Pariisi
Jalkapallon EM-kisat ovat tilastonikkareiden kultamaa. Joukkueiden pelaajilta tilastoidaan maalien lisäksi syötöt, juoksunopeudet, maalivahtien torjunnat, syötöt ja niiden tarkkuus, ohilaukaukset, laukaukset johti maalia, peliminuutit ja niin edelleen.
Välieräotteluiden alla tilastot ja pelaajakohtainen data paljastavat muun muassa seuraavaa:
Kisojen paras pelaaja: EM-kisojen pelaajabarometrilla on ranskalaisille mukavia uutisia. Kisojen tähän mennessä paras pelaaja on ollut isäntämaan Dimitri Payet. Toisen sijan vie Walesin Gareth Bale ja kolmantena on alkulohkovaiheen jälkeen barometria johtanut Belgian Kevin de Bruyne.
Barometri perustuu monipuoliseen, pelipaikkakohtaiseen dataan, jonka avulla pelaajat asetetaan paremmuusjärjestykseen. Barometri pyrkii mittaamaan pelaajan onnistumista oman pelipaikkansa tehtävissä. Supertähti Cristiano Ronaldo on barometrin sijalla 11.
Eniten syöttöjä: Saksan Toni Kroos johtaa EM-turnauksen syöttötilastoa ylivoimaisesti. Hän on antanut turnauksessa 557 syöttöä, joista 522, eli peräti 94 prosenttia, on mennyt omalle pelaajalle. Kroosin syöttötarkkuus on käsittämättömän hyvä.
Eniten laukauksia maalia kohti: Gareth Bale on edelleen tilaston kärjessä. Hän on laukonut maalia kohti 13 kertaa, maaliin on mennyt kolme. Vain Ranskan Antoine Griezmann on tehnyt enemmän maaleja, neljä.
Eniten laukauksia ohi maalin: Cristiano Ronaldo on laukonut 14 kertaa ohi maalin ja 14 kertaa vastustaja on ehtinyt peittämään laukauksen. Ronaldo on ylivoimaisesti turnauksen yritteliäin hyökkääjä, sillä maalia kohti on mennyt 10 laukausta tai pääpuskua, niistä kaksi maaliin asti.
Kisojen nopein pelaaja: Ranskan Kinsley Comanille on mitattu EM-turnauksen tähän mennessä kovin spurtti. Hänen nopeutensa on ollut parhaimmillaan 32,8 kilometriä tunnissa. Kakkonen on Belgian Yannick Ferreira Carrasco 32,3 ja kolmas Ruotsin puolustaja Erik Johansson 32,1 kilometriä tunnissa.
Kirjoita kommentti