Tuoreimpia blogimerkintojä
Tällä sivulla näytämme aktiivisten kirjoittajiemme tuoreimpia merkintöjä.
Joka päivä armon suojassa
viiruisVk 313:1-3
Eteesi, armon Jumala, nyt ahdinkoni toisin, vaan niin en osaa rukoilla kun osaavani soisin. Siis itse neuvo, opeta ja sydämeeni vuodata nyt rukouksen henki. Suo, Herra, voimaa tahtoa minulle rukoukseen, lahjoita taivaan armoa heikkoonkin huokaukseen, niin ettei suu vain puhuisi, vaan koko sielu huutaisi sydämen syvyydestä. Suo minun oikein rukoilla tahtosi mukaisesti ja anna sita anoa mi kestää iäisesti, ja suo se uskon uskallus, taivaassa että rukous Jeesuksen tähden kuullaan.
Maailma sanoin ja kuvin
Phil DeckerHyvää juhannusta
Hyvää juhannusta eli mittumaaria 2022 kaikille mahdollisille blogini lukijoille. Isosti. Muillekin pienet. Porvarillisesti ajattelevana kommunistina uskon ansaitsemisen motivoivaan voimaan. Laitan oheen vastuullisen juhannusrunon: Pidimme huolta enosta, kun soudimme järvellä venosta. Eno oli veneessä köysissä, joskin melko löysissä. Näin eno veneessä pysyi, vaikka se hieman vaivaa kysyi.
Nimimerkin vaihto
aatoslalliUusi kirja.
Kirjoitin uuden kirjan. 280 s. Siinä on aluksi neljä pientä satua ja sitten on kaksi novellia. Ensimmäinen novelli kertoo 1800 luvulla Ranskan alpeilla sijainneesta viinitilan fantasia tarinan. Toinen novelli kertoo tulevaisuuden fiktion, kolmannesta maailmansodasta ja sen seurauksista. Lähetin käsikirjoitukseni kolmelle kustantajalle, toivottavasti yksi niistä hyväksyy sen. Pahimmassa tapauksessa kirja on kaupoissa vasta ensivuoden puolella.
Kadotettujen Sielujen Safari
malluainenPiilotettu totuus
Piilotettu totuus Kuka piirtää kartan kadotetusta sielustani kun en kykene sitä itse tekemään kuka kuulee sisäisen ääneni kun en pysty edes itselleni kuiskaamaan Kuka löytää kätketyn minäni kun olen niin hukassa jotten siihen kykene Kuka rakentaa turvasataman kun en löydä edes pelastusrengasta Vastatuuleen olen taistellut jo pitkään hukkunut hieman joka päivä myrskyävään mereen Olen hymyillyt valheiden hymyä kertonut ilmeilläni toisenlaista todellisuutta Olen ollut se sadepilvi taivaalla joka on kastellut ...
Ajankohtaista . .
RayanMaanantai marmatus !
Olen kyllästynyt tähän " tiukkapipojen sormipystyssä " aikaan ! - Minulle ajankohtainen asia on tupakointi . Me rakennamme " savutonta Suomea ", ha ha . Tänään huomasin, että savuketupakan hinta oli taas noussut . Ennen korotusta 8,20 nyt 8,95 euroa !! Ei tämä ole hinnankorotus, tämä on kiristystä ! Tämän lisäksi mainitun tuotteen käyttäjille on vuosikausia pakkosyötetty pahimman luokan " sosiaalipornoa " ! Minkä muun tuotteen pakkauksessa olette nähneet vastaavaa ? Kuinka on mahdollista, että laillisen ruokatavarakaupasta ostettavissa olevan tuotteen ...
