Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Selvitys: Noin 20 Yhdysvaltain armeijan veteraania päivässä tekee itsemurhan

Uutta selvitystä pidetään kattavampana kuin edellisiä, vuonna 2013 ilmestyneitä lukuja.

Ulkomaat
 
KEVIN LAMARQUE / Reuters
Ministeriön mukaan sotaveteraaneilla on noin viidenneksen korkeampi itsemurhariski kuin muulla väestöllä, kun ikä ja sukupuoli otetaan huomioon. Kuvassa näkyy vammautuneiden veteraanien muistomerkki Washingtonissa.
Ministeriön mukaan sotaveteraaneilla on noin viidenneksen korkeampi itsemurhariski kuin muulla väestöllä, kun ikä ja sukupuoli otetaan huomioon. Kuvassa näkyy vammautuneiden veteraanien muistomerkki Washingtonissa. Kuva: KEVIN LAMARQUE / Reuters

Yhdysvalloissa noin 20 sotaveteraania päivässä kuolee oman käden kautta, kertoo vuoden 2014 tilastojen perusteella tehty selvitys.

Luvut on julkaissut veteraanien asioista vastaava ministeriö. Selvitys julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin heinäkuussa.

Kaikista vuonna 2014 itsemurhan tehneistä amerikkalaisista noin 18 prosenttia oli sotaveteraaneja. Heistä noin 65 prosenttia oli 50-vuotiaita tai vanhempia.

Kun vertailussa otettiin huomioon ikä ja sukupuoli, veteraanien itsemurhariski todettiin noin viidenneksen korkeammaksi kuin väestöllä keskimäärin.

Aiemmassa, vuonna 2013 ilmestyneessä selvityksessä päädyttiin lukuun, jonka mukaan itsemurhan tekee keskimäärin 22 veteraania päivässä. Selvitys sai paljon julkisuutta, mutta sitä on myös kritisoitu: Washington Post kirjoitti viime vuonna, että tietoja saatiin vain 21 osavaltiosta eivätkä tutkittujen kuolintodistusten veteraanistatusta koskeneet tiedot ole olleet kaikilta osin luotettavia.

Tänä kesänä ilmestyneeseen analyysiin on saatu tietoja kaikista Yhdysvaltain osavaltioista, ja sitä pidetään kattavampana kuin edellistä. Koska selvitykset eivät ole täysin vertailukelpoisia keskenään, viranomaisten mukaan ei voida tehdä johtopäätöstä, että veteraanien itsemurhat olisivat vähentyneet muutaman vuoden takaisesta, kertoo uutistoimisto AP.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat