Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miksi leikattu ruoho haisee?

Tiede
 
Helsingin Sanomat

Ilmari Paananen, 4

Kasvit pyrkivät monilla eri tavoilla välttämään syödyksi tulemisen. Useimmiten puolustus on suunnattu etenkin hyönteisten toukkia vastaan. Ne nimittäin syövät eniten kasveja.

Kasvien lehdissä on usein esimerkiksi pahanmakuisia aineita tai piikkejä, joista toukat eivät pidä. Monet kasvit puolustautuvat myös erittämällä oksylipiineiksi kutsuttavia aineita, joilla ne pystyvät kutsumaan apuun saalistajia ja loispistiäisiä, jotka käyttävät toukkia ravintonaan. Noita aineita on tunnistettu satoja erilaisia.

Jos toukka syö ruohikon heiniä, kasvit erittävät noita saalistajia kutsuvia oksylipiinejä. Aineita ei kuitenkaan muodostu niin paljon, että ihmiset pystyisivät ne haistamaan.

Kun ruohonleikkuri leikkaa nurmikkoa, aineita muodostuu jokaisessa nurmikon heinän lehdessä. Niitä muodostuu niin paljon, että ihmisetkin pystyvät ne haistamaan – leikatun nurmikon tuoksuna.

Jaakko Kangasjärvi, kasvibiologian professori, Helsingin yliopisto

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!