-
1. Rohkeus ei ole yhtä kuin pelottomuus. Se on ennemminkin sitkeyttä jatkaa pelottavassa tilanteessa ahdistavasta tunteesta huolimatta. Kyky ylittää pelkonsa on hiljattain tunnistettu myös aivotasolla. Neuron-lehdessä vuonna 2010 julkaistussa...
-
Kesä voi olla hankalaa aikaa ihmiselle, joka pelkää hyönteisiä, käärmeitä tai ukkosta. Pelko voi syntyä ikävistä kokemuksista, mutta pelon perussyynä on ikiaikainen selviytymishalu. ”Pelko on ollut aikaisemmin tärkeää ja ihmiseen on jäänyt...
-
-
Oksentaminen on tuskin kenenkään mielestä kovin miellyttävää, mutta joitakin ihmisiä ajatuskin pelottaa niin paljon, että se haittaa tavallista elämää. Myös jonkun muun ihmisen pahoivointi voi olla herättää joissakin ihmisissä jopa paniikinomaista pelkoa.
-
Hylätty sairaala häämöttää tummana möykkynä kirkkaassa vastavalossa. Väristys kulkee lävitseni. Jotain pahaenteistä rakennus tuntuu kätkevän sisälleen. Rakennus on ollut Helsingin vanhin kulkutautisairaala, jossa ovat viruneet kammottavien...
-
Valtioilla on liput, urheilujoukkueilla ja firmoilla omat merkit ja logot. Markkinoinnissa niitä pidetäänkin tärkeinä brändin rakentamisen työkaluina. Psykologian tutkija Alison Ledgerwood Kalifornian yliopistosta Davisista työryhmineen...
-
Löysässä hirressä roikkuminen on pahempaa kuin varmuus lopputuloksesta, vaikka tieto olisi epämiellyttäväkin, totesivat Lontoon University Collegen tutkijat kokeissaan. He testasivat asiaa 45 vapaaehtoisen avulla. Koehenkilöt pantiin...
-
Integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta: ”Metsän pelkoon voi olla monia syitä. Jotkut pelkäävät villieläimiä, toiset eksymistä. Metsä voi tuntua ympäristönä sellaiselta, ettei se ole kontrolloitavissa.
-
Kolumni
”Koko Eurooppaa hallitsi sellainen tunne, että maanosaa saartoivat joka suunnalta vahvat vihamieliset voimat, jotka tekivät yötä päivää kaiken voitavansa syöstäkseen kristikunnan pimeään tyhjyyteen.” Ote on ruotsalaisen historioitsijan...