Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Mies tuomittiin televisiosarjan ja elokuvan levittämisestä – maksuja yli 32 000 euroa

Mies oli ladannut Bittorrent-vertaisverkosta kymmenen jaksoa Black Sails -tv-sarjaa ja A Walk Among the Tombstones -elokuvan ja jakanut niitä edelleen.

Kotimaa
 

Markkinaoikeus on antanut ensimmäisen tuomionsa teosten luvattomasta jakamisesta vertaisverkossa televisioarjan jaksoja ja elokuvan ladanneelle ja jakaneelle suomalaismiehelle.

Mies oli ladannut Bittorrent-vertaisverkosta kymmenen jaksoa Black Sails -tv-sarjaa ja A Walk Among the Tombstones -elokuvan ja jakanut niitä edelleen.

Mies tuomittiin maksamaan hyvityksiä tuotanto- ja levitysyhtiölle yhteensä 600 euroa. Scanbox Entertainment ja Crysalis Entertainment vaativat teosten jakamisesta yhteensä 8 500 euroa.

Mies itse esitti sopivaksi hyvitykseksi hinnan, jonka hän olisi laillisia teitä joutunut jaksoista ja elokuvista maksamaan. Miehen lataama materiaali olisi ollut katseltavissa HBO Nordic-suoratoistopalvelussa.

Hyvityksen lisäksi lataaja joutuu maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut, eli lähes 32000 euroa.

Mies jäi kiinni, kun hänen koneensa IP-osoitetta oli käytetty tiedostojen jakoon ja lataamiseen. Miehelle lähetettiin jakamisesta kirje, jossa vaadittiin korvauksia.

Ongelmallisinta olisi ollut todistaa, että mies itse oli ladannut ja jakanut tiedostoja. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan mies oli kuitenkin myöntänyt syyllisyytensä verkon keskustelupalstoilla, jonne hän oli myös laittanut kuvan saamastaan kirjeestä.

Useat lakiasiaintoimistot ovat lähettäneet lataamisesta epäillyille kirjeitä, joissa on vaadittu korvauksena aineistoista noin 600–2500 euron summia, kertoo Iltasanomat.

Maanantaina ratkaistu tapaus oli yksi kolmesta, jotka pantiin vireille oikeudessa. Kaksi muuta sovittiin ilman oikeudenkäyntiä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat