Kiiminkijoki kuohuaa kohti Perämerta.
Oulun koillispuolella Koitelinkoskella se kiihtyy karikoihin törmääviksi vaahtopäiksi. Kosken yli kaartuu puusilta. Ei puutu kuin vastarannalta ulvahtava tangohanuri.
Oululainen Esa Henrik Holappa on romanttisella päällä. Hän kaappaa vaimonsa, kiinalaisen Dan Holapan, kainaloonsa ja jää tuijottamaan Koitelinkoskea. Jos tässä filmattaisiin nyt kotimaista elokuvaa, käsikirjoittajan olisi muokattava se vähemmän siirappiseksi.
”Juhannuksena tänne tulee paljon ihmisiä”, Esa Holappa sanoo. Hän arvelee, että he tulevat itsekin, jos siskon mieheltä irtoaa autokyyti.
Koska Koitelin maisema on kuin 1800-luvun kansallisromantikkojen maalauksesta, se selvästi herkistää nuorenparin. Esa on 30-vuotias, Dan 26-vuotias.
”Toivotaan, että tulevaisuudessa meillä voisi olla muutakin kuin kaksio tai kolmio”, Holappa sanoo. ”Omakotitalo olisi joskus tulevaisuudessa kiva.”
”Ehkä vauva”, Dan Holappa sanoo englanniksi.
Se on niin iso paljastus, että häntä alkaa kikatuttaa. Dan Holappa on asunut Oulussa vasta kahdeksan kuukautta ja odottaa oleskelulupaa. Hän on kotoisin keskisen Kiinan jättikaupungista Chongqingistä ja mennyt Esa Holapan kanssa Oulun maistraatissa naimisiin viime joulukuussa.
Toisensa he tapasivat viime vuonna Ruotsin Taalainmaalla, jossa Esa asui ja Dan oli mukana äitinsä työmatkalla. ”Kävimme kävelyillä puistossa, ja kun Dan otti tähtitaivaasta kuvan, se teki vaikutuksen”, Esa sanoo.
Häät pidettiin Holapan vanhempien luona joulukuussa 2015, ja juhlaan osallistui kuusi ihmistä. Kaikki oli eksoottista Dan Holapalle. ”Oulun talvi oli järkyttävän kylmä”, hän sanoo.
Se ei ole suinkaan ainoa iso muutos, jota hän on joutunut viime aikoina pohtimaan. Neljä kuukautta pariskunnan ensitapaamisen jälkeen Esa Holappa kertoi tulevalle vaimolleen, mitä hän oli tehnyt elämässään viisitoista edellistä vuotta.
Holappa oli varma, että suhde päättyy kuin seinään. Kuka nainen olisi valmis katsomaan miestä, joka raahaa mukanaan niin mustaa menneisyyttä?
Suhde kuitenkin jatkui.
”Jokaisella on menneisyytensä. Minulla on, sinulla on”, Dan sanoo hiljaa, kun häneltä kysyy asiasta.
”On ajateltava tulevaisuutta.”
Esa Henrik Holappa tunnettiin aiemmin nimellä Henrik Holappa.
Hän käytti keskimmäistä nimeään Henrikiä perustaessaan uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen ja toimiessaan sen johtotehtävissä vuosina 2009–2012.
Henrik oli tuohon aikaan Esaa sopivampi nimi: Holappa allekirjoitti viestinsä nimimerkillä HH, jonka jokainen natsipiireissä osasi lukea sekä Henrik Holapaksi että Heil Hitleriksi. Noin 15 vuoden ajan Holappa oli Suomen natsipiirien keskeisin henkilö, ja hän loi hämmästyttävän suhdeverkoston natsi-ideologeihin Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
Nyt se kaikki tuntuu kaukaiselta ja kahjolta.
Marraskuussa 2013 Holappa erosi Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä, ja seuraavan vuoden aikana hän hylkäsi koko aatteen. Uutenavuotena 2015 Holappa antoi itselleen lupauksen, ettei hän palaa koskaan.
