-
Kreml vahvistaa tiedon Venäjän lapsiasiavaltuutetun Pavel Astahovin erosta. Astahov on nyt lomalla, mutta ero vahvistetaan loman loputtua, presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kertoi uutistoimisto Tassille. Peskovin...
-
THL:n julkaisema tuore tutkimusraportti arvioi, että valtaosa kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ei ole saanut kaikkea tarvitsemaansa apua ennen sijoitusta. Lapsista peräti 85 prosenttia on jäänyt vaille jotain palvelua, jonka...
-
-
Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lain uudistaminen herätti paljon kommentteja oikeusministeriön verkkokeskustelussa vaikuta-lakiin.fi-palvelussa. Sunnuntaina päättyneeseen keskusteluun osallistui kaikkiaan 928 keskustelijaa,...
-
Pelastakaa Lapset ry etsii sijaisvanhempia yksin Suomeen tulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille. Sijaisperheiden koulutus on tarkoitus aloittaa syksyllä. Sijaisvanhemmiksi etsitään ensisijaisesti maahanmuuttajaperheitä, mutta...
-
Pääkirjoitus
Viime viikolla julkaistu selvitys suomalaisen lastensuojelun lähimenneisyydestä kertoo järkyttävää tarinaa perhehoitoon, lastenkoteihin ja koulukoteihin pääosin 1950–1970-luvuilla sijoitettujen lasten kokemista pahoinpitelyistä,...
-
Vielä ei voi sanoa, että vaara olisi ohi lastensuojelussa Suomen kunnissa. Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen näkee, että pieniä onnistumisia on parin viime vuoden aikana tapahtunut. Alueelliset erot ovat kuitenkin yhä suuria.
-
Arviolta kaksisataa lasta ei ole kenenkään työntekijän vastuulla. Sadalla lapsella on oma työntekijä, mutta heitä ei ole tavattu kasvokkain vuoteen. Pariltasadalta puuttuu lain vaatima asiakassuunnitelma tai se on vanhentunut. Työmäärä...
-
Vaatetuksen, ruokailun ja lääkärikäyntien laiminlyömistä, piittaamattomuutta koulunkäynnistä, ankaraa työntekoa ja biologisten vanhempien mustamaalaamista. Näiden lisäksi perhehoitoon, lastenkotiin ja koulukotiin sijoitetut lapset...