Mökki- ja veneilykaudella siemennäkkäri nousee ihan uuteen arvoon. Harva leipä nimittäin pysyy ”ääriolosuhteissakin” yhtä hyvänä. Siemennäkkäri säilyy kuivassa paikassa ainakin pari viikkoa – tosin yleensä se on syöty paljon tuota lyhyemmässä ajassa.
Tätä herkkua voi hyvällä omallatunnolla tehdä uuden satsin, sillä se on gluteenitonta ja sisältää hyviä siemeniä.
Oheinen resepti hieman erilaisine versioineen on liikkunut netissä jo vuosia. Se on yksinkertainen ja hyvä resepti, joten sitä en juurikaan lähtenyt muuttamaan. Siementen sekoitussuhde on makuasia. Minä laitoin niitä kaikkia tällä kertaa yhtä paljon. Herkun voi syödä sellaisenaan tai tarjota vaikka juustolautasella.
Tein päälle herneistä hummuksen ja nautin siemennäkkärit pienen tuorejuustosipaisun ja hernehummuksen kanssa. Käytin sulatettuja pakasteherneitä, mutta toki myös tuoreet käyvät. Jos teet hummuksen tuoreista herneistä, lorauta joukkoon pieni tilkka oliiviöljyä, jotta rakenteesta tulee parempi.
Gluteeniton siemennäkkäri
1 pellillinen
valmistusaika 1 h 30 min
- 2½ dl vettä
- 1 tl suolaa
- 2 dl maissijauhoja
- ½ dl seesaminsiemeniä (vaaleita tai mustia tai molempia)
- ½ dl pellavansiemeniä
- ½ dl auringonkukansiemeniä
- ½ dl kurpitsansiemeniä
- ½ dl oliiviöljyä
Leipomiseen:
- maissijauhoja
Hernehummus:
- 2 dl herneitä (sulatettuja pakasteherneitä tai tuoreita, paloista riivittyjä herneitä)
- 1½ tl tahinia
- 1½ tl sitruunamehua
- ½ tl suolaa
Mittaa kulhoon vesi ja suola. Sekoita mukaan maissijauhot.
Lisää siemenet, sekoita. Kaada mukaan oliiviöljy ja sekoita tasaiseksi. Laita leivinpaperin päälle hieman maissijauhoja ja levitä taikina paperille. Ripottele taikinan päälle hieman maissijauhoja. Aseta päälle toinen leivinpaperi ja kauli taikina ohueksi tasaiseksi levyksi. Irrota varovasti päällimmäinen leivinpaperi.
Nosta siemennäkkäri leivinpaperin kanssa pellille. Paista 150-asteisessa uunissa noin 1 tunti ja 10–15 minuuttia, eli siihen asti, kunnes siemennäkkäri on rapeaa ja sen pinta on saanut jo hieman ruskeaa väriä.
Tee hernehummus. Laita ainekset sauvasekoittimen kulhoon ja hienonna tahnamaiseksi. (Jos käytät tuoreita herneitä, lisää joukkoon öljyä.) Tarjoa hernehummusta siemennnäkkärin kera. Laita tarjolle halutessasi myös maustamatonta tuorejuustoa.
Kirjoita kommentti