Osa Holapan pitkää irtautumisprosessia on toukokuussa ilmestynyt paljastuskirja Minä perustin uusnatsijärjestön. Se on yksityiskohtainen tilitys, jossa Holappa katuu ja kirjoittaa oikeilla nimillä Suomen, Ruotsin, Saksan ja Yhdysvaltojen uusnatsiliikkeiden keskeisistä henkilöistä.
Se on kylmäpäistä touhua. Holappa ottaa tietoisen riskin siitä, että joku päivä hänelle kostetaan.
Silti Holappa on nyt valmis ottamaan riskin. Hän sanoo tuhlanneensa nuoruutensa natsiaatteeseen. Hän ei juuri kouluttautunut eikä tehnyt työtä. Vuosista jäi vain leima otsaan ja viisi natsitatuointia käsivarsiin ja rintakehään.
Koitelinkosken rannalla Holappa pohtii, kuinka tatuoinneista pääsee eroon.
Ajamme Kaukovainion lähiöön. Holappa istuu pelkääjän paikalla ja toimii oppaanamme, kun kierrämme Oulussa paikkoja, joissa Holappa levitti natsiaatettaan.
Oululaiset kutsuvat Kaukovainiota Kaketsuksi tai Puukkovainioksi. Lähiön vanha sydän on tyypillinen 1970-luvun laatikko-ostari, jossa on ruokakauppa, pubi, kampaamo ja pankkiautomaatti. Ostarin seinässä on iso kaljamainos – eikä se ole mitään hipstereiden artesaaniolutta, vaan Karjalaa.
”Oululainen räppäri Puukko-Allu asuu tossa ihan parin seinän takana”, Holappa sanoo.
Keskellä ostaria on lounasajaksi avautuva pizzeria, johon Holappa tutustui jo 2000-luvun alussa. ”Tuosta me rikoimme ikkunat. Juoksimme Eken ja Maken kotoa tähän taakse ja äkkiä takaisin.”
Holappa oli 16-vuotias. Hän etsi seuraa samansuuntaisista ihmisistä. Veljekset Eke ja Make olivat perustaneet Ku Klux Klania ihailevan verkkosivun ja ”vihasivat neekereitä”. Rasistisen musiikin ja teini-iän eksyneisyyden puuskat purettiin Kaukovainion pizzerian ikkunoihin. Ne rikottiin rautaputkilla.
”Skinit asuivat tuossa”, Holappa sanoo, kun ehdimme ostarilta metsäpolkua pitkin valkoisen kerrostalon pihaan.
Vielä viisitoista vuotta myöhemminkin hän löytää sivuseinästä oikean ikkunan. Holappa kertoo, että siinä asunnossa Eke, Make ja pari muuta skinheadiä kiduttivat poikaa, jolla oli autistisia piirteitä. Holappa ei ollut seurueessa.
Teot olivat niin poikkeuksellisia, että niistä kirjoitettiin lehdissä. Vanhojen uutisleikkeiden mukaan uhrille juotettiin nestemäistä saippuaa ja häntä viilleltiin mattoveitsellä. Hovioikeudessa tekijät saivat törkeistä pahoinpitelyistä neljä vuotta vankeutta.
”He kävelyttivät uhria tässä alusvaatteisillaan ja pakottivat leikkimään koiraa”, Holappa kertoo. ”Vammat olivat hengenvaarallisia, se oli monta päivää teholla.”
Holappa pettyi Oulun pilottitakkisiin skinheadeihin ja jätti heidät. Ei heistä olisi vakavasti otettavaan äärinationalistiseen poliittiseen toimintaan.
Samaan aikaan, kun Holappa kertaa kidutustapausta, talon pihalle kipittää kärkylle kaksi kesyä oravaa. Ovesta tulee vanhempi nainen, joka jättää maahan kasan pähkinöitä. Dan Holappa kuvaa oravia kännykällään.
”Ne ovat nii-in söpöjä”, Dan sanoo.
