-
Jerusalemilainen tuomioistuin tuomitsi sunnuntaina Yishai Schlisselin elinkautiseen vankeuteen 16-vuotiaan tytön murhasta ja useiden muiden haavoittamisesta viime kesän Pride-tapahtumassa. Oikeuden lausunnon mukaan tuomion pituus oli...
-
Israelin armeija tappoi aikaisin tiistaiaamuna 15-vuotiaan palestiinalaisen ja haavoitti useita muita epäillessään näitä kivien heittämisestä autoja kohti. Armeija on sittemmin myöntänyt, että kuollut ja haavoittuneet olivat mahdollisesti...
-
-
Neljä ihmistä kuoli ja kuusi haavoittui ammuskelussa Tel Avivin keskustassa keskiviikkona illalla, Israelin poliisi kertoi. Isku tehtiin suositun Sarona Market-kauppakeskuksen ulkopuolella, lähellä Israelin armeijan päämajaa ja puolustusministeriötä.
-
Israelin poliisi uskoo, että pääministeri Benjamin Netanjahun vaimo Sara on väärinkäyttänyt valtion rahoja. Siksi poliisi suositteli sunnuntaina syyttäjää asettamaan Sara Netanjahun syytteeseen tapahtuneesta, kertoo uutistoimisto Reuters.
-
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja maan entinen ulkoministeri Avigdor Lieberman ovat päässeet sopuun Liebermanin liittymisestä hallitukseen, kertoo Liebermanin edustaja uutistoimistoille. Uutistoimisto Reutersin mukaan Yisrael...
-
Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon eroaa tehtävästään, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters. Yaalon ilmoittaa eronsa syyksi epäluottamuksen pääministeri Benjamin Netanjahuun, joka oli ehdottanut puolustusministerin vaihtamista...
-
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu käynnisti keskiviikkona keskustelut hallitusyhteistyöstä nationalistisen ja oikeistopopulistisen Avigdor Liebermanin kanssa, uutistoimistot kertovat. Siirto oli yllättävä, sillä viime...
-
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja pääoppositiopuolueen johtaja Isaac Herzog saattavat olla pääsemässä yksimielisyyteen uudesta hallitusyhteistyöstä, israelilainen media kertoi keskiviikkona. Jos oikeistolainen Likud...