-
Sää jatkuu yhä sateisena, vaikka voimakkaimmat ukkoset ovat hellittämässä. Etelässä torstaipäivästä on tulossa kolea, lämpötila on laajalti 15 asteen tuntumassa tai jopa vähän sen alle. Päivällä satelee ajoittain vähän vettä, ja taivas on...
-
HS-uutisissa kerrotaan tänään muun muassa Britannian tänään julkistamasta Irak-raportista, jonka päätutkija Sir John Chilcotin mukaan Britannia lähti Irakin sotaan puutteellisten tiedustelutietojen perusteella ilman, että rauhanomaisia...
-
-
Matalapaine vaikuttaa tällä hetkellä Suomen säähän. Sadekertymät voivat paikoin olla runsaita, ja sadevaroituksiakin on annettu. ”Keskiviikkona tuntisadekertymät voivat nousta suuriksi pohjoisessa ukkoskuurojen yhteydessä”, kertoo...
-
HS-uutisissa maanantaina kerrotaan brittipoliitikko Nigel Faragen ilmoituksesta jättää Ukip-puolueen johtajuus. Muina aiheina on muun muassa Irakin Bagdadissa sunnuntaina tehdyn itsemurhaiskun uhrien suuri määrä, kuubalaisten lentopalloilijoiden...
-
Sunnuntain HS-uutisissa kerrotaan pommi-iskusta Bagdadissa Irakissa, jossa kuoli ainakin 75 ihmistä ja loukkaantui ainakin 130 ihmistä. Muita aiheita ovat muun muassa Donald Trumpin vaalirahoituskampanjan takkuaminen ja Sauli Niinistön suosio.
-
HS-uutisissa kerrotaan Putinin vierailusta Suomeen sekä suosiotaan kasvattavasta hyönteisravinnosta. Sääkartat lupaavat jopa helteitä. Katso tältä sivulta päivän uutislähetys ja sää.
-
Paavo Lipponen (sd) vei pääministerinä Suomen EU:n ytimiin. Integraatio eteni lujaa, ja Lipponen halusi Suomen olevan päättävissä pöydissä. Nyt Britannia on lähdössä unionista. Eurooppalainen rauhanprojekti elää historiansa vaikeimpia päiviä.
-
Kottilat ovat muun jalkapalloilevan maailman tapaan innoissaan Islannista. Tämän viikon jaksossa veljekset pureutuvat muun muassa pitkiin rajaheittoihin, joilla Islanti on yllättänyt vastustajansa EM-tasollakin. Kuinka nämä tilanteet...