Uudet ystävät nuori Holappa löysi ulkomaalaisista kovan linjan natseista. Hän aloitti ahkeran kirjeenvaihdon, ja hänen kirjekavereinaan olivat esimerkiksi vankilassa istuneet Richard Scutari, Manfred Roeder ja Kay Diesner. Scutari oli väkivaltaisen Order-natsiliikkeen jäsen, Roeder tuomittu polttopullomurhista ja Diesner poliisin murhasta.
Holappa lähetti pitkäpiimäisiä ideologisia pohdintoja, joilla hän vakuutti vanhan polven uusnatsit. Ennen pitkää kirjekaverit ryhtyivät auttamaan. Holappa sai lisää kontakteja. Kanavat olivat nyt auki Saksan ja Yhdysvaltojen pimeimpään äärioikeistoon.
Holappa ehdottaa, että ajamme seuraavaksi Tuiran kerrostaloalueelle.
Siellä oli yksi hänen entisistä asunnoistaan Oulussa. Sinivalkoiseksi maalatun kerrostalon lasitetulla parvekkeella istuu rastatukkainen tumma mies ja polttaa tupakkaa.
”Hän taisi asua täällä jo silloin, kun minäkin”, Holappa sanoo. ”Saattaa muistaa minut edelleen.”
Rastamiehen asunnon yläpuolella A-rapussa oli Holapan 36 neliön vuokrayksiö vuosina 2005 ja 2006. Kämpässä alkoi tapahtua kerta kaikkiaan ihmeellisiä asioita keväällä 2005.
Holappa oli 19-vuotias ja opiskeli vartijan ammattitutkintoa. Hän sai Ruotsista epämääräisen viestin: joku tärkeä henkilö tarvitsisi apua. Pian selvisi, että saksalaista uusnatsijohtajaa Gerhard Ittneriä odotti vankilatuomio. Ittner oli päästetty vastaamaan vapaalta jalalta syytteisiin.
Vuorokautta ennen tuomiota Ittner pakeni Saksasta. Kolme viikkoa myöhemmin hän matkusti Tukholmasta laivalla Turkuun ja sieltä junalla Ouluun. Holappa haki hänet rautatieasemalta. ”Ittnerin oli tarkoitus majoittua luonani pari viikkoa”, Holappa muistelee.
Se kuitenkin venyi. Lopulta Ittner asui Holapan pienessä yksiössä vuoden ja kaksi kuukautta. On ihmeellinen ajatus, että lähes viisikymppinen pakoileva natsijohtaja ja 19-vuotias totinen oululaisnuorukainen asuivat yli vuoden lähiöyksiössä. Holapan mukaan se meni kivuttomasti.
Ittner oli miellyttävä ja rauhallinen, luki paljon.
”Hän nukkui kenttäsängyssä. En muista, että meillä olisi ollut riitoja. En usko, että hänkään muistelee aikaa pahalla. Hänellä oli sellainen opettajan rooli. Hän näytti, miten olla kunnon natsi.”
Lopulta, elokuussa 2006, Ittnerin oli taas paettava. Poliisi oli saanut vainun. ”Suojelupoliisi soitti ja tuli koulun pihalle minua vastaan. He kuulustelivat minua jonkun tunteroisen ja halusivat, että otan yhteyttä, jos kuulen Ittneristä”, Holappa kertoo.
Ittner oli onnistunut harhauttamaan Holapan ovelle ilmestyneet Suojelupoliisin etsivät. Hietasaaren satamassa Holappa esittelee paikan, jossa hän luovutti Ittnerille huutokaupasta ostamansa polkupyörän. Sillä Ittner lähti sotkemaan Suomesta pakoon.
Hän pyöräili 140 kilometriä Oulusta Haaparantaan, hylkäsi pyörän ja jatkoi pakoaan Etelä-Ruotsiin.
Holapan suuri visio alkoi itää.
Hän oli 20-vuotias, Ittneristä vaikuttunut ja aikoi perustaa organisoidun uusnatsijärjestön Suomeen. Esikuvana hänellä oli Svenska Motståndsrörelse eli Ruotsin vastarintaliike.
