-
Yhden poliisin kuolemaan ja toisen haavoittumiseen johtaneessa Vihdin ammuskelussa käytetty rynnäkkökivääri on kuulunut puolustusvoimille. Asiasta kertoi ensimmäisenä Lännen media. Rikosylikomisario Thomas Elfgren kuitenkin korostaa,...
-
Vaasan hovioikeus on lieventänyt alaikäisen pojan saamaa tuomiota satunnaisen vastaantulijan puukottamisesta. Hovioikeuden mukaan poika ei tehnyt puukotusta vakaasti harkiten, joten kyse ei ollut murhasta, vaan taposta. Pojan kahdentoista...
-
-
Lahdessa viime viikonloppuna päähän ammuttu nainen on kuollut. 70-vuotiasta naista ammuttiin päähän viime sunnuntai-illalla Lahden Mukkulassa. Nainen kuoli saamiinsa vammoihin maanantaina. Poliisin epäilee, että naista ampui 75-vuotias mies.
-
Nuori helsinkiläismies on myöntänyt poliisille tappaneensa äitinsä kesäkuun alussa yksityisasunnossa Lönnrotinkadulla. Mies on vangittu todennäköisin syin murhasta epäiltynä ennen juhannusta. Muita epäiltyjä ei ole. Vuonna 1953 syntynyt...
-
Sisä-Suomen poliisi tiedottaa henkirikostutkinnasta, joka liittyy 34-vuotiaan naisen kuolemaan Jyväskylässä. Käräjäoikeus on vanginnut kaksi epäiltyä. Hätäkeskukseen ilmoitettiin viime viikon torstaina vainajasta Keltinmäessä sijaitsevassa...
-
Valelääkärinä kymmenen vuotta työskennellyt Esa Laiho on tuomittu neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Helsingin käräjäoikeuden mukaan Laiho oli syyllistynyt muun muassa törkeisiin petoksiin ja väärennyksiin, mutta vakavimmat syytteet...
-
Vihdissä perjantai-iltana vakavasti haavoittunut poliisi on yhä sairaalahoidossa, kertoo poliisi. ”Hän on kovaa vauhtia toipumassa”, tapauksen tutkintaa johtava krp:n rikosylikomisario Thomas Elfgren kertoi HS:lle sunnuntaina. Nurmijärventiellä...
-
Vihdin poliisisurmasta epäillyn ampujan motiivit ovat vielä epäselvät, kertoo keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren. Noin 30-vuotias poliisimies kuoli ja toinen haavoittui myöhään perjantai-iltana, kun vihtiläismies avasi...