Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tutkimus: Dinosaurusten tuhon taustalla oli ilmastonmuutos – ensin iski laavapurkaus, sitten meteoriitti

Uusi tutkimustulos tukee teoriaa, jonka mukaan niin sanottu liitukauden joukkosukupuutto johtui meteoriitin ja vulkaanisen toiminnan yhteisvaikutuksesta.

Tiede
 
Maxi Jonas / Reuters
Dinosaurukset katosivat maan päältä suunnilleen 66 miljoonaa vuotta sitten. Lapset leikkivät Tyrannosaurus rex -jäljennöksen kanssa Egidio Feruglio -museossa Argentiinan Trelewissä toukokuussa 2014.
Dinosaurukset katosivat maan päältä suunnilleen 66 miljoonaa vuotta sitten. Lapset leikkivät Tyrannosaurus rex -jäljennöksen kanssa Egidio Feruglio -museossa Argentiinan Trelewissä toukokuussa 2014. Kuva: Maxi Jonas / Reuters

Amerikkalainen tutkijatiimi on esittänyt tuoreen arvion tutkijoita pitkään kiehtoneesta mysteeristä: mikä tappoi dinosaurukset sukupuuttoon suunnilleen 66 miljoonaa vuotta sitten?

Tuhoon liittyy miltei varmasti suuri meteoriitti, joka iskeytyi Maahan Chicxulubissa, nykyisen Meksikon alueella. Törmäyksen jälkeen maapallosta tuli dinosauruksille – ja suurelle osalle muistakin lajeista – mahdoton paikka elää.

Törmäyksen tarkasta merkityksestä on kuitenkin kiistelty. Oliko meteoriitti joukkotuhon ainoa syy vai viimeinen naula arkkuun esimerkiksi tuhoisien vulkaanisten purkausten jälkeen?

Uudessa, Nature Communications -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa esitetään, että joukkosukupuuton aiheutti näiden yhdistelmä – ja että molempiin liittyi ilmaston lämpeneminen, joka on voinut edesauttaa tuhoa. Tutkimuksesta kertoo muun muassa AFP.

Amerikkalaisen tutkijajoukon teorian mukaan massiivinen ilmastonmuutos levisi maapallolle kahdessa eri aallossa.

Ensimmäinen alkoi valtavista laavapurkauksista, jotka tapahtuivat Deccanin ylängöllä nykyisen Intian alueella ja sylkivät ilmoille tuhansien vuosien ajan muun muassa ilmakehää lämmittävää hiilidioksidia. Toinen aalto olisi alkanut myöhemmin meteoriitin törmäyksestä, jossa dinosaurusten kohtalo sinetöitiin.

Tulokseen päästiin analysoimalla sukupuuttoon kuolleiden nilviäisten fossiileja Etelämantereen lähistöllä. Nilviäislajit katosivat kahdessa aallossa, joiden ajankohdat vastaavat Deccanin laavapurkauksia ja Chicxulubin törmäystä.

Tutkijat päätyivät arvioon, että laavapurkauksia seurasi noin 7,8 Celsius-asteen nousu meriveden lämpötilassa. Seuraava, pienempi lämpötilahyppäys tapahtui noin 150 000 vuotta myöhemmin, jolloin myös asteroidin tai komeetan arvioidaan iskeytyneen Maahan.

Tutkimukseen osallistunut Sierra Petersen kertoo Michiganin yliopiston tiedotteessa, että ilmastonmuutos näyttää löydösten perusteella olevan yhdistävä tekijä joukkosukupuuttojen, meteoriitin ja vulkaanisen toiminnan välillä.

Tutkimus tukee suosittua teoriaa, jonka mukaan joukkosukupuuttoihin vaikuttaa yleensä kaksi tekijää: ekosysteemiin kohdistuva pitkäaikainen paine ja sitä seuraava äkillinen katastrofi, joka antaa lajeille kuoliniskun.

”(Laavapurkausten aiheuttama ilmastonmuutos) on voinut lisätä ekosysteemiin kohdistunutta kuormitusta ja tehdä sen alttiimmaksi romahdukselle, kun meteoriitti iski”, tutkijat arvelevat.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!