Syksyllä 2008 suunnitelmat olivat siinä pisteessä, että Holappa pyysi kahta oululaista aateveljeä valmistelemaan Suomen vastarintaliikkeen perustamista. Hän itse matkusti Yhdysvaltoihin verkostoitumaan. Siitä tuli pitkä ja surkuhupaisa reissu, jossa kaikki mahdollinen meni toisin kuin Holappa odotti.
Yhdysvalloissa Holapan isäntänä oli uusnatsi John De Nugent. Hän esitteli Holapan natsipiireille poliittisena pakolaisena, jota vainottiin Suomessa. Todellisuudessa juuri De Nugent hyväksikäytti Holappaa. Holappa pesi uusnatsijohtajan ja tämän naisystävän pyykkiä ja kuunteli miehen suuruudenhulluja puheita. Kaiken lisäksi nuori Holappa luovutti matkarahansa manipulatiiviselle De Nugentille.
”Jos joku ulkoiluttaa koiriaan heiluttaen asettaan ja selittää olevansa uudestisyntynyt Hitler, kyllä ihmisellä on siinä taipumus yleensä mieluummin vain nyökytellä”, Holappa selittää asiaa nyt jälkikäteen.
Saamme De Nugentiin yhteyden. Hän on tietenkin jo selvillä Holapan takinkäännöstä ja vastaa: ”Holappa oli mielestäni Mantsurian kandidaatti, aivan kuten vuosien 1962 ja 2004 elokuvissa.”
Elokuvien ”Mantsurian kandidaatti” oli sotilas, jonka vihollisleiri oli aivopessyt puolelleen.
Holappa pidätettiin Yhdysvalloissa viisumirikkomuksen varjolla. Hän halusi kotiin Ouluun mutta joutui kolmeksi kuukaudeksi yhdysvaltalaisvankiloiden eristysselleihin. Holappaa kuulustellut FBI vaati häneltä tietoja vuonna 2008 paljastuneesta salaliitosta, jonka päämääränä oli murhata Barack Obama.
Holappa ei ymmärtänyt, mistä poliisit puhuivat.
Kesällä 2009 Holappa palasi häntä koipien välissä Ouluun. Yhdysvaltojen-matkasta jäi vain kymmenen vuoden maahantulokielto.
Oulussa hän oli taas lähtöpisteessä. Mikään elämässä ei ollut liikahtanut eteenpäin. Hänellä oli vartijan perustutkinto, tyhjä lompakko ja huono maine.
Suomessa aatetoverit olivat panneet toimeksi. Oli aloitettu Suomen vastarintaliike, ja Holappa oli siirretty liikkeen johtopaikoilta sivuun. Hänen ideologista oppineisuuttaan ja kansainvälisiä suhteita kuitenkin tarvittiin.
Holappa oli jo tuolloin outolintu, poikkeustapaus myös omiensa keskuudessa. Hän eli kaksoiselämää. Kesällä 2010, samoihin aikoihin, kun vastarintaliike teki kaasuiskun seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen Helsingissä, Holappa tapaili salaa somalialaista naista.
Kirjansa mukaan hän luki Koraania ja hetken aikaa harkitsi muslimiksi kääntymistä.
Lopulta Holappa lopetti salasuhteen kertarysäyksellä ja muutti vuonna 2011 Ruotsin Taalainmaalle. Siellä hänellä oli uusi yhdysvaltalainen tyttöystävä. Ruotsissa Holappa pääsi pohjoismaisen uusnatsiverkoston sisäpiiriin, ja hänestä tuli liikkeen kansainvälinen yhteyshenkilö.
Järjestö sääntöineen ei tuntunut kuitenkaan enää samalta kuin aiemmin.
Holapan elämässä oli tapahtunut isoja muutoksia. Hän oli alkanut epäillä rotuvihapropagandan oikeutusta. Hänestä tuli vuosina 2011 ja 2013 isä.
Sittemmin hän erosi lastensa äidistä, ja nykyisin lapset asuvat äitinsä kanssa Ruotsissa.
