Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Brexitin säikäyttämät sijoittajat vetävät rahojaan pois – kiinteistörahasto keskeytti kaupankäynnin

Brittiläinen Standard Life estää asiakkaita vetämästä rahojaan pois 3 miljardin punnan rahastosta.

Talous
 
Toby Melville
Britannian kansalaisten päätös lähteä Euroopan unionista on säikäyttänyt sijoittajat.
Britannian kansalaisten päätös lähteä Euroopan unionista on säikäyttänyt sijoittajat. Kuva: Toby Melville

Britannian EU-kansanäänestyksen tulos aiheuttaa suurta painetta kiinteistösijoittajille.

Yksi maailman suurimmista sijoitusyhtiöistä Standard Life ilmoitti maanantaina sulkevansa kaupankäynnin 3 miljardin punnan (3,5 miljardin euron) kiinteistörahastollaan, kertoo brittilehti The Guardian.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta sitten vuonna 2008 alkaneen globaalin finanssikriisin, kun kiinteistörahasto laittaa hetkeksi lapun luukulle.

Finanssikriisin aikana moni suuri sijoitusyhtiö esti kaupankäynnin rahastoillaan, koska ne eivät kyenneet maksamaan lähteville asiakkaille.

Standard Lifen päätös oli yhtiön mukaan seurausta siitä, että niin moni sijoittaja yritti myydä omistuksensa. Se on nyt ilmoittanut sijoittajilleen, etteivät ne voi vetää varojaan pois rahastosta.

Useat kiinteistörahastot pyrkivät nyt estämään brexitä säikähtäneiden sijoittajien joukkopakoa. Rahastot ovat muun muassa vähentäneet summaa, jonka omistuksensa välittömästi myyvät sijoittajat saavat.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat