Helsingin Sanomat kertoi torstaina lapsiköyhyydestä nykyään 18-vuotiaan Riikan tarinan avulla. Riikka edusti jutussa Suomen noin 126 000 vähävaraista lasta.

Köyhien perheiden lapset ovat vähemmän koulutettuja ja heillä on suurempi riski tulla koulukiusatuksi tai masentua. Lapset kantavat myös huolta perheen rahojen riittämättömyydestä, ja lakkaavat pyytämästä mitään vanhemmiltaan. Ja kun ei pyydä mitään, lasten maailmassa jää helposti ulkopuoliseksi.

Kysyimme asiantuntijoilta, millä keinoilla lasten köyhyyttä pystyy vähentämään.

Maria Ohisalo on Itä-Suomen yliopiston köyhyystutkija, joka parhaillaan tekee tutkimusta leipäjonoista ja ruoka-avusta. Ohisalo on kirjoittanut myös lasten elämään liittyvästä niukkuudesta, joka voi aiheuttaa häpeääkin. Ohisalo on lisäksi vihreiden varapuheenjohtaja.

Ohisalo muistuttaa, että köyhyydestä puhuttaessa on kyse myös niistä mittareista, joita köyhyyden määrittämiseksi käytetään. Suomessa vähävaraiseksi lasketaan, jos perheen käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 prosenttia suomalaisten keskitulosta.

”Jos käytetään tätä mittaria, niin tietenkin aina tulee olemaan ihmisiä, joiden tulot ovat alle tuon keskitulon.”

Mutta numerot eivät välttämättä kerro kaikkea. Köyhyys ei ole vain taloudellista, vaan myös esimerkiksi psykologista ja kulttuurista. Se voi olla myös sosiaalisen pääoman puutetta.

”Tilastojen lisäksi olen omassa tutkimuksessani pyrkinyt myös kysymään, minkälaisia subjektiivisia kokemuksia ihmisillä on omasta elämästään. Moni pienituloinen voi kokea elämänsä hyväksi ja mielekkääksi, ei se aina ole kiinni vain käytettävissä olevista varoista.”

Ohisalon mukaan olisi tärkeää, että perheissä, joissa on huono-osaisuuden kokemuksia, lapsi pääsisi kiinni palvelujärjestelmään jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän puhuu positiivisesti niin kutsutusta Imatran mallista.

Siinä lasten elämään liittyvät ammattilaiset toimivat aiempaa enemmän yhteistyössä, eikä niin, että perhe kohtaa yhden ammattilaisen yhdessä paikassa. Lapsen kehityskulkua tarkastellaan hyvin varhaisesta vaiheesta saakka. Periaatteena on varhainen apu ja ennaltaehkäisy sekä kodinhoidon ja perhetyön tuominen osaksi kaupungin yleispalveluja.

”Oleellista on se, miten palvelujärjestelmä oikeasti kohtaa perheen silloin, kun perheeseen on tulossa lapsi. Kansainvälisten tutkimusten mukaan haavoittuvaisimmassa asemassa olevat perheet hyötyvät eniten varhaiskasvatuksesta.”

Köyhyys suututtaa paitsi köyhiä itseään, erikoisesti myös monia heistä, jotka eivät ole köyhiä. Kun köyhyydestä kirjoitetaan verkkojutuissa, kommenttiosioihin saapuu usein runsaasti kommentteja, joissa köyhiä syytetään omasta tilanteestaan.

Samanlaisia kommentteja tuli myös joulukuussa julkaistuun Helsingin Sanomien köyhyyskyselyyn.

”Tässä näkyy sitä empatiavajetta, jota meillä on yhteiskunnassa muutenkin. Kun ihmisellä itsellään ei ole kokemusta jostakin asiasta, niin tuomitaan herkemmin.”

Köyhää ihmistä saatetaan kommenteissa haukkua esimerkiksi tyhmäksi ja laiskaksi.

”Keskustelussa joidenkin köyhien tila katsotaan johtuvan vain yksilöllisistä syistä, eikä tunnisteta yhteiskunnan laajempia ongelmia.”

Hallitukselta ja kuntapäättäjiltä Ohisalo toivoo erityisesti huomiota siihen, kuinka pysäytetään alueellinen eriarvoistuminen. Lisäksi Ohisalo penää huomiota siihen, kuinka tulevat maakunnat on resursoitu, jotta ne voisivat todellisuudessa aloittaa hyvinvointierojen kitkemisen.

”Uudistus jättää vastuuta merkittävästi maakunnille. Pitäisi kiinnittää reilusti huomiota siihen, että myös kunnilla on jatkossa mahdollisuudet tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja puuttua lasten oireiluun sekä ajoissa että moniammatillisesti.”

Myös leikkaukset ja maksujen korotukset tulevat näkymään joidenkin lapsiperheiden elämässä rajusti.

