Euroopan keskuspankki (EKP) paljasti tiistaina uuden 50 euron setelin ulkoasun. Suomen pankin tiedotteen mukaan setelin uudet turvatekijät ovat samankaltaisia kuin jo aiemmin uudistetuissa 5, 10 ja 20 euron seteleissä.
Setelien turvallisuus on tärkeää, koska juuri 50 euron setelit ovat yleisimmin käytettyjä. Niiden osuus kaikista liikkeellä olevista euroseteleistä on 45 prosenttia. Niitä on käytössä enemmän kuin 5, 10 ja 20 euron seteleitä yhteensä.
Kun seteliä katsoo valoa vasten, hologrammin yläosan läpikuultavassa ikkunassa näkyvät kreikkalaisesta mytologiasta tutun Europa-neidon kasvot. Ne näkyvät setelin molemmilta puolilta. Myös vesileimassa on sama kasvokuva.
Lisäksi setelin etusivulla on hohtavanvihreä numero, joka vaihtaa kallisteltaessa väriä smaragdinvihreästä tummansiniseen. Numerossa näkyy myös valojuova, joka liikkuu seteliä kallisteltaessa ylös ja alas.
Uusi 50 euron seteli otetaan käyttöön ensi vuoden huhtikuussa. Euroja käyttää 338 miljoonaa ihmistä eri puolilla euroaluetta.
Kirjoita kommentti