Kaksoiskohderyhmän avulla tavoitat valtavan joukon samanlaisia ihmisiä kun verkkokauppasi vakioasiakkaat.
Toimittaja Annakaisa Mänttäri, Helsingin Sanomat:
”Tein talvella 2013 juttua vuoroasumisesta eli siitä, kuinka lapset asuvat vuoroviikoin äidillä ja vuoroviikoin isällä. Tilastoja tutkiessani huomasin, että yksinhuoltajatilastot valehtelevat: ne eivät kerro mitään siitä, kuinka paljon Suomessa on oikeasti täysin yksin lapsistaan huolehtivia äitejä tai isiä.
Halusin kertoa näiden totaaliyksinhuoltajien tarinan. Syntyi juttu Riikasta, äidistä, joka oli yksin kahden pienen lapsen kanssa vailla tukiverkkoa. Siksi hän oli erossa lapsistaan vain työvuoron ja muutaman minuutin kauppareissun ajan. Taloudellisesti perheen piti pystyssä yötyö, mutta perheen arjen raskaus ja äidin väsymys tulivat jutussa lukijan iholle.
Juttu julkaistiin 29. elokuuta Helsingin Sanomien Torstai-liitteen Elämä-osiossa. Samana aamuna aloin saada kymmeniä puheluita ihan tavallisilta suomalaisilta. Yksi tarjoutui viemään lapset leikkimään aina keskiviikkoisin muutamaksi tunniksi. Finnairin lentoemännät keräsivät kolehdin ja lupasivat hoitaa lapsia, jotta äiti pystyisi lähtemään kylpylään. Erään säätiön edustaja halusi rahallisesti tukea perhettä.
Välitin kaikista soittajista tiedot haastatellulle äidille, jotta hän voisi hyödyntää tarjottua apua itse. Olen ennenkin saanut palautetta jutuista, mutta en koskaan tällä tavalla. Se tuntui aika upealta. Siltä, että työllä oli todella joku merkitys, jos äiti sai kauttani apua.
Puhelinsoittojen lisäksi juttu sai HS.fissä aikaan kymmeniä kommentteja, ja Facebookissa juttua suositteli 5 000 lukijaa.
Keskustelu oli myös todella tunteikasta. Riikan tilanne oli niin vaikea ja hän kertoi sen niin kaunistelemattomasti, että toimituksessakin puhuttiin ennakkoon, oliko tämä jo liian synkkä tarina, eikö tähän saataisi jotain positiivista sanottavaa. En kuitenkaan halunnut väkisin tuoda tekstiin mitään positiivista, kun ei siinä oikeasti sitä ollut. Kun teksti on todellinen, se toimii ja koskettaa.”
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi jatkaa:
”Toimitukseen otetaan valtavasti yhteyttä, jos juttu todella koskettaa. Sen lisäksi Annakaisan tekemän jutun tapaisilla sisällöillä on hirvittävän pitkä ja laajalle levittyvä positiivinen häntä, koska on olemassa se suuren suuri massa, joka ei ehkä ota toimitukseen yhteyttä, mutta keskustelee ja välittää tunnetta omassa yhteisössään.
Monesti puhutaan, että suomalaiset eivät ole yhteisöllisiä. Pääkirjoituksessa ei oikein voi sanoa, että muuttukaa yhteisöllisiksi. Muutos tapahtuu tämän tyyppisten juttujen kautta. Kun on mahdollista tehdä jotain konkreettista.
”Tein talvella 2013 juttua vuoroasumisesta eli siitä, kuinka lapset asuvat vuoroviikoin äidillä ja vuoroviikoin isällä. Tilastoja tutkiessani huomasin, että yksinhuoltajatilastot valehtelevat: ne eivät kerro mitään siitä, kuinka paljon Suomessa on oikeasti täysin yksin lapsistaan huolehtivia äitejä tai isiä.
Halusin kertoa näiden totaaliyksinhuoltajien tarinan. Syntyi juttu Riikasta, äidistä, joka oli yksin kahden pienen lapsen kanssa vailla tukiverkkoa. Siksi hän oli erossa lapsistaan vain työvuoron ja muutaman minuutin kauppareissun ajan. Taloudellisesti perheen piti pystyssä yötyö, mutta perheen arjen raskaus ja äidin väsymys tulivat jutussa lukijan iholle.
Juttu julkaistiin 29. elokuuta Helsingin Sanomien Torstai-liitteen Elämä-osiossa. Samana aamuna aloin saada kymmeniä puheluita ihan tavallisilta suomalaisilta. Yksi tarjoutui viemään lapset leikkimään aina keskiviikkoisin muutamaksi tunniksi. Finnairin lentoemännät keräsivät kolehdin ja lupasivat hoitaa lapsia, jotta äiti pystyisi lähtemään kylpylään. Erään säätiön edustaja halusi rahallisesti tukea perhettä.
Välitin kaikista soittajista tiedot haastatellulle äidille, jotta hän voisi hyödyntää tarjottua apua itse. Olen ennenkin saanut palautetta jutuista, mutta en koskaan tällä tavalla. Se tuntui aika upealta. Siltä, että työllä oli todella joku merkitys, jos äiti sai kauttani apua.
Puhelinsoittojen lisäksi juttu sai HS.fissä aikaan kymmeniä kommentteja, ja Facebookissa juttua suositteli 5 000 lukijaa.
Keskustelu oli myös todella tunteikasta. Riikan tilanne oli niin vaikea ja hän kertoi sen niin kaunistelemattomasti, että toimituksessakin puhuttiin ennakkoon, oliko tämä jo liian synkkä tarina, eikö tähän saataisi jotain positiivista sanottavaa. En kuitenkaan halunnut väkisin tuoda tekstiin mitään positiivista, kun ei siinä oikeasti sitä ollut. Kun teksti on todellinen, se toimii ja koskettaa.”
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi jatkaa:
”Toimitukseen otetaan valtavasti yhteyttä, jos juttu todella koskettaa. Sen lisäksi Annakaisan tekemän jutun tapaisilla sisällöillä on hirvittävän pitkä ja laajalle levittyvä positiivinen häntä, koska on olemassa se suuren suuri massa, joka ei ehkä ota toimitukseen yhteyttä, mutta keskustelee ja välittää tunnetta omassa yhteisössään.
Monesti puhutaan, että suomalaiset eivät ole yhteisöllisiä. Pääkirjoituksessa ei oikein voi sanoa, että muuttukaa yhteisöllisiksi. Muutos tapahtuu tämän tyyppisten juttujen kautta. Kun on mahdollista tehdä jotain konkreettista.
