Vesa-Matti Loiri:
"Joonas syntyi keisarileikkauksella, ja olin ensimmäinen, joka sai hänet käsiinsä. Se oli käsittämätöntä ja pelottavaa.
Kaikki meni hyvin, kunnes tuli avioero. Pelkäsin itse lapsena eniten vanhempieni eroa, mutta aiheutin sen karmean tilanteen omille lapsilleni.
Olen ollut huono isä, ja se sattuu. Olen koettanut selvittää asiaa lasteni kanssa ja luulen, että minua on ymmärretty. Joonas on antanut minulle anteeksi täysin sydämin. Yhtäkkiä huomaan, että hän on paras ystäväni.
Lapsenani ei varmasti ole kauhean helppo olla. Nimeni ei ole välttämättä mikään bonus. Kun pyrin Teatterikouluun, siellä oli periaatteessa vain näyttelijöiden lapsia. Olen luonut oman loirini enkä tiedä, onko se hyvä vai paha.
Joonas toimii ihan eri alueella kuin minä. Hän ei ole koskaan ollut kateellinen minun julkiselle uralleni, enkä minä ole kateellinen siitä, että hän tienaa luultavasti minua enemmän. Minun vaikutukseni Joonaksen uraan on vain se, että pelasimme Amigaa, kun hän oli pieni. Pelissä oli kerran niin jännä paikka, että Joonas kusi isosiskoltaan perittyihin vihreisiin sukkahousuihin. Hän vaihtoi housut ja ratkaisi sen, miten peli päättyy.
Tänä päivänä Joonas tekee töitä tietokoneella ja on loistava graafinen suunnittelija.
Kun Joonas opiskeli Yhdysvalloissa, emme olleet oikeastaan missään tekemisissä. Sitten asiat vain loksahtivat kohdilleen ja löysimme yhteisiä asioita. Luultavasti kasvoimme tahoillamme. Olemme olleet toistemme raiveleissa kiinni, mutta se on ollut väliaikaista, koska se ei johda mihinkään. En pyri olemaan mikään isä, eikä Joonas koe minua siksi. Välillä hän sanoo isi, mikä kuulostaa ihmeelliseltä.
Suhteemme on muuttunut enemmänkin kaverisuhteeksi. Joonas tulee aina silloin tällöin luokseni saunaan, ja käymme pelaamassa Texas Holdem'iä Sikariklubilla.
Minulla on sellainen tunne, että minä ja Joonas emme häpeä tai kiellä toisiamme. Meillä on samanlainen käsitys rakkaudesta ja siitä, mitä se pitää sisällään. Luotamme toisiimme ja voimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä, mikä on saatanan harvinaista. Ihmiset niin usein kelaavat, mitä kannattaa sanoa ja mitä ei. Joonas kertoo, jos käyttäydyn perseesti, ja päinvastoin.
Kaikki lapseni antavat minulle palautetta. Jenni heittää välillä tosi pahaa ja on hyvin usein oikeassa. Ukko ja Sampo kertovat joskus hienotunteisesti tai vähemmän hienotunteisesti, miten moukka olen. He ovat välillä oikeassa.
Kun minulle on vittuiltu, kuinka paljon tapaan sukulaisiani, olen kysynyt sitä lapsiltani. Heidän mielestään en paljon yhtään. No entä vittumaisia sukulaisia? That's it. Me olemme Joonaksen ja muiden lasten kanssa yhdessä, koska tulemme niin hyvin toimeen. Onneksi, koska asia voisi olla myös toisin.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän perhe alkaa merkitä. Se on vitsi vain puoliksi. Vanhana on itsensä kanssa ja katsoo lähtöään, kulkuaan ja elämäänsä lähempää. Sitä yksinäistyy ja erakoituu eikä elämässä ole muuta kuin Ajankohtainen kakkonen ja pari sikaria päivässä. Osaan ajatella elämää myös ilman Joonasta, koska osaan ajatella elämää jo ilman Jankkua, joka kuoli 21-vuotiaana. Mutta en haluaisi, että niin olisi.
Meillä ei ole mitään hampaankolossa. Joonas ei ole tehnyt aikoihin mitään, mikä saisi minut ärsyyntymään. Jos sanoisin, että haluaisin muuttaa hänessä jotain, joutuisin keksimään sen. Minulle on tärkeää, että Joonas on löytänyt oman polkunsa ja menestynyt, koska oli aika huithapeli etsiessään sitä.
