Tämä näyttää tavalliselta varuskunnalta: karu kasarmi, jonka seinältä tuijottavat puolustusvoimien komentajan ja tasavallan presidentin mustavalkoiset kasvot.
Tämä myös haisee varuskunnalta. Siis jalkahieltä, jännitykseltä, armeijan varusteilta ja roskikseen heitetyltä sämpylän raadolta.
Mutta tämä ei kuulosta varuskunnalta. Kuunnelkaa nyt näitä nuoria varusmiehiä. Normaalin armeijapuheen rinnalla nämä puhuvat Hyvinkään kirkon akustiikasta, Yle Klassisesta, Mozartin oopperasta, jota tuli kuunneltua lomilla, Faunin iltapäivästä, oboen ja fagotin äänenmuodostuksesta.
Tähän tapaan: ”Tuo ajattelu, että huono viulisti pannaan soittamaan alttoviulua, periytyy jo 1600-luvulta.”
Paikka on Parolannummi, Suomen ainoa varusmiessoittokunta. Meneillään on seuraavan saapumiserän pääsykoeviikko.
Aina-Ilona Kronbäck istuu pöydän reunalla kasarmin vintillä ja näyttää siltä, miltä ihminen usein näyttää saatuaan ensikosketuksen sotaväkeen: vähän säikähtäneeltä.
Kronbäck on ensimmäinen pitkämatkalainen, joka on tiistai-iltana saapunut kasarmille. Edessä on karu yö makuupussissa kenttäpatjan päällä ja pitkät pääsykokeet seuraavana aamuna.
Ovi käy, ja sieltä saapuu kohtalotovereita Kuopiosta, Savonlinnasta, Turusta, Oulusta, Nurmijärveltä. Huomenna kilpaillaan koesoitossa, mutta nyt tapaillaan ystävällisiä sanoja ja katseita. Edessä on elämän ensimmäinen yö intissä.
Armeijan kannalta tilanne on herkullinen: 300 nuorta muusikkoa, joista osa on oman ikäluokkansa terävintä kärkeä, haluaa tulla juuri tänne. Heidän joukostaan päästään valitsemaan noin sata taitavinta ja motivoituneinta soittajaa tammikuussa 2017 alkavaan varusmiespalvelukseen.
Maanantaina koesoitetaan kitarat, tiistaina lyömäsoittimet ja bassot, keskiviikkona puupuhaltimet ja jouset. Torstaina valitaan laulajia ja vaskipuhaltajia, perjantaina koskettimet sekä harmonikka.
Tiukin kisa on kitaroissa. Yli 50 soittajasta valitaan neljä, ja monelle hyvälle soittajalle sanotaan kiitos ei. Kääntöpuoli on, että ne neljä ovat sitten aivan parhaita nuoria kitaristeja koko Suomessa.
Fagotin soittajia on vain yksi, oboisteja kaksi. Televisionkin voima näkyy.
”Voice of Finland ja muut vaikuttavat”, sanoo yliluutnantti ja soittokunnan apulaiskapellimestari Tommi Suutarinen. ”Laulajaksi on viime vuosina hakenut todella taitavaa porukkaa”, hän kertoo.
Keskiviikkoaamuna kello kuusi kasarmilla karjaistaan valot päälle: ”Yksikössä herätys!”
Tämä lienee Suomen ainoa kasarmi, jossa huutoa seuraa vintiltä kantautuva viulun soitto. Pääsykokelaat herätetään hellästi jousimusiikilla. Ennen kello kahdeksaa he seisovat jo puhuttelussa varuskunnan musiikkitalossa.
”Ei tarvi turhia jännittää. Tämä ei ole Idols tai Talent. Teette vain parhaanne”, Suutarinen rohkaisee. Se onkin tarpeellinen neuvo, sillä moni näyttää hermostuneelta ja huonosti nukkuneelta. Päivään on ilmoittautunut 57 kokelasta, kaikki puupuhaltimien ja jousisoitinten taitajia. Useimmilla musiikkiharrastus on alkanut viisi- tai seitsemänvuotiaana. Monella on takana 12 vuotta työtä oman instrumentin kanssa.
On musiikkiopistolaisia ja maakuntien taidelukiolaisia, Helsingin Sibelius-lukiolaisia ja nuortenorkesteri Vivon soittajia. Yksi on jo valmistunut kandiksi Lontoon Royal College of Musicista, joka kuuluu maineikkaimpien eurooppalaisten musiikkiyliopistojen joukkoon.
Päivä kulkee näin: ensin kokelaat soittavat itse valitsemansa kappaleen, sen jälkeen heille annetaan eteen nuotit, joista pitää soittaa, siis muusikkojen kielellä prima vista. Koesoiton lisäksi tehdään haastattelu ja psykologinen testi.