”Pidän suurimpana ongelmana sitä, että osa hallituksen toimista kasautuu henkilöille ja perheille. Erikoissairaanhoidon maksut nousivat paikoin 30 prosenttia. Samalla esimerkiksi opintotukea leikataan ja päivähoitomaksuja ollaan mahdollisesti korottamassa. Kun nämä kasautuvat yhdelle perheelle tai henkilölle, niin ongelmiahan siitä seuraa.”

Ohisalo muistuttaa, että suomalaisten talouteen ja köyhyyteen vaikuttavat monet Euroopan- ja maailmanlaajuiset tekijät.

”Elämme kiinni eurossa ja globaalissa taloudessa. Niiden heilahtelut näkyvät meillä ruohonjuuritasolla eli perheiden arjessa saakka.”

Juuri tällä hetkellä Suomessa on ennätysmäärä maksuhäiriöisiä henkilöitä. Kesäkuun lopussa Suomessa oli jo lähes 373 000 maksuhäiriöistä.

Ohisalon mukaan velkaneuvonnalle on nyt suuri kysyntä. Moni kaipaa ammattilaisen neuvoja raha-asioidensa järjestelemiseksi. Tämä näkyy esimerkiksi Takuu-säätiön neuvontapuhelimeen tulleiden puheluiden ennätysmäärissä.

”Suomessa on sellaista kulttuuria, että pitää tulla toimeen itse, eikä voi hakea esimerkiksi sosiaalitoimiston palveluita. Se johtaa helposti vaikkapa pikavipin ottamiseen, koska se auttaa selviämään juuri tästä hetkestä.”

Vähänkin pidemmällä aikavälillä pikavippi kuitenkin voi aiheuttaa ongelmia.

”Siinä on eräs asia, jossa päättäjät voivat tehdä paljonkin. Pikavippien korkokatto oli hyvä esimerkki ja hyvää perintätapaa tulisi noudattaa. Erilaiset velkojen järjestelylainat ja yksityinen perintätoimi ovat nykyisellään kannattavaa bisnestä.”

Pikavipit ja niistä aiheutuvat korot voivat osaltaan edesauttaa henkilön tai perheen ylivelkaantumista ja jopa ehkäistä työllistymistä. Osa ylivelkaantuneista ajattelee nyt, ettei töihin kannata mennä, jos palkkarahoja ei saa itse pitää.

”Ja ylivelkaantuminen on myös selvä kannustinloukku. Monen ylivelkaantuneen palkoista menisi iso siivu velkojille.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Sakari Karvonen on nuorten hyvinvointierojen asiantuntija. Parhaillaan Karvonen osallistuu projektiin, joka tutkii nuorten huono-osaisuuden kasautumista.

”Eihän se ole mikään yksinkertainen resepti, köyhyys on niin monimuotoinen ilmiö. Perheiden taloudesta kaikki kuitenkin lähtee, joten tärkeintä on, että perusturva olisi riittävällä tasolla”, Karvonen vastaa kysymykseen siitä, miten lapsiperheiden köyhyyteen tulisi puuttua.

Vuonna 1995 lapsiköyhyys kääntyi jyrkkään kasvuun. Kasvu jatkui vuoteen 2007 saakka. Tänä aikana lapsiköyhyys lähes kolminkertaistui, ja vuonna 2007 Suomessa oli 150 000 köyhää lasta.

Lapsiköyhyys kääntyi sen jälkeen laskuun, ja lasku jatkui vuoteen 2012 asti. Silloin alkoi taas nousu.

Karvosen mukaan muutokset kuvastavat tuloerojen kasvua. Nykyisin käytetyssä suomalaisessa köyhyysmittarissa tuloerojen kasvu aiheuttaa tulomediaanin kasvua. Silloin yhä useampi jää 60 prosentin alle, vaikka köyhien perheiden tulotaso ei muuttuisikaan.

Köyhyysaste on korkein yksinhuoltajaperheissä ja sellaisissa perheissä, joissa on sekä alle että yli 18-vuotiaita lapsia, koska 17-vuotiaana loppuu lapsilisän maksaminen.

Kuten Ohisalo, myös Karvonen on havainnut, että köyhiä itseään syyllistetään tilanteestaan lehtien kommenttipalstoilla.

”Osittain se heijastaa kirjoittajan omaa pahaa oloa, oli aihe mikä hyvänsä. Samanlaista syyttelyähän tulee mistä tahansa aiheesta, vaikkapa pyöräilystä. Toisaalta syyllistämisessä on kyse siitä, että ei syystä tai toisesta nähdä niitä rakenteellisia syitä, mitä köyhyyden takana on.”

Karvonen tunnistaa yhteiskunnallisen ilmiön, jossa köyhyyden seuraukset kasaantuvat kolmannen sektorin, eli esimerkiksi järjestöjen ja seurakuntien hoidettaviksi.

”Sosiaaliturva vuotaa. Sen pitäisi turvata ihmisten perustoimeentulo, mutta käytännössä monet joutuvat tukeutumaan kolmannen sektorin apuun.”

Karvosen mukaan köyhien lasten lukumäärä ei lähitulevaisuudessa ole kääntymässä laskuun. Hallituksen linjauksilla on tosin mahdollisuus vaikuttaa asiaan.

