydy ratkaisevaa paikkaa, käänteentekeväksi nousee läheisen kyky pysähtyä ja kiinnostua toisen elämästä. Lohtu ei ala tietämällä, vaan kysymällä. Miten sinä voit? Miten voin auttaa? Miten haluat asiasta puhuttavan?
Se, että yrittää ymmärtää, riittää hyvään rinnalla kulkemiseen.
Intiimit vaikeudet ja niihin liittyvä kipu, häpeä ja avuttomuus saavat meidät usein käpertymään itseemme. Haurailla hetkillä avulle avautuminen on vielä tavallista vaikeampaa.
Sanattomalle surulle on kuitenkin vaikea antaa tukea. Siksi lapsettomuuden kipua kantavan on annettava läheisilleen mahdollisuus ymmärtää, auttaa ja kulkea rinnalla. Ainoastaan kertomalla voi saada ymmärrystä. Ja ainoastaan pysähtyvällä läsnäololla voi ymmärtää.
Kirjoita kommentti