Klaus, Launo
Maahanmuuttajaperheet Suomessa käyttävät kotihoidon tukea kantaväestöä pidempään, mutta uuden tutkimuksen mukaan he myös vievät yli kolmevuotiaat sisarukset kantaväestöä yleisemmin päivähoitoon. Tutkimuksen tehnyt Jussi Tervola Kelasta...
Päivähoitomaksujen korotus siirtyy ainakin syksyyn. Eduskunnan sivistysvaliokunta ilmoitti torstaina, että se on keskeyttänyt varhaiskasvatuslain asiakasmaksuja koskevan lakiesityksen käsittelyn. Asian käsittely siirtyy syksyyn 2016.
Keskisuomalainen moittii Postin johtoa postinjakelun heikennyksistä. ”Perinteisesti postinjakajat ovat lähtenet jakelukierrokselle niin varhain aamulla kuin se on ollut mahdollista. – – Suurella kohulla Postin uusiksi palveluiksi on...
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) kertoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että hallitus ”on valmis tarkastelemaan” kaavailtuja päivähoitomaksujen korotuksia. ”Tässä vaiheessa me emme voi myöskään mitään luvata”, Stubb...
Hallitus suunnittelee päivähoitomaksujen korotusten perumista. Päätöstä ei ole vielä tehty, mutta valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan hallitus ”harkitsee vakavasti” korotusesityksen vetämistä pois eduskunnasta. Kyseessä...
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) on HS:n tietojen mukaan närkästyttänyt hallituskumppanit puheillaan päivähoitomaksusta. Keskusta ja perussuomalaiset ovat happamia, koska Stubb kiirehti jo torstaina eduskunnan kyselytunnilla...
Suomen hallitus harkitsee päivähoitomaksujen korotuksien perumista tai pienentämistä. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että päivähoitomaksujen korotuksilla tavoiteltu 56 miljoonan euron...
Jokakeväinen pohdinta lapsiperheissä: mitä viedä kevätjuhlaan lapsen hoitajille ja lastentarhanopettajille lahjaksi? Perheessäni tämä vuosi on erityinen. Kuopuskin lähtee lähipäiväkodista lähikouluun. Olemme taapertaneet samaan...