-
Haluan laihtua. Niin ajattelee moni, joka tähän nojatuoliin istahtaa. Vastapäätä heitä pienessä huoneessa istuu Susanna Anglé. Huoneessa ei ole vaakaa, ei mittanauhaa eikä lautasmallista kertovaa julistetta. Anglé ei myöskään kysy, paljonko...
-
“Jos isäsi tai isoisäsi oli lihava, sinun pitää ehkä olla erityisen tarkka siitä, mitä syöt”, sanoo professori Mark Febbraio australialaisesta Garvanin tutkimuskeskuksesta tiedotteessa. Kehotus nojaa koko ajan tukevoituvaan näyttöön siitä,...
-
-
Vieraskynä
Ylipaino ja lihavuus ovat lisääntyneet maailmanlaajuisesti 30 viime vuoden aikana. Suomessa kaksikymmentä vuotta sitten raskaana olleista joka neljäs oli ylipainoinen (painoindeksi 25–30) tai lihava (painoindeksi yli 30). Nykyisin synnyttäjistä...
-
Koirien ja kissojen lihavuus on lisääntynyt viime vuosina. Lihavia koiria ja kissoja arvioidaan olevan länsimaissa 25–40 prosenttia. Yhdysvaltalaisista koirista ja -kissoista lihavia on yli puolet. Suurin syy lihavuuteen löytyy eläimiä ruokkivasta...
-
Meksikossa runsaasti energiaa sisältävien herkkujen myynti on laskenut uuden veron myötä. Meksiko on verottanut vuoden 2014 alusta esimerkiksi sipsejä, leivoksia, kakkuja ja muita ruokia, joiden energiatiheys on vähintään 275 kilokaloria sataa grammaa kohden.
-
Mielipide
Helsingin Sanomien ansiokas juttu ylipainoisten kokemasta kohtelusta oli tervetullut herättäjä (Sunnuntai 3.7.). Joskus pula-aikoina lapsen kehuminen lihavaksi oli imartelevaa, mutta noista ajoista on jo aikaa. Niin kauan kuin minä muistan...
-
Ylipainosta keskustelun pitäisi olla lääkärin vastaanotolla luontevaa, eikä asiaa pitäisi ottaa esille jokaisella korvatulehduskäynnillä, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila sanoo. ”Ensimmäisenä pitää hoitaa asiaa, minkä...
-
Seinäjoella on saavutettu niin hyviä tuloksia lasten lihavuuden ehkäisyssä, että oppeja ollaan viemässä myös ulkomaille. Kaupungissa vierailee parhaillaan Etelä-Korean pääkaupungin Soulin delegaatio, jolle esitellään Seinäjoella kokeiltuja...