Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ketunpojat herkistivät maatilan isännän

Haminalainen maatilan isäntä Ismo Kiuru iloitsee kettupoikueen seuraamisesta.

Lasten uutiset
 
Mika Rokka
Ketunpojat tykkäävät leikkiä toistensa kanssa.
Ketunpojat tykkäävät leikkiä toistensa kanssa. Kuva: Mika Rokka

Haminassa paikallinen maatilanisäntä Ismo Kiuru on päässyt todistamaan harvinaisen näyn. Kotimatkalla ollut Kiuru löysi viisi ketunpoikaa leikkimästä vilkkaalta kylätieltä.

”Näin jo parinkymmenen metrin päästä ne, eikä ollut vaaraa, että olisin ajanut päälle. Viisi ketunpoikaa, yhtä aikaa tiellä! Niin uniikki ja harvinainen tilanne, ettei satu ihan joka pojalle”, Kiuru kertoo.

Ketut asustavat ilmeisesti aivan tien läheisyydessä, sillä Kiuru on onnistunut näkemään ketut moneen otteeseen. Hän arvelee, että pennut ovat jo niin vanhoja, että ne lähtevät pian omille teilleen.

http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/8fbe85d6ee562bc84a0c19574f5c388043c369c7-2673547-Ismo_kiuru_ketut_0507_16.jpg
Rohkeat ketunpojat leikkivät kylätiellä
Maatilan isäntä Ismo Kiuru on seurannut Haminassa koko kesän viiden ketunpojan elämää. Pesä on todennäköisesti erittäin lähellä vilkasta kylätietä. Kuvaus: Juha Metso ja Mika Rokka.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!