Joonaksen huono puoli on, että hän on vähän rumempi kuin minä. Minusta on hienoa, kun Chisun levyllä lauletaan, että 'olet kuin nuori Loiri'. En ole varma, kumpaa meistä hän tarkoittaa, mutta olen ottanut sen itselleni. Joonas alkaa voittaa minut jo näissä mimmijutuissa. Käymme silloin tällöin läpi aikakauslehtiä ja katsomme, kumpi saa enemmän pisteitä. Yleensä Joonas häviää, mutta minun entiset hoitoni alkavat olla jo kuolleita. Äitini, joka kuoli kolme kuukautta sitten 96-vuotiaana, sanoi, ettei jaksa tavata enää yhtään uutta tyttöystävääni.
Elämäni tärkeimpiä periaatteita on ollut, että ihminen voi löytää kumppaninsa, mutta en ole siitä enää varma. Se on surullista myöntää. Toivoisin, että Joonas löytäisi rakkauden. Joskus Joonas tulee sanomaan minulle olevansa rakastunut, ja minä olen nähnyt tai kokenut, että kohde on ihan perseestä. Muuta en osaa neuvoa.
Joonas tietää hyvin virheet, jotka olen tehnyt, ja hän on tehnyt jo samat. Vastoinkäymisiin Joonas suhtautuu kuin isänsä, menee hetkeksi murusiksi mutta nousee kuin feenikslintu.
Meille molemmille on enemmän kuin iso asia, että olemme löytäneet toisemme uudelleen. Rakastan sitä poikaa suunnattomasti ja toivon, ettei hän lipsu löytämältään tieltä. Houkutuksia on niin vitusti ja ympärillä kuuluisia ihmisiä. Toivoisin Joonaksen luottavan omaan loistavaan karismaansa ja pyytävän minulta apua niin kauan kuin pystyn häntä dementiani kanssa auttamaan. Kysyköön sen jälkeen muilta.
Olen epäonnistunut isänä helvetin monissa asioissa, ja onnistumiset ovat olleet vain sattumia. Toivon Joonaksen muistavan minut hyvänä frendinä, joka ei antanut helposti periksi ja pelasi aika ajoin hyvin Texas Hold'emiä. "
Joonas Loiri:
"Elämäni voi jakaa eri aikakausiin. Ensimmäiset seitsemän vuotta minulla oli täydellinen koti ja perhe. Kaikki muuttui, kun tulin kerran himaan ja yläkerrassa oli laukut pakattuna.
Vanhempieni eron jälkeen faijaa ei ole voinut isäksi kutsua. Näimme vain silloin tällöin. Jos olimme sopineet menevämme yhdessä Linnanmäelle, saatoin odottaa häntä monta tuntia porraskäytävässä. Viikkoa myöhemmin tuli puhelu, että sori, unohtui.
Faija innostuu asioista, ja hänellä on leikkisä mieli. Siihen kuuluu myös se, että lapset saattavat unohtua. Kun katson nyt omaa elämääni, olisin varmaan ihan samanlainen.
Vaikka minulla ei ole ollut opastavaa isähahmoa, olen tyytyväinen. Ehkä suhteemme on niin avoin siksi, että meiltä puuttuvat isän ja pojan väliset odotukset. Saatan soittaa faijalle aamuyöllä superkännissä, jos minulle tulee jokin hauska juttu mieleen, ja olemme heti samalla aaltopituudella. Kerran pyysin faijaa tulemaan jatkoille Turhapuro-puku päällä, mutta hän ei suostunut, vaikka keräsimme 30 euron kolehdin.
Välimme menivät poikki, kun täytin 18. Faija oli luvannut maksaa autokouluni, mutta ei avannut oveaan, kun menin koputtelemaan. Kun faija avasi oven kahden tunnin kuluttua, haukuimme toisemme niin, että fyysinen kontakti oli lähellä. Kaikki asiat kulminoituivat siihen, emmekä puhuneet toisillemme kuuteen vuoteen.
En päässyt faijaa pakoon, koska hän oli niin paljon esillä. Faija sanoi jossain lehtijutussa mokanneensa pahasti ensimmäisten lastensa kanssa mutta saaneensa uuden mahdollisuuden Sampon ja Ukon kanssa. Se vitutti. Ihan kuin hän olisi heittänyt vanhat hanskat lattialle ja katsonut, miten uusien kanssa menee.