Aina-Ilona Kronbäck on tyypillinen hakija, sillä takana on yli kymmenen vuotta huilua, musiikkiopintoja ja tutkintoja. Kädessä on nippu suosituksia. Koesoitto meni läpi, mutta kyllä se jännitti.
”Jos en nyt pääse, ajattelin hakea ensi vuonna uudestaan.”
Poikien ja tyttöjen harrastuserot näkyvät siinä, että huilisteista valtaosa on tyttöjä. Kitaroissa ja rummuissa pojat ovat enemmistö.
Tämän vuoden tammikuussa soittokunnassa aloitti ennätysmäärä naisia, 14, mikä on noin kuudesosa koko yksiköstä. Se on iso määrä, sillä kaikista varusmiespalveluksen suorittavista naisia on pari prosenttia.
Soittajia tulee ja menee, etydeitä Bachilta, Haydnilta tai Faurélta. Suutarinen tekee merkintöjään ja antaa palautetta yhdessä kapellimestari, musiikkikapteeni Tero Haikalan kanssa. ”Hyvä soundi. Teet hyvin musaa. Kuka sun opettaja on? Kirkkaasti läpi.”
Osa loistaa, osa sotkeutuu kuvioihinsa. Lähes kaikki manaavat, että lämmitellessä meni paremmin. Mutta nyt ei haeta virheitä, vaan potentiaalia.
Kun soitto on soitettu ja kokelas poistunut huoneesta, valitsijat miettivät kokonaisuutta. Pärjäisikö tuo? Mihin bändiin, mihin rooliin? Jos on liian ujo, niin silloin soittaakin liian ujosti, ja toisin päin.
Turistejakin hakijoiden joukossa on. Heille sanotaan nopeasti kiitos ei.
Moni tuntee maineelta armeijan laskuvarjojääkärit tai taistelusukeltajat, mutta tämä on toisenlainen eliittijoukko, jonka täyden markkina- ja propaganda-arvon armeija on tainnut ymmärtää vasta viime aikoina.
Takavuosina – ja edelleen mielikuvissa – varusmiessoittokunnat olivat pelkkää marssia ja puhallinorkesteria, mutta nyt lahjakkaat muusikot pääsevät tekemään houkuttelevia asioita.
Soittajaksi pääsee viihdebändiin, showbändiin, kirkko- ja konserttisalikiertueille tai isoon jousiorkesteriin. Viime vuosina porukka on päässyt soittamaan esimerkiksi Olympiastadionille, Hartwall-areenalle ja Linnan juhlien jatkoille.
Keikkoja tehdään Paula Koivuniemen, Sami Saaren tai Veeti Kallion kanssa, ja sävelletään musiikkia videopeleihin.
Tänä kesänä soittokunta esiintyy Baselissa sotilasmusiikin isossa ammattilaistapahtumassa, jossa on tuhansia esiintyjiä ja television kautta miljoonia katsojia.
Keikat ja biisit ladataan Youtubeen ja someen, joista kaikki näkevät, että nyt on intissäkin pirteä meininki.
Taitavalle muusikolle tämä on unelmien varusmiespalvelus. Kun kestää kahdeksan viikon alokasajan, sen jälkeen pääasiassa soitetaan.
Vaikka armeija on säästösyistä lakkauttanut soittokuntia, tänne Parolaan on panostettu.
Siitä on todisteena uusi ja komea miljoonaluokan musiikkitalo. Kun muissa varuskunnissa painellaan illalla sotkuun tai ryyppäämään, täällä pääsee uusiin bändihuoneisiin soittamaan.
Monille tämä on myös tapa jatkaa musiikin harrastusta, saada ilmaista opetusta ja ennen kaikkea nähdä, miten iso orkesteri toimii pitkällä kiertueella. Se voi auttaa orkesterimuusikon ammattiin.
Tänne tullaan yleensä melko korkealla P1-arvolla. Se tarkoittaa, että loogista päättelykykyä ja matemaattista lahjakkuutta mittaavasta kokeesta on saatu hyvät tulokset.
Palvelukseen päässeillä varusmiehillä tuntuukin olevan opiskelupaikkoja konservatorioissa, Sibelius-Akatemiassa, oikeustieteellisessä tiedekunnassa tai matikan laitoksella.
Tuloksia pitää odottaa pari viikkoa. Ja muutaman vuoden päästä kapellimestarit voivat lisätä jonkun näistä aroista kokelaista listaan, josta he ovat ylpeitä.
Sekin oli täällä, aivan kuin Nightwishin Tuomas Holopainen, kapellimestari Santtu-Matias Rouvali, oopperalaulaja Waltteri Torikka, tangokuningatar Maria Tyyster ja moni muu.
Kirjoita kommentti