Asiaa(?)ja asian vierestä
Upukka hupattaa
upukka61 kyllä otsikkoa
Tänä vuonna olen sitten 1961 syntyneenä 61-vuotias. On vaikea keksiä mitä sitten. Aikoinaan kaupan täti kysyi kassalla: "Entäpä sitten?" Siihen vastattiin: "Ei muuta, kiitos!" Ehkä se oli sitä 1970-luvun small talkia. Ne olivat erilaisia aikoja silloin 1970-luvulla. Nykyään voi asioida itsepalvelukassoilla. Joskus kumarran ja kiitän, kun kassan iloinen koneääni toivottaa: "Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!" Viime aikojen kokemukset kauppojen henkilökunnan asenteesta minua kohtaan ohjaavat suosimaan näitä tasapuolisesti iloisia automaatteja. Muutenkin ...
Menneisyyttä, tulevaisuutta
J. VaheIsäni syntymästä 100 vuotta
Kiestingistä Viipuriin. Isäni Jouko Vaheen sotatie - Vuodatus.net
Ystävykset
Louna_TuuliJoulu Sydämessäni
Siellä se on, hiljainen, kaipaava.joskus raskaskin joulu. Paljon on hyviä muistoja, mutta on myös raskas, kyyneliä täynnä oleva joulu. Tuo joulu tulee usein toistumaan.. niin tänäkin jouluna.. kyyneleitä.. Muttt joulu on kuitenkin sydämessäni.
Meiltä ja muualta
KarrLiintolaTalvikodissa pitkästä aikaa
Noin 17 kuukauden jälkeen pystyin matkustusrajoitusten hellitettyä matkustamaan tänne tuttuihin Floridan talvimaisemiin. Kaikenlaista ylimääräistähän tuo matkustaminen nyt vaatii. Huolimatta rokotuksista piti käydä koronatestissä ennen matkaa, joka toi hieman vaivaa ja rahanmenoakin. No, hyvähän tuo on varmistaa, että terveenä matkaan pääsee. Tukholman kautta aikataulussa matka sujui ja immigration eli maahantulomuodollisuudetkin olivat aika jouhevat, lähes ennätysluokkaa, mitä ajankäyttöön tulee. Puolessa tunnissa koneen saapumisesta oli jo ulkona terminaalista. Kevään ...
Sekajuttuja Nettikassulta
nettikassuOperaatio Kölinveto
Edellisen maailmansodan jälkeen aktivoitui Jaltan konferenssissa tehty salainen päätös: Operaatio Kölinveto (engl. Operation Keelhaul). Silloin länsiliittoutuneet, nimittäin Yhdysvallat ja Iso-Britannia, sopivat kaikkien miehitysalueillaan olevien neuvostokansalaisten luovuttamisesta Neuvostoliittoon. Sopimus, joka konkretisoitui vuonna 1946, tarkoitti esimerkiksi brittien ja amerikkalaisten miehittämillä alueilla olleiden neuvostosotavankien toimittamisesta Neuvostoliittoon. Operaatio Kölinveto ei ollut rajoittunut vain sotavankien toimittamiseen, vaan myös kaikkiin ...
lehtima
lehtimaJatkosota
On kulunut n. 80 vuotta jatkosodan alkamisesta. Iltasanomat ja HS ovat julkaisseet pienen kirjan jatkosodasta ja Iltalehti omansa.Sen perusteella mitä olen lukenut ja kuullut arvioni on, että Suomi nimistä valtiota ei enää olisi. Neuvostoliitto valloitti kesällä 1944 10 vuorokaudessa Karjalan kannaksen ja Viipurin ja läpi olisi tullut Tali-Ihantalissakin, mutta enkelitkin hymyilivät meille. Risto Ryti uhrasi itsensä, niin saatiin aikaan sopimus, että Saksa alkoi tuoda taas viljaa ja aseita Suomelle. Tali-Ihantalan torjuntavoitto perustui viiteen seikkaan. 1. Vaikeakulkuinen ...
