Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Hurja kantarellikesä alkoi – sienitutkija antaa viisi vinkkiä, mistä keltavahverot löytyvät

Sateet loivat sienille erinomaiset olosuhteet, sienikaudesta tulossa keskimääräistä parempi.

Ruoka
 
Johannes Wiehn
Kantarellisadosta odotetaan hyvää.
Kantarellisadosta odotetaan hyvää. Kuva: Johannes Wiehn

Kantarellit eli keltavahverot ovat puskeneet maan pinnalle Etelä- ja Keski-Suomessa. Haluttua ja monikäyttöistä D-vitamiinipommia poimittiin sieltä täältä jo kesäkuussa, mutta nyt kantarelleja on noussut vauhdilla Pohjois-Savoa myöten.

Hyvän kantarellikesän on huomannut myös Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Kauko Salo, joka päivitti maan sienitietoja maanantaina aamupäivällä.

”Harvoin on noussut näin paljon tavaraa. Monena vuonna heinäkuun alussa ihmiset ovat grillanneet itseään ja sienet itkeneet maassa. Nyt sienet viettävät juhlaa jo näin heinäkuun alussa”, Salo sanoo ja luettelee sienihavaintoja eri puolilta maata.

Ensimmäiset kantarellit poimittiin Itä-Uudellamaalla poikkeuksellisen aikaisin toukokuussa. Kesäkuun ensimmäisinä viikkoina sienimetsissä oli hiljaista, mutta juhannuksen jälkeen kantarelleja on noussut runsaasti Etelä- ja Keski-Suomessa. Salo arvioi saamiensa havaintojen perusteella, että tällä hetkellä etenkin Länsi-Uudellamaalla on paljon kantarelleja.

Sienisato näyttää hyvältä juuri nyt, mutta kovin kauas ennusteita ei voi tehdä.

”Nyt on ollut superolosuhteet sienille, sillä vettä on tullut koko ajan. Sienirihmastojen sielunelämä on kuitenkin arvaamatonta, joten suoraan ei voi sanoa, millainen syksy on tulossa.”

Joka tapauksessa kesäsienikausi on tänä vuonna keskimääräistä parempi, Salo tiivistää.

Kovin suuria kantarelleja metsät eivät vielä tarjoa kuin onnekkaille. Viime viikonloppuna kantarellien koko jäi halkaisijaltaan muutamaan senttiin. Salo kehottaakin odottamaan ja kasvattamaan pieniä kantarelleja kahdesta neljään päivää.

Satonäkymät ovat muutenkin valoisat. Sienikaudesta on näillä näkymin tulossa hyvä ja ensimmäiset uuden sadon mustikat ovat jo päätyneet piirakoihin.

Salo suosittelee etsimään kantarellin lisäksi isohaperoa, jonka voi kantarellien tapaan paistaa pannulla ja syödä sellaisenaan.

”Se on vähemmän tunnettu, mutta hyvä ruokasieni. Niitä havaittiin Etelä-Suomessa jo ennen juhannusta.”

Kimmo Räisänen
Isohapero.
Isohapero.

Hän arvioi, että mustikan pääsato puolestaan kypsyy Etelä-Suomessa 1–2 viikossa. Keski-Suomessa pääsatoa odotetaan muutama lisäpäivä ja Kainuussa viikko kauemmin.

Ensisadon aarteet on hyvä viedä lautaselle kikkailematta. Sekä kymmeniä vuosia sieniä tutkinut Salo että Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri-Kallio suosittelevat paistamaan sienet pannulla ja syömään sellaisenaan. Näkemyseroja syntyy ainoastaan siinä, pitäisikö sekaan lisätä suolaa vai ei.

”Aromi on niin hyvä, etten laittaisi suolaa. Jos tänä vuonna haluaa kokeilla jotain uutta, niin kannattaa maistaa kantarellimuhennosta ilman suolaa”, Salo sanoo.

”Suola tuo sienen makua esiin ja voimistaa aromeja. Kun suolan lisää valmiiseen ruokaan, sitä ei tule käytettyä liikaa”, Kuuteri-Kallio kertoo.

Jos haluat tehdä kantarelleista hyvän pastan, ohjeen siihen löydät täältä.

Sienien löytäminen on Salon mukaan taitolaji. Moni ei huomaa sieniä juuri koskaan, kun taas osa palaa täyden sienikorin kanssa lyhyeltäkin kävelyltä.

Salo antaa viisi vinkkiä, miten kantarelleja löytää:

1. Mene koivumetsään.

Kantarelleja kannattaa etsiä koivuvaltaisten metsien reunoilta.

2. Pysy polulla.

Parhaat kantarellipaikat ovat usein polkujen varsilla.

3. Etsi heinien alta.

Kantarelli on kirkkaasta väristään huolimatta taitava piileskelijä. Erityisesti kannattaa etsiä heinien alta.

Kun ensimmäinen keltainen täplitys löytyy, niin lähellä on yleensä lisää sieniä.

4. Tuijottele saappaittesi kärkiä.

Sienestämisessä pitää olla tietty perusnöyryys. Katse on hyvä pitää kumisaappaiden tai tossujen kärkiosissa, eikä havainnoida ympäristöä niin kuin normaalisti polulla kävellessä. Jos sieniä ei löydy, niin vika on usein sienestäjässä itsessään.

5. Palaa vanhoille apajille.

Kantarellit viihtyvät yleensä samoissa paikoissa. Vanhoille sieniapajille on hyvä palata uudestaan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Hae reseptejä