Musiikin voi siirtää puhelimesta kaiuttimiin monella eri tavalla. Asusin Clique R100 -toistin on niistä yksi. Mutta kannattaako siitä maksaa satasta?
Takavuosien nappulahirviöstereoihin verrattuna Asus on fyysisesti jopa naurettavan yksinkertainen laite. Hieman tulitikkuaskia kookkaammassa vehkeessä on tasan yksi nappula.
Siitä kytketään virrat päälle ja pois tai pitkään painamalla nollataan asetukset. Nollattuna käynnistyessään Asus tekee itsestään wlan-tukiaseman, johon on helppo kytkeytyä puhelimella.
Vaan entäpä sitten? Ohjekirja onneksi neuvoo menemään puhelimen nettiselaimella tiettyyn osoitteeseen, josta oman kotiverkon asetukset pääsee syöttämään.
Ei mikään mahdoton temppu tekniikkaa suvereenisti käyttelevälle digiosaajalle, mutta pentti peruskäyttäjälle voi asennuksessa mennä sormi suuhun.
Etupuolella on vain yksi nappi, eikä takapuolikaan turhilla krumeluureilla koreile. Toisessa reunassa on usb-reikä sähköä varten ja toisessa 3,5 millimetrin reikä.
Siitä äänen saa vahvistimelle tai kaiuttimille joko 3,5 millimetrin kaapelilla tai optisella digitaalikaapelilla, jos metsästää parasta mahdollista äänenlaatua.
Kun kytkennät ja asetukset on kerran tehty, Asus muuttuu oikeastaan näkymättömäksi ja olemattomaksi. Puhelimesta Spotifyta kuunnellessa musiikin voi siirtää soimaan kaiuttimiin vain nappia painamalla.
Spotifyn lisäksi musiikkia voi kuunnella monesta muustakin palvelusta, esimerkiksi Napsterista. Tuettuihin palveluihin ei kuitenkaan kuulu esimerkiksi Googlen musiikkipalvelu, eikä Youtube-biisienkään kuuntelu onnistu.
Puhelimeen tai verkkoon tallennettuja kappaleita voi kuunnella helposti. Niistä tuetaankin lähes jokaista kuviteltavissa olevaa tallennusmuotoa wavista flacciin ja kaikkeen siltä väliltä.
Valmistaja mainostaa suurin lupauksin mahdollisuutta soittaa korkean tarkkuuden audiotiedostoja eli niin sanottua hi-res-audiota.
Vaikka hi-res-audio vaikuttaakin paperilla cd-levyä tasokkaammalta, käytännössä teknisestä paremmuudesta johtuvaa eroa ei ole.
Tosin osa hi-res-levyistä on julkaistu cd- tai striimausversioon verrattuna eri tavalla masteroituna, joten todellinen musiikkifriikki pääsee nautiskelemaan korkealaatuisista tallenteista – vaikka markkinamiesten puheet tekniikasta osin katteettomia ovatkin.
Vaikka Asus on laitteena näppärä ja kiva, sen hinta on kova. Käytännössä hyvin pitkälti samat toiminnot saa Googlen Chromecast-palikalla, jolla on hintaa yli puolet vähemmän.
Asus Clique R100. Hinta noin sata euroa.
Plussaa
Asennuksen jälkeen helppo käyttää.
Tukee monia tiedostomuotoja.
Miinusta
Hinta.
Tukee vain tiettyjä musiikkipalveluita.
Kirjoita kommentti