Hiljaisuuden kertomaa
hiljaisuusHiljaisuuden kertomaa; kevään saapuessa
Hiljaisuus huokaisee. Onneksi ulkona on vain muutama aste lämmintä, järvessä on jää ja yhä muutamia lumilämpäreitä. Krookukset ovat vielä nupullaan, sinuvuokot odottaa avautumistaan. Ei ole kiirettä kevään tulolla, olkoon minun puolestani vielä viileää. Toivottavasti sääennuste lumisateiden suhteen huomenna pitää paikkaansa. Lauantaina alkaa viimeinen kevätkuukausista. Toukokuusta elokuuhun kun jaksan, sitten alkaa ihana syksy. En tiedä onko muuttolintuja tullut kun en kuule niiden ääniä. Peipposia näyttää olevan mutta niidenkään ääntä ...
Jonnenjoutavaa
hande1959Elämä putkessa
Elämä on nyt putkessa... nimittäin eläkeputkessa. En tiedä, toisaalta tosi kivaa, vaan toisaalta haikeaa... Elämä muuttuu enemmän kuin arvaakaan, ihanaa on kun aamukahvilla saa jatkaa päivää rauhassa eikä tarvi hosua töiden kanssa. Kun on tehnyt melkein viiskyt vuotta töitä niin ei tahdo osata aloittaa mitään uutta vaan vähän jumittaa päivissä, toisaalta se varmaan sallitaan että jokunen kuukausi käydään vähän hitaammalla.. se vähän rassaa kun kaikki työkaverit häviävät yhtä äkkiä... korona rokotuskin on lähiaikoina tulossa, jospa sitten ...
Asioita
GiarkoHuhtikuu 2021
Viimeisen kuukauden suurin uutinen taisi omalle kohdalle olla se että Suomi pääsi vihdoin futsalissa miesten arvokisoihin (EM-kisat). Kauan sitä oli odotettukin ja joulukuussa oli arvokisapaikka todella lähellä kun Suomi selvisi MM-kisojen jatkokarsintaan ja jäi monien vaiheiden jälkeen sivuun lopputurnauksesta kun Serbia oli aavistuksen parempi. Uhosin joskus muinoin täällä blogissani että Suomi pääsisi aiemmin futsalin arvokisoihin kuin jalkapallon. Olin väärässä ? ja ihan hyvä niin jos ottaa huomioon että tällä hetkellä Suomella on arvokisapaikka ...
Kirja-arvostelut
jace_claryÄiti maa, isä taivas
Heiniä ja marjoja keräämässä ollut nuori Chagak katselee avuttomana ja kauhuissaan, kun muukalaiset tappavat hänen kylänsä ihmiset. Haudattuaan läheisensä Chagak pakkaa ik-veneensä ja lähtee vielä elossa olevan pikkuveljensä kanssa kotisaareltaan kohti valaanpyytäjien, isoisänsä saarta. Chagak ohjaa ikinsä autiolta näyttävälle rannalle levätäkseen hetken. Saaren ainoa asukas Shuganan, vanha shamaani, ottaa tulijat ystävällisesti vastaan. Mutta vielä samana kesänä saarta lähestyy toinenkin vene. Ikyakista nousee lyhyiden heimoon kuuluva mies, jonka ...
tunteet
hlkm55ei unohdu
20,02 Tämä päivä ei unohdu.Tipsu täyttäisi tänään vuosia jos olisi vielä kanssani.Päivä on aina raskas,samoin kuin aina se 08.08.2019.Saattaa joitakin ihmetyttää että aina vaan kaipaan Tipsua mutta en voi sille mitään.Muistan kun luin jokunen aika sitten että jos "Höyhen lentää odottamattomaan paikkaan,se tarkoittaa että enkeli on lähellä"Kerran lenkiltä tullessa löysin takkini olkapäältä pienen valkoisen höyhenen,silloin ajattelin että se on Tipsun terveiset minulle.Mistä se tuli kun lintuja ei ollut lähimainkaan meidän pikku lenkillä,mistä ...
