-
Ainakin 35 kuoli ja 60 haavoittui asemiesten hyökättyä Sayyid Mohammedin pyhäkköön Bagdadin pohjoispuolella perjantain vastaisena yönä. Irakin viranomaisten mukaan hyökkäykseen osallistui itsemurhapommittajia, ja siinä käytettiin myös...
-
Bagdadin sunnuntaisessa pommi-iskussa kuoli ainakin 281 ihmistä, kertoi Irakin hallitus torstaina Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan. Aikaisemman tiedon mukaan iskussa kuoli 213 ihmistä. Pelastustöiden jatkuessa on mahdollista, että...
-
-
Lontoo Britannia lähti Irakin sotaan puutteellisten tiedustelutietojen perusteella ilman, että rauhanomaisia keinoja olisi koskaan katsottu loppuun, Britannian keskiviikkona julkistetun uuden Irak-raportin päätutkija Sir John Chilcot sanoi Lontoossa.
-
Lasten uutiset
Irakin pääkaupungissa Bagdadissa räjähti viikonloppuna pommi. Pommi oli ilmeisesti ollut kätkettynä autoon, ja se räjäytettiin vilkkaalla kauppa-alueella. Iskussa kuoli yli sata ihmistä, ja monet haavoittuivat. Terrorijärjestö Isis on...
-
Pääkirjoitus
Terroristijärjestö Isisin järkyttävä pommi-isku sunnuntaina Bagdadissa Irakissa kertoi kahdesta asiasta. Isku osoitti, kuinka Isis on joutunut entistä ahtaammalle ja kuinka uskonnollisen terrorismin uhreiksi joutuvat maailmassa lähinnä muslimit.
-
Irak kertoo teloittaneensa viisi tuomittua rikollista Bagdadissa yli 200 ihmistä tappaneen pommi-iskun jälkeen, kertoo uutistoimisto AFP. Irakin oikeusministeriö sanoi, että se halusi pommi-iskun uhrien omaisten tietävän, että ”veljet oikeusministeriössä...
-
Ääri-islamistiseksi sanottu terroristijärjestö Isis on länsimaissa pelätty, mutta eniten sen veritöistä kärsivät muslimit Irakissa ja Syyriassa. Tästä saatiin jälleen järkyttävä muistutus viikonloppuna, kun pommi-isku Bagdadissa tappoi...
-
Turkki haluaa Venäjän mukaan terrorisminvastaiseen taisteluun Isisiä vastaan. ”Teemme yhteistyötä kaikkien kanssa, jotka taistelevat Isisiä vastaan. Olemme tehneet näin jo jonkin aikaa ja avasimme Incirlikin lentotukikohdan niille, jotka...