Ylipainosta keskustelun pitäisi olla lääkärin vastaanotolla luontevaa, eikä asiaa pitäisi ottaa esille jokaisella korvatulehduskäynnillä, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila sanoo.
”Ensimmäisenä pitää hoitaa asiaa, minkä takia potilas on lähtenyt hakemaan apua. Jos tämän jälkeen kartoitetaan muutakin tilannetta, voi keskustella, voisiko ylipainon eteen tehdä jotain.”
Artikkeliin liittyvät
HS kertoi sunnuntaina, miten haukkuminen ja syrjintä haittaavat ylipainoisen elämää jopa enemmän kuin terveysongelmat. Moni HS:n ulkonäkösyrjintää koskevan kyselyn yli 17 000 vastaajasta oli kokenut huonoa kohtelua jo lapsena neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa, mutta myös aikuisena lääkärillä.
Jotkut kertoivat, miten lääkärillä kaikki ongelmat saatetaan laittaa ylipainon piikkiin, jolloin sinne ei enää huvita mennä.
”Oli syy mikä tahansa, vaikka etusormen kynsi, niin aina mainitaan, että jos laihtuisin, sekin varmaan parantuisi”, eräs kyselyn vastaaja sanoo.
Halilan mielestä on potilasta syyllistävää, jos ylipaino otetaan aina esille sairauksissa, jotka eivät liity siihen mitenkään.
”Ylipainosta puhuminen on kuitenkin luontevaa, jos potilaalla on esimerkiksi liikuntaelinvaivoja tai verenpainetautia, joita ylipaino voi selvästi pahentaa.”
Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön apulaisprofessorin Kirsi Pietiläisen mukaan siinä on eroa, miten lääkärit ajattelevat kohtelevansa potilaita ja miten potilaat kokevat kohtelun. Lääkärin etiikkaan kuuluu, että potilaita kohdellaan tasa-arvoisesti ja ihmisarvoa kunnioittaen.
”Lääkärit yrittävät olla yleensä hirvittävän hienovaraisia ja asetella sanansa varovaisesti. Harmillisesti joskus potilailla on tästä erilainen kokemus. Jos näin käy, totta kai silloin pitää katsoa peiliin”, Pietiläinen sanoo.
Hänen mukaansa potilaat eivät aina tiedä, että painosta keskustelu voi kuulua asiaan esimerkiksi ehkäisypillerireseptiä uusiessa, sillä pillereiden ja lihavuuden yhdistelmään liittyy veritulppariski. Lääkärin pitää myös tarkastella potilaan kokonaistilannetta.
”Potilaalle voi myöhemmin syntyä harmia lihavuudesta, vaikkei se liittyisikään lääkärikäynnin syynä olevaan korvatulehdukseen. On osa ammattitaitoa katsoa myös korvan ulkopuolelle. Lihavuudesta on kuitenkin syytä puhua taiten.”
Pietiläisen mukaan ongelmana on se, että lihavuuden hoitoon on tarjolla äärimmäisen vähän apua: lukuisista terveyskeskuksista puuttuvat esimerkiksi painonhallintaryhmät. Vasta kun paino-ongelma etenee todella vaikeaksi, ihminen lähetetään erikoissairaanhoitoon.
”Monet potilaat kokevat loukkaavaksi sen, että lääkäri huomauttaa ylipainosta, mutta ei pysty antamaan apua ongelman ratkaisemiseen. Ikään kuin tokaisu siitä, että potilas on lihava, auttaisi ketään. ”
Lihavuuden hoito ei ole niin yksinkertaista kuin antibioottikuurin määrääminen, Pietiläinen huomauttaa. Hoito vaatisi esimerkiksi yksilöllistä, lihavuuteen perehtyneen hoitajan vastaanottoa tai moniammatillista tiimiä, jossa asiaa ymmärretään.
Lääkäreillä olisi Pietiläisen mukaan tahtoa auttaa, mutta järjestelmä ei taivu siihen.
”Laihduttaminen on tosi vaikeaa. Se ei kannusta ja tuo lisää tietoa, jos potilas lähetetään kotiin ohjeistuksella, että syö vähemmän ja liiku enemmän.”
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston potilasasiamies Anneli Ahola ei ole saanut yhteydenottoja siitä, että lääkärit olisivat kohdelleet ylipainoisia epäasiallisesti. Hän arvelee, ettei aihe tule välttämättä esille, kun ihmiset ottavat yhteyttä potilasasiamieheen.
”Joskus ylipaino on saattanut tulla esille keskustelussa, kun potilas soittaa kertoakseen epäilemästään hoitovirheestä tai olevansa tyytymätön hoitoonsa. Tällöin on puhuttu esimerkiksi siitä, miten potilas on kokenut lääkärien tuovan esille tarpeen pudottaa painoa”, Ahola kertoo.
Näin HS:n verkkokyselyssä vastattiin
Terveydenhuolto nousi selvästi esiin HS:n ulkonäkösyrjintää koskevassa kyselyssä, johon saatiin yli 17000 vastausta. Näin ihmiset vastasivat kyselyssä.
”Eniten ongelmia on lääkäreiden kanssa asioidessa: hämmästyttävän helposti lääkäri jättää paneutumatta oireisiin ja varsinaiseen lääkärille tulon syyhyn ja sen sijaan nostaa ongelmaksi lihavuuden ja kehottaa laihtumaan.”
”Olen usein pohtinut terveydenhuollon alalla toimivien käsitystä siitä, että mitä vaan voi sanoa. Olen itse opettaja, ja mitäpä jos me alettaisiin sanoa asiakkaillemme tyhmyydestä, motoriikan puutteesta, laiskuudesta ja syyllistettäisiin erilaisia oppijoita. Tulisi aika nopeasti fudut.”
”Lääkärissä tai työterveyshoitajalla on vaikea käydä. He antavat mielestään tarpeellisia ohjeita ruokavaliosta ja liikunnasta. Ikään kuin aikuinen ihminen ei tietäisi niitä jo!”
”Lääkärissä käydessä tuntuu, etten voi/saa valittaa kolotuksista tai vaivoista, koska olen ylipainoinen. Laihduttaminen onkin mieluinen aihe lääkärille. Niin terveyskeskuksessa kuin aikoinaan työterveyden puolella. Keinoja laihduttamiseen ei tietenkään heillä ole antaa, vaan käsketään vain pudottaa painoa. Syytä ylipainoon ei koskaan, ei koskaan, ole minultakaan kysytty tai selvitetty.”
”Menin kerran lääkäriin rannekivun vuoksi. Lääkäri kysyi aivan ensimmäiseksi ’Oletko ajatellut laihduttaa?’ ”
”Lihoin pakkohoidossa 60 kiloa psykoosilääkkeiden takia. Pakkohoidossa ei puututtu lihoamiseen. Nyt häpeän lihavuutta. Hoitoa lihavuuteen en saa.”
”Loukkaannuin kovasti, kun lääkäri ensimmäisen kerran huomautti vyötäröpyöreydestä. Toisaalta tiedän, että terveydenhoidossa pyritään rehellisyyteen, ja huomautus oli hyvin asiallisessa hengessä tehty. Nyt kun olen saanut vyötäröä jo hiukan esiin, olen hyvilläni. Miksi lääkäri tai hoitaja ei saisi mainita selvästä terveysriskistä? Mainiota, jos minun ei tarvitse syödä loppuikäni verenpaineen tai diabeteksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, tai jos vältyn ohitusleikkaukselta, tai jos polvet kestävät painoni vielä 90-vuotiaana.”
Kirjoita kommentti