Vitsejä
PeletusParit lyhyet Vol. 1
Kuopion rouva hypisteli torilla kaloja ja sanoi: "Nämä muikut ovat hyvin pehmeitä." Myyjä vastasi: "Savon muikuissa ei ole sitä lihhoo, joka puristelemalla kovenoo." Vanhainkodin viisauksia: Pessimisti sanoo: Piru kun ei seiso. Optimisti sanoo: Kylläpä roikkuu nätisti. Mitä mummo teki vanhusten päivätansseissa? - Otti tilaisuudesta vaarin. Olipa kerran mies, jonka pään päällä istui pingviini. Ihmiset tietenkin utelivat, miten tuo tuohon oikein joutui. "Nooh, ensiksi minulla oli perseessä näppy ja sitten siihen kasvoi tuollainen." Pingviini vastasi.
Kissantassun tassuttelua...
kissantassuVähän Vantaa virrannut.....
Vaihteeks tännekin,vaikka tässä kaikenlaista tapahtunut.Sinkkuna pörrään,parisuhteessakin jokunen vuosi mutta nyt matka jatkuu yksin ja näin ajatellutkin jatkaa,vaikka eihän sitä koskaan tiedä. ?Oon kesälomal päivätöist ja sen jälkeen lomautus ilmeisesti,isse toivon et päivätöit vast Kesäkuus,kun jotenkin väskä kun viimevuon vain 2 viikkoo pidin lomaa.Elämä soljuu eteenpäin,ja kesänlalpsena odotan luonnollisesti kesää ja kesäöitä. Iloista kuluvaa vk siulle, joka tän lukaiset ja muutenkin kaikkea hyvää.???
Torttuzine
PointniCisco on puhelin
Kävin tänään näyttämässä luomeani. Uskon sen olevan kolmas nännini. Sanoivat että Neuvola ei hoida luomien poistoja. Miksi he luulivat minun haluavan siitä eroon? Hiekoitin myöhemmin sisäpihan.
älyn väläys
arttu12Hyvää alkanutta vuotta 2021
Pitää "taas opetella uutta vuosilukua ,vaikka eipä paljon tarvi noita allekirjoituksia tehdä.Viimeisen vuoden tapahtumat jäävät helposti muistiin tietystä syystä,jos sitten vuosien päästä muistaa sen vuosiluvun.Noita ennustuksia ei enää viitti,tuon Trumpin homman arvasi,muuta itäpuolen hommat senkun vakiinttuu .Nyt on talvi kovimmillaan,päivä on jo selvästi pidentynyt kunhan ei ihan hirveitä pakkasia olisi.Jospa tulisi aikainen kevät ja ilman takatalvia,harmi kun kevään hienoa valoisaa aikaa saa kärvistellä räntäsateissa,syksyllä saa sitten olla lauhassa ...
Teknologinen vallankumous
heikkihallaTeknologinen vallankumous
Teknologinen vallankumous on asettanut nopean tahdin elämämme kaikilla osa-alueilla: koetun tiedon määrästä uhkapeliteollisuuden kehitykseen. Nyt sinun ei tarvitse lentää Las Vegasiin lyödäksesi jättipottia tai vain lyödä vetoa mustalle. Sinulla on jo kaikki taskussa. Mutta tällaisten pelien kysynnän niin nopean kehityksen myötä myös tarjonta kasvoi. Nattikasinomarkkinat ovat täynnä erilaisia ??tarjouksia, jotka houkuttelevat eloisilla kuvilla ja animaatioilla. Jotta ei eksyisi kaiken tämän monimuotoisuuden joukosta, päätimme kerätä kaikki tiedot ...
esaaatos
esaaatosLoru
Sain uuden kirjan valmiiksi. PAMFLETTI. Merkillisiä tarinoita. Se on nyt myynnissä. Siinä on seuraavanlainen loru: Saunassa kuumaa, Siinäpä huumaa, Heittipä löylyä vielä kerran, Siinäpä kiire tuli herran, Sangosta vettä päällensä kaataa. Vesi on kylmää. Siirä hän mylvää. Eukko jo huusi, Tuli jo suusi. Eukko jo rientää, Kahvia keittää, Ukkonsa killuttimetkin hän peittää.
Pateettisuutta pieteetillä
GreengrassMopo käsissä?
Pakko välillä osallistua maailman menoon, kun se menee metsään tavalla jolla metsä ei toivoisi sinne mentävän. Jeesustelu (anteeksi J) on saanut sellaiset mittasuhteet vanhojen, aikaansa kuvanneiden huumorisarjojen ja Maustetyttöjen neekeri-sanan, joka on jo poistettu punakynällä aikoja sitten, osalta ja muutenkin, jottaettä teen tuon jatkumoksi seuraavanlaisen ehdotuksen Jokainen joka kertoo tai yrittää kertoa humoristista kuvausta mistään itäsuomalaiseen kieleen tai kielialueeseen tai ihan mihin tahansa liittyvästä asiasta, tulee teloittaa välittömästi ...
Reijo-kissan mietteet
fifa for fun
fifa55betFifa555 onliine
Apply Fifa555, pull up to get online betting through hand-picked smartphones. With a PC brain able to coordinate with me 24 hours a day, the International Football Federation Association 555 Marijanon service for more than 8 years, more than 20,000 violent team members who trust me Well, I have a powerful business faculty. Have expertise in madness for over 10 years in the form of contortion and dealing with ball betting. The service is the top rank of Tai. Along with Asia Received a confession from all the magicians in the country, along with the country The main web page is ...
Nykytanssin älyllistä hurmaa
lapateusNykytanssin tyylisuunnat
Nykytanssi on aika monta eri tyylisuuntaa: Teatterinomaista tanssia Vapaata tanssia Improvisaatiotanssia Modernia ja postmodernia tanssia Graham, Cunningham, Gaga tekniikat y Varsinkin ilmaisevaa modernia tanssia pidetään nykytanssin lähtökohtana, Oma suosikkini on ilman muuta Martha Graham tekniikkaan perustuva tyyli. Grahamia pidetään yhtenä nykytanssin perustajista, hän on yhdysvaltalainen feministi, jonka näkemykset tulivat voimakkaasti esille teoksissaan. Myös termi "liike lähtee lantiosta" on hänen kurinalaisen tekniikan perusta. Graham on valittu vuosisadan tanssijaksi!
Haaveita
Luti_possuKesää odotellessa
Jospa se kesä tulisi pian. Aika on mennyt ainakin minun osaltani vauhdikkaasti tähän alku kevääseen, mutta siihen se tuntuu tyssäävän. Aika tuntuu matelevan aina tässä vaiheessa. Siihen se tyssää. Koulu alkaa kyllästyttää ja kokeet painaa päälle ja kesästä vain unelmoi. Vapaasta, rauhallisesta kesästä. Itse kesällä otan yleensä vain rennosti, esimerkiksi luen kirjaa ulkona kesäauringossa, taikka käytän mridän koiraa metsässä pitkillä lenkeillä läheisessä metsässä. Mitäs te tykkäätte tehdä?
Jaarittelu
A.R.M.YKpop
Kpop on etelä-Korealaista pop-musiikkia jossa esiintyy nämä seuraavat genret: pop, rock, R&B, jazz ja monia muita! Kpop sopii kaikille, koska siinä on nii monta eri genreä. Tässä on Muutamia bändejä joita kuuntelen: BTS, Big Bang, Super Junior, Pentagon, exo, twice, ikon, momoland, mamamoo, red velvet, black pink, 24k, seventeen, shine, niitä on muitakin ei tuu mielee xD
Mummun mökiltä
sil46Keväisen kaunis ilma
Ihanaa! Kevät tulee ja pääsen risuja keräilemään pihalta ja kattojen lumivyöryt katkoo myös niitä. Hirveet lumivallit on pihallani. Lapsen lapset voi tehdä niistä lumiukkoja yhdessä perheen kanssa. Siellä on jo valmiiksi lumiauran pallukoita josta nopeastikin saa lumiukon. Laitan kuvan jos ne lumiukot onnistuu. Jos osaan laittaa kuvia tänne. Kaikkea hyvää teille lukijat!