Kaikki alkoi pursuilevista hyllyistä.
Helsinkiläinen Leila Pohjolainen, 60, asui yksin 75 neliön kolmiossa. Tilaa oli, ja niinpä oli tavaraakin: tyhjiä kenkälaatikoita, mapeittain lehtileikkeitä, c-kasetteja, neljänkymmenen vuoden joulukortit. Ne oli ollut helppo sysätä komeron hyllyille.
Pohjolaista oli kuitenkin alkanut hävettää, että koti näytti varastolta. Pitäisi siivota, hän ajatteli, mutta tyrkkäsi komeron oven kiinni. Ystävilleen hän väitti, etteivät boheemit naiset siivoa.
Kunnes eräänä päivänä Pohjolainen näki lehdessä ammattijärjestäjän ilmoituksen. Hän oli kuullut hyvää japanilaisen Marie Kondon hittikirjasta KonMari – Siivouksen elämänmullistava taika, ja ajatus tavaroiden karsimisesta kiehtoi.
Nyt, vuotta myöhemmin, hyllyillä nököttää säilytyslaatikoiden suora rivi. Se on kuitenkin pientä: uusiksi ovat menneet myös Pohjolaisen harrastukset, ruokavalio ja jopa ihmissuhteet. Seuraavaksi hän suunnittelee myyvänsä asuntonsa ja viettävänsä jonkin aikaa matkalaukkuelämää.
Kaikki tämä vain siksi, että Pohjolainen turhautui epäjärjestykseen.
Muutama vuosi sitten se alkoi. Kauppoihin ilmestyi kaaoksenkesytysoppaita, bloggaajat esittelivät minimalistisiksi karsittuja kotejaan, ja Suomessakin alettiin kouluttaa ammattijärjestäjiä, eräänlaisia kodin raivaamisen valmentajia. Vielä hetkeä aiemmin suomalaiset olivat täyttäneet kaappejaan piikkimatoilla ja kahdenkymmenen euron trikoopaidoilla. Nyt niistä piti päästä eroon.
Koko kansan villitys tavaroiden karsimisesta tuli viimeistään viime vuonna, kun Marie Kondon KonMari-siivousopas ilmestyi suomeksi. Kirja keikkui myyntilistojen kärjessä, ja nyt Facebookin KonMari Suomi -ryhmään kuuluu yli 9 000 jäsentä. Kondon ydinsanoma kuuluu: säästä vain tavarat, jotka tuottavat iloa. Kondo lupaa, että samalla koko elämä muuttuu.
Niin joillekin todella tuntuu käyvän. Facebook-ryhmässä jaetaan vakuuttavia tarinoita. Yksi kertoo laihtuneensa, toinen parantuneensa masennuksesta, kolmas saaneensa lisää itseluottamusta. On kuin osa raivaamiseen hurahtaneista olisi kokenut uskonnollisen herätyksen.
Kukapa rojukasoihin kyllästynyt ei nauttisi harkitusti sisustetusta kodista, mutta miten on mahdollista, että tavaroiden karsiminen aiheuttaa niin ihmeellisiä sivuvaikutuksia?
Psykologi Satu Kaski uskoo, että järjestys itsessään on vain yksi elämänmuutoksia selittävä tekijä. Oleellista on se, millaisia tunteita tavaroita karsiessa herää.
”Kun ihminen heittää pois lapsuudesta asti kantamansa isoäidin virkkaaman neuleen, hän tekee valtavan psyykkisen työn. Se, että uskaltaa rikkoa suvun perinteitä, voi tuntua mielettömän vapauttavalta. Sen ansiosta ihminen alkaa uskoa, että hän pystyy astumaan muillekin uusille valtamerille.”
Kaski huomauttaa, että ilmiö pätee muihinkin puuhiin, joissa voi kokea onnistumisen tunteita. Siitä hyvä osoitus ovat tarinat, joissa entiset sohvanystävät kuoriutuvat maratoonareiksi. Kodin raivaamisessa on kuitenkin omat erityisetunsa.
Kun poistaa sukkalaatikosta parittomat yksilöt ja määrää saksille ja avaimille omat paikat, aika ja hermot eivät mene tavaroiden etsimiseen. Lisäksi moni tuntee rauhoittuvansa paremmin kodissa, jossa on vain vähän ärsykkeitä. Samasta syystä vaikkapa spa-hoitolat sisustetaan hillityn valkoisiksi.
”Ympäristöllä on iso merkitys mielenterveydelle ja hyvinvoinnille. Moni tuntee, että väljyys antaa tilaa hengittää ja ajatella. Toisaalta ihmisellä voi olla tarkkaan laitettu koti ja silti mieli kaaoksessa. Siinä tilanteessa moni valitsisi mieluummin selkeän mielen ja kaoottisen kodin”, Satu Kaski sanoo.
”Oletko esikoinen?”, ammattijärjestäjä Eveliina Lindell kysyi Leila Pohjolaiselta kierrettyään hetken tämän asunnossa.
Sillä hetkellä Pohjolainen oivalsi, että kodin järjestämisessä oli kyse muustakin kuin siivoamisesta.
”Eveliina sai minut peilaamaan sitä, miksi teen tiettyjä asioita: itseäni vai muita varten?”
Alkoi puolen vuoden urakka, jonka aikana Pohjolainen kantoi kodistaan 20 jätesäkillistä tavaraa. Hän tunki käyttöohjeita paperinkeräyslaatikkoon, pakkasi 1970-luvun farkkuja kierrätykseen ja lahjoitti kimononsa Japanilaisen kulttuurin ystäville.
