-
Kolumni
Sauli Niinistö tulee valituksi uudelleen tasavallan presidentiksi, jos hän asettuu ehdolle vuoden 2018 vaaleissa. Vaali saattaa silloin ratketa ensimmäistä kertaa jo ensimmäisellä kierroksella. HS-gallupin (3.7.) mukaan Niinistön suosio on vahva.
-
Kolumni
Mikään olennainen ei ole muuttunut ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassamme. Näin voidaan väittää ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteon ja presidentti Sauli Niinistön Kultaranta-keskustelujen perusteella. Enemmän perusteita...
-
-
Kolumni
Vasemmistoliitto valitsee tänä viikonloppuna Li Anderssonin puheenjohtajakseen. Odotukset ovat korkealla niin puolueessa kuin sen ulkopuolellakin. Monet uskovat, että puolue on saamassa johtajan, joka kääntää sen kannatuksen vihdoin nousuun.
-
Kolumni
Läheltä piti: vain 31 000 itävaltalaista ratkaisi, ettei äärioikeistolaisesta Norbert Hoferista tullut Itävallan presidenttiä. Valituksi tuli hänen sijastaan vihreiden tukema Alexander Van der Bellen, joka on likimain kaikissa suhteissa Hoferin vastakohta.
-
Kolumni
Nato-keskustelu sai uusia tukevia aineksia, kun asiantuntijaryhmä julkisti selvityksensä pari viikkoa sitten. Raportti nostaa vihdoin kissan pöydälle ja puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Silti taitaa olla liian optimistista toivoa,...
-
Kolumni
Juha Sipilän (kesk) hallitus aikoo yhtiöittää sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistuksen yhteydessä. Liikenneministeri Anne Berner (kesk) on esittänyt, että kaikki kulkuväylät – tiet, rautatiet ja vesiväylät – yhtiöitetään. Hallitus...
-
Kolumni
Suomen ja Venäjän rajasopimus syntyi Suomen tahdosta, tasavallan presidentti Sauli Niinistö vakuutti keskiviikkona. Niin syntyikin, sillä mihin Venäjä olisi sitä tarvinnut? Ei laiton ihmisvirta itärajan yli ollut sille ongelma, vaan keino...
-
Kolumni
Ammattiyhdistysliike ansaitsee ainaisten haukkujen lisäksi myös kiitosta, syntyi kilpailukykysopimusta tai ei. Se on osoittanut vaikeassa tilanteessa erittäin suurta vastuullisuutta ja joustavuutta. Palvelualojen ammattiliitto Pam...