”Ei se määrä ainakaan vähene, vaan pikemminkin pysyvöityy. Nyt on suuri merkitys sillä, minkälaista yhteiskuntapolitiikkaa tehdään, ja mitä linjoja lapsiperheitä koskeviin tukiin tehdään. Lapset ja lapsiperheethän ovat se lämpömittari, missä tukiin tehtävät muutokset ensimmäisenä näkyvät.”

Lapsiköyhien määrä, 126 000, on ”erittäin suuri” luku, sanoo johtava asiantuntija Esa Iivonen Mannerheimin lastensuojeluliitosta. Lapsiköyhyyden vähentäminen on eräs keskeinen tavoite MLL:n perhepoliittisessa vaikuttamisessa.

”Jos yli 10 prosenttia kaikista lapsista on köyhissä perheissä, se on erittäin suuri määrä”, Iivonen sanoo.

Kuten Karvonen, myös Iivonen myöntää suoraan, että suhtautuu epäilevästi lapsiköyhyyden vähenemiseen lähitulevaisuudessa.

Keinoja kuitenkin olisi, mikäli rahaa ja poliittista tahtoa löytyy: Suomessa olisi parannettava perhe-etuuksien tasoa, investoitava varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, parannettava työn ja perheen yhteensovittamista sekä alennettava asumiskustannuksia rakentamisen määrää lisäämällä, Iivonen sanoo.

Iivosen mukaan hyvinvointiyhteiskunnan nakertaminen vähän joka paikasta sekä osa-aikatyön lisääntyminen ja muut työelämän muutokset lisäävät lapsiperheköyhyyden riskiä.

Näin ollen tulonsiirtojen, koulutuksen ja varhaiskasvatuksen leikkaukset ja maksunkorotukset pitäisi lopettaa. Iivonen muistuttaa, että historiallisesti tulonsiirroilla oli suuri vaikutus lapsiköyhyyden vähentämisessä.

Nykyään tulonsiirtojen osuus köyhien lapsiperheiden käytettävissä olevista tuloista on noin kolminkertainen muihin lapsiperheisiin verrattuna. Näin ollen tulonsiirtojen rapauttaminen vastaavasti lisää riskiä lapsiköyhyydestä.

”Etuudet, kuten lapsilisä, kotihoidontuki ja asumistuki ovat erittäin tärkeitä lapsiperheille. Lapsilisän reaaliarvo on noin 30 prosenttia alempi kuin vuonna 1994 ja kotihoidon tuen taso on huomattavasti alhaisempi kuin 20 vuotta sitten.”

Lapsilisää leikattiin viime vuoden alusta 8 prosenttia ja tänä vuonna indeksisidonnaisuus lakkautettiin kokonaan.

”Tähän kiinnitetään aika vähän huomiota [lapsiköyhyys]problematiikassa – että vaikka suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa etuudet ovat yleisesti parantuneet, lapsiperheiden osalta tämä ei pidä paikkaansa.”

Tulonsiirtojen osalta Iivonen on pessimistinen. Etuuksia ei ole juurikaan odotettavissa.

”Tärkeätä on, että ei tulisi ainakaan lisäleikkauksia.”

Samoin esimerkiksi toisen asteen koulutuksen saaminen mahdollisimman monelle ja koulutuksen keskeyttämisen ehkäisy ovat tärkeitä. Koulutus on yhä useammin työsaannin edellytys. Nyt hallitus kuitenkin leikkaa ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa, Iivonen sanoo.

Iivosen mukaan etuuksien ja palkkatulojen yhteensovittaminen ovat myös tärkeitä. Tuloloukuista pitäisi päästä eroon ja esimerkiksi osa-aikatyön lisääntyminen pitäisi huomioida etuuksien jakamisessa nykyistä paremmin.

”Jos esimerkiksi nollatuntisopimukset yleistyvät, aiheuttaa se lapsiperheissä köyhyyttä – lapsiköyhyys on siis myös työmarkkinakysymys.”

”Mutta ei pidä katsoa pelkästään tuloja vaan myös menoja: köyhissä perheissä taloudellinen liikkumavara on hyvin pieni, kun asuminen ja liikkuminen vievät suurimman osan menoista. Epäonnistunut asuntopolitiikka on todella huono asia lapsiperheille. Suomessa kasvukeskuksissa on rakennettu aivan liian vähän asuntoja”, Iivonen sanoo.

Hänen mukaansa pienten asuntojen osuuden lisääntyminen rakentamisessa heikentää pitkällä aikavälillä juuri lapsiperheiden asemaa.

Perheet itse voivat ehkäistä riskiä lapsiköyhyydestä hankkimalla vähintään toisen asteen koulutuksen ja olemalla joustavia: työmarkkinat ovat muuttuneet epävarmoiksi, joten valmius elinikäiseen oppimiseen ja uudelleenkouluttautumiseen uuteen ammattiin ovat tärkeitä. Valmiudet suojaavat köyhyydeltä, Iivonen sanoo.