Moni asia kaduttaa nyt. Pienin niistä ei ole suinkaan se, että kiihkeisiin uusnatsivuosiin kaatui myös hänen roolinsa vastuullisena isänä.
Holapan kirja on asetettu näyttävästi esille Kauppakeskus Valkean Suomalaisessa kirjakaupassa. Ymmärtäähän sen. Oman kylän poika.
Holappa huomaa kirjakaupan edustalla keski-ikäisen miehen, joka hypistelee kirjaa käsissään. Mies nostaa katseensa kirjan kannesta, josta tuijottaa siniseen maihariin pukeutunut hentoviiksinen Holappa. Samalla hetkellä mies näkee edessään täsmälleen saman hentoviiksisen henkilön sinisessä takissaan.
”Naamasta kyllä näki, että se ymmärsi”, Holappa sanoo myöhemmin.
Keski-ikäisen miehen hämmennys on helppo tunnistaa. Toimittajillekin on outoa olla tekemisissä Holapan kanssa, vaikka hän on ilmiselvästi irtaantunut aatteesta ja katuu syvästi. Uusnatsismi on niin äärimmäistä vihankylvämistä ja vainoharhahuuhaata, että se seuraa ihmistä pitkään.
Omaelämäkerrallisen kirjansa Holappa sai valmiiksi loppuvuonna 2015. Se on päivätty Chongqingiin, vaimon kotikaupunkiin. Siellä Holapat asuivat kolme kuukautta appivanhempien luona syksyllä 2015. Nyt, kun kirja on julki, myös kiinalainen anoppi ja appi tietävät, mikä HH eli Henrik Holappa oli miehiään.
”He vain pyysivät, että olisin nyt varovainen”, Holappa sanoo.
Holapalla on pitkä tie, sillä hänen täytyy rakentaa maailmankuvansa uusiksi. Hän etenee nyt pienin askelin, sillä tunnetulla ex-uusnatsilla ei ole mahdollisuuksia isoihin harppauksiin. Holappa on työharjoittelussa kulttuurialalla. Toistaiseksi asiakkaat eivät ole ottaneet hänen natsimenneisyyttään puheeksi. Hän ei osaa myöskään arvioida, kuinka moni mahdollisesti tunnistaa hänet.
”Kirjojani on vain kolme kappaletta meidän lähikirjastossa. On aika pieni todennäköisyys, että joku tunnistaa minut sen kannesta”, Holappa sanoo.
Edellisviikolla hän kävi Pohjanmaalla täyttämässä hakupaperit aikuisopistoon. Nyt pariskunnan pitäisi löytää huokea vuokrakämppä.
Entiseen kaveripiiriin Holapalla ei ole tietenkään enää yhteyttä. Uusnatsien silmissä Holappa on nyt pahimman lajin petturi. Oulun lähiöissä, kuten Toppilassa, Rajakylässä ja Tuirassa, on tiettyjä kortteleita, joihin hänellä ei ole enää mitään asiaa.
Entä Holapan maailmankuva? Mitä sille tarkalleen ottaen on tapahtunut?
”Minulla ei ole juuri nyt tarvetta korvata ideologiaa, josta luovuin, uudella ideologialla tai puolueella”, Holappa sanoo.
Nyt hänen aatteensa on oikeastaan se, ettei hän ole minkään puolella, vaan kaikkea sitä vastaan, mihin hän uusnatsina uskoi. Politiikka häntä ei kiinnosta. Holappa äänesti viimeksi presidentinvaaleissa 2006, kun hän kuului perussuomalaisiin ja tuki Timo Soinia.
Tuolloin Holappa pettyi perussuomalaisten maltillisuuteen. Nyt Holappaa häiritsee puolueen oikeistopopulismi. ”Tulee vähintäänkin karsastettua sitä”, hän sanoo.
Ensikuulemalta sitä ei meinaa uskoa todeksi, mutta lämpimimmin Holappa puhuu nyt vihreiden arvoliberaalista puheenjohtajasta Ville Niinistöstä. Vihreät vastusti, kun ulkomaalaislakiin haluttiin lisätä tuloraja myös Suomen kansalaisille, jotka haluavat perheenyhdistämistä.