Emme voineet soittaa toisillemme ja pyytää anteeksi, vaikka kaikki läheisemme ihmettelivät, miten voimme olla vihamiehiä. Kun luokkakaverini Jasper Pääkkönen teki faijan kanssa Pahat pojat -leffaa, hän kyllästyi molempien valituk-seen siitä, ettemme ole väleissä. Jasper käski meidän lähteä laivalle selvittämään asiat. Puhuimme laivalla kuusi tuntia putkeen niitä näitä.
Emme ole käyneet oikein koskaan läpi sitä, miksi asiat menivät niin kuin menivät. Olemme käyneet faijan kanssa loppujen lopuksi läpi enemmän vanhempieni riitaa kuin minun ja faijan riitaa. Kuuluin siihen vain sivullisena uhrina.
Kun kaikki on nyt hyvin, asioiden avaaminen ei johtaisi mihinkään. En voi syyttää faijaa siitä, millainen minusta on tullut, koska kasvoimme erillämme.
Ajattelen edelleen harvoin, että minulla on isä. Vaikka puhun ystävyydestä, olen tuntenut viimeiset vuodet hoivaviettiä faijaa kohtaan. Vanheneminen painaa häntä selvästi. Faija on ehkä vähän luovuttanut kuntonsa kanssa, mikä harmittaa minua. Monesti on tullut tunne, että tämä on nyt tässä, mutta hän on pysäyttänyt kuoleman aina jollain tavalla.
Jos olen Suomessa, käyn tapaamassa faijaa päivittäin, mutta olen naamioinut sen niin, että olemme frendipohjalla. Jos häntä alkaa hoivata liikaa, hän saattaa työntää pois.
Faija osaa olla tosi kylmä ja vaikea ihminen, ja hän tietää sen itsekin. Hänen pinnansa palaa, jos joku pettää lupauksensa tai ei hoida sovittuja asioita. Se on vituttanut välillä, koska asiat eivät mene aina toisinpäin. Jos pikkuveljeni riitelevät, faija purkaa ärtymyksensä minuun. Antaudun monesti vain kaikkien hyvän mielen vuoksi.
Faija on perheemme alfauros, enkä ole yrittänyt ottaa sitä roolia pois. Olen aina halunnut, että joku muu johtaa laumaa.
Faijalla on hetkiä, jolloin hän tuntee syyllisyyttä tai on pahoillaan, mutta se vaatii kymmenen vuotta tapahtuneesta.
Olemme molemmat jääräpäisiä, mutta sitä puolta on faijassa nykyään paljon vähemmän. En muista, koska meillä olisi ollut viimeksi vaikeaa.
Vaikka faija on ihan mulkku, hän on täydellinen. Kaiken paskan jälkeen hänellä on salaa järjettömän iso sydän.
Hetkittäin toivon, että hän olisi kiinnostunut työprojekteistani enemmän, mutta ne ovat pinnallisia asioita. Faija ei lelli piloille, mutta kun olen tarvinnut häntä, hän on ollut läsnä.
Olen faijasta ylpeä varsinkin siksi, että hän on hoitanut asiansa olosuhteisiin nähden täydellisesti. Janin kuolema on ollut faijalle paljon rankempaa kuin kuvittelin. Minä en olisi selvinnyt siitä, että menettäisin ensin vaimoni ja sen jälkeen auto-onnettomuudessa lapseni.
Faija ei kelaile asioita hirveästi eteenpäin niin kuin en minäkään. Vaikka meissä on paljon samoja luonteenpiirteitä, olemme tosi erilaisia. Eniten olen oppinut faijalta varmaan anteeksiantoa.
Voisin kuvitella, että suurin tunnustus, jonka faija on saanut, on se, että me lapset haluamme pitää häntä kasassa. Joku herkkäluontoisempi olisi jo luovuttanut. Faijassa on paljon huonoa ja paljon hyvää, mutta hyvää on enemmän."
Vesa-Matti Loiri, 68, on näyttelijä, joka on julkaissut uuden levyn. Hän asuu osan vuodesta Thaimaassa. Hänellä on neljä lasta. Esikoispoika Jani kuoli 1994.
Joonas Loiri, 32, on musiikkivideo-ohjaaja ja tuottaja. Hän on muuttanut takaisin Suomeen asuttuaan ulkomailla kymmenen vuotta.
Kirjoita kommentti