Jokaisen tavaran kohtalosta päättäessään Pohjolainen pohti, ilahduttaako esine häntä. Yhtäkkiä rakkaimmat aarteet, 1960-luvun teinikalenterit, eivät merkinneetkään mitään.
”Yhdessä kalenterissa luki, että 'en anna Kimmolle ikinä anteeksi'. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, kuka on Kimmo. Tajusin, että kalentereiden on aika mennä.”
Pohjolainen päätti keskittyä muistojen sijaan asioihin, jotka tekevät hänet juuri nyt onnelliseksi: esimerkiksi ihmisiin, joiden kanssa hän viihtyy, tai ruokaan, josta tulee hyvä olo. Pohjolainen alkoi viettää enemmän aikaa rakkaimpien ystäviensä kanssa ja syödä suklaan sijaan marjoja ja pähkinöitä.
”Tunsin kuorivani kerroksia itsestäni. Kun pääsee eroon turhasta tavarasta, minä tulee esiin.”
Pohjolainen tajusi kaipaavansa elämäänsä lisää laulua ja tanssia. Ensin hän ilmoittautui laulutaidottomien kuoroon, sitten burleski- ja flamencotunneille.
”Kun sain kodin järjestykseen, energiaa vapautui. Enää ei tarvinnut hävetä sitä, että en ollut pystynyt siivoamaan. Se rohkaisi kokeilemaan uusia asioita.”
Nyt Pohjolaisesta tuntuu, että maailma on täynnä mahdollisuuksia, eikä hän ole ainoa saman havainnon tehnyt.
”Minun projektini etenee niin, että sanouduin irti töistäni”, jyväskyläläinen Liisa Liinamo, 53, kirjoitti kesäkuussa Facebookin KonMari-ryhmään.
Liinamon ”projekti” alkoi puolitoista vuotta sitten, kun hän kyseli siskoltaan vinkkejä uuden kaapin hankintaan.
”Hän sanoi, että älä hanki kaappia vaan lue tämä kirja. Luin KonMarin kahdesti kannesta kanteen: kun pääsin viimeiseen sanaan, aloitin ensimmäisestä uudestaan.”
Kolmen lapsen äiti oli jo ruuhkavuosinaan innostunut elämän yksinkertaistamisesta, ja Marie Kondon ajatukset puhuttelivat.
Liinamo perkasi kotinsa jokaista kaappia myöten ja jätti jäljelle vain ne vaatteet, kirjat ja huonekalut, joista oikeasti tykkäsi.
Mitä harkitummaksi koti muuttui, sitä enemmän Liinamo alkoi kaivata samaa filosofiaa koko elämäänsä: puutarhaansa, kalenteriinsa, lautaselleen ja harrastuksiinsa. Liinamo päätti, että pakkopulla saa riittää.
”Elämääni tuli enemmän tietoisesti tehtyjä valintoja.”
Aikataulutetut jumppatunnit vaihtuivat uimiseen ja kotitreeniin, kiireessä syödyt eväsleivät kunnon lounaisiin.
”Olen alkanut tykätä elämästäni enemmän. Yhtenä päivänä heräsin samanlaiseen juhlan tuntuun kuin joulupäivän aamuna. Se johtui siitä, että kotona oli siistiä, kaapissa oli hyvää ruokaa ja kaikki oli muutenkin kohdallaan.”
Oli kuitenkin yksi asia, joka hiersi edelleen. Liinamosta tuntui, että toimintaterapeutin työssä aika hupeni raporttien kirjoittamiseen ja työpaikalta asiakkaiden luo kulkemiseen. Lisäksi häntä ärsytti, että eteinen ja auton takakontti olivat asiakaskäyntien jäljiltä täynnä terapiassa käytettäviä keppihevosia ja palapelejä. Aikaisemmin Liinamo olisi ehkä sietänyt ärtymystään, mutta enää se ei tuntunut oikealta.
”Olen tajunnut, että on aina on mahdollisuus vaikuttaa. Enää en uhriudu ja ajattele, että 'tässä olen enkä muuta voi'.”
Ratkaisu tönötti puolivalmiina kotitalon pihalla. Perheellä oli neljänkymmenen neliön autotalli- ja varastorakennus, joka oli täyttynyt maalipurkeista, pesäpallomailoista ja laskettelusuksista. Kokonaisen omakotitalon raivanneena Liinamo tiesi, että tavaroista pääsisi kyllä eroon.
Lopulta Liinamo päätti irtisanoutua. Nyt hän remontoi autotallia työtilaksi, ja oma toimintaterapeutin vastaanotto aukeaa rakennukseen elokuussa.
Suurta elämänmuutosta odottaa myös Helsingissä kolmiotaan raivannut Leila Pohjolainen. Kun Pohjolainen jää runsaan kahden vuoden päästä eläkkeelle, hän aikoo myydä asuntonsa ja ison osan huonekaluistaan. Vähät jäljelle jäävät tavarat joutavat varastoon, sillä Pohjolainen haluaa muuttaa joksikin aikaa Hankoon tai Ruotsiin.
”En olisi kaksi vuotta sitten koskaan uskonut, että haluaisin joskus nomadiksi, mutta kun aloin luopua tavarasta, tajusin, että matkalaukkuelämä on mahdollista.”
Mukaan tulee vain laukullinen tavaraa. Ne pakolliset shampoot ja vaatteet sekä pari tarkoin valittua aarretta: äidiltä peritty hopeinen käsipeili, Budapestista tuotu enkelikoriste ja Joan Bradyn kirja Jumala tulee harrikalla.
”Ne tekevät minut iloiseksi ja muistuttavat siitä, kuka olen.”
Juttua varten on haastateltu myös ammattijärjestäjää, Joka kodin raivausoppaan kirjoittanutta Elina Alasentietä.
Kirjoita kommentti