Lakimuutos olisi ollut paha isku Holapoiden pariskunnalle, sillä Esa Holapalla ei ole isoa palkkaa eikä Dan Holapalla oleskelulupaa Suomessa.
”Ville Niinistö aika hyvin perusteli ja vastusti lakialoitetta”, Holappa sanoo.
”Sitä arvostin.”
Hietasaaren luontopolkualueella Holappa haluaa esitellä meille lintutornin. Eikä minkä tahansa lintutornin, vaan sen, johon hän huhtikuussa 2005 toi juuri Ouluun pakomatkallaan saapuneen natsijohtaja Gerhard Ittnerin.
Lintutorni tuntuu absurdilta ja selittämättömältä paikalta. Miksi te natsit tänne tulitte?
”Täällä on näitä grillipaikkoja”, Holappa sanoo.
Hän on kohtelias, jäyhä ja hieman totinen pohjoisen mies, eikä kasvoilla näy pienintäkään sarkasmia. Grillasitte?
”Juu, grillasimme. Ittner tykkäsi makkarasta.”
Polun päästä löytyy punaiseksi maalattu lintutorni. Holappa kapuaa jyrkät rappuset ylös. Tornista avautuu komea maisema Perämeren rannikolle.
Holappa alkaa kiertää tornin katselutasannetta. Hän tutkii puukaidetta tarkasti, mutta ei löydä etsimäänsä. Lopulta valokuvaajan tarkka silmä havaitsee kaiteessa osin jo kuluneen kuvion. Hakaristi on jäänyt puolitiehen.
”Kaiversin sen avaimella”, Holappa sanoo.
Nyt yksitoista vuotta myöhemmin lintutornitarina tuntuu käsittämättömältä. Eikö nuorella Holapalla todella ollut tähdellisempää tekemistä elämässään kuin grillata makkaraa etsintäkuulutetulle saksalaisnatsille?
”Ehkä sitä oli vain niin sekaisin päästään. Todellisuuden kuvat menivät sekaisin”, Holappa pohtii. ”Vihapropaganda oli taitavasti kirjoitettua, mutta olin myös aika eksyksissä.”
Oli Holapan totta puhuen jo syytäkin aikuistua.
Kolmekymppisenä ihmisellä on korkea aika ottaa etäisyyttä mihin tahansa ääri-ideologiaan. Holappa on melko nuori, ja hänellä on huomattavasti enemmän toivoa kuin oppi-isällään, 58-vuotiaalla Gerhard Ittnerillä.
Ittner tuomittiin marraskuussa 2015 Nürnbergissä toistamiseen vihaideologian levittämisestä. Tällä kertaa hän sai puolitoista vuotta vankeutta.
Holappa tuijottaa lintutornista Perämeren ulappaa. Hän uskoo, etteivät syyt minkäänlaiseen radikalismiin ole välttämättä monimutkaisia.
Ne saattavat olla yksinkertaisia. Salaliittoteoriat ja vihapropaganda olivat koukuttavaa polttoainetta, kuten alkoholi ja muut päihteet.
Holappa oli nuori, poikaporukoissa hyljitty, naiivi ja johdateltavissa. Hän ei ollut sosiaalisesti taitava, mutta hän oli ahkera kirjoittaja. Hän sai pedanttisella rotuoppipropagandallaan arvostusta ensin rasistien keskustelupalstoilla ja myöhemmin uusnatsijärjestöissä.
Nyt hän haluaa olla ensimmäistä kertaa aikuinen. Tavallinen Esa. Ihminen, johon ei Oulun kadulla kukaan kiinnitä sen kummempaa huomiota.
”Täytyy päästä yhteiskunnan pyöriin ja rattaisiin mukaan”, hän sanoo.
Byrokratiasta ja tasaisesta perusarjesta voi puhua yhtä innokkaasti vain sellainen, joka on sitä kaikkein raivokkaimmin paennut.
Jolla on tullut sitä ikävä.
Kirjoita kommentti