Lenkkeily lisää katepsiini B –nimisen proteiinin määrää veressä niin hiirillä, apinoilla kuin ihmisillä. Kokeet vihjaavat, että se buustaa uusien hermosolujen syntyä muistikeskus hippokampuksessa.
Addiktioiden hoidossa kohteena aivoissa voisivat olla gabaneuronit. Niiden pitäisi hillitä kiihdyttävän ja innostavan dopamiinin vapautumista.
Tampereella vierailijaprofessorina työskentelevä Jonathan Middleton on hakenut inspiraatiota jopa pörssikursseista.
Brittiläisen BBC:n tuottaman auto-ohjelman Top Gearin alamäki jatkuu edelleen, kritiikkiä sataa ja katsojaluvut pienenevät.
Afrikannorsulla on ylivoimaisesti eniten haistamiseen liittyviä geenejä, mutta yllättävän paljon hajuja haistaa myös ihminen.
Volvo S90 saa suitsutusta maailman automedioilta. Volvon kurssi näyttää kääntyneen parempaan suuntaan, mutta muutama vuosi sitten meni huonosti.
Suomalaistutkijat huomasivat, että sinilevä voi tuottaa vastamyrkkyä omalle myrkylleen.
Havainto tehtiin Britanniassa puiden silmuja tarkkailleiden kansalaisten avulla.
Uudenlainen pinnoite estää pesuainetippoja takertumasta muovipullon seinämiin.
Opettajien uupumuksen ja oppilaiden stressihormonien määrän välillä on noidankehämäinen yhteys, huomasivat kanadalaistutkijat.
Kumpikin rokote antoi hiirille täyden immuniteetin jo yhdellä rokotuskerralla.
Aika selviää aurinkokellon osoittimen heittämästä varjosta. Usein tarvitaan lisäksi korjaustaulukkoa.
Jukka Kukkosen sähköauton pakoputkesta tulee nyt saippuakuplia, koska Fordilla työskennelleen miehen omatunto alkoi kolkuttaa.
Saksalaisjätti sopii oikeusjutun ratkaisulla, joka on useita miljardeja euroja odotettua kalliimpi.
Maailmanlaajuinen analyysi osoitti, että lääketieteen edistyminen ruokkii epärealistisia odotuksia: omaiset eivät hyväksy kuolemista vanhuuteen ja painostavat lääkäreitä hyödyttömiin hoitoihin.
Talouden epävarmuuden pelätään säikyttävän ainakin hetkellisesti Suomen piristynyttä autokauppaa.
Useimmat haluavat robottiautojen suojelevan sivullisia matkustajien kustannuksella, mutta harvempi suostuisi itse moisen koneen kyytiin.
Mitä pidempään nuorena pysyy kurjassa seurustelusuhteessa, sitä enemmän se syö terveyttä, selvisi yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa.
Haisukäet elävät oudossa kommuunissa ja niiden ruokavalio pitää vatsan jatkuvassa käymistilassa.
Spotifyn lisäksi toistimen kautta toimii moni muukin musiikkipalvelu.
Sosiaalisten suhteiden kapeneminen ei ole tyypillistä ainoastaan ihmiselle, selvisi makakeja tutkimalla.
Jos Lamborghini on IT-alan uusrikas, Dodge Viper on viisi vuotta hirvittävän määrän ylitöitä tehnyt ahtaaja. Nyt legendaarisen automallin valmistus on loppumassa.
HS esittelee autoja erilaisten juhannuskuskien tarpeisiin.
Auton ostaja joutuu odottamaan uutta kiesiään viikoista kuukausiin. Uudessakaupungissa valmistettavan Mercedes-Benz GLC:n toimitusaika venyy ensi vuoden puolelle.
Paperilla olevaa informaatiota pitää joskus muuttaa digitaaliseen muotoon, mutta perinteisiä skannereita ei enää juuri ole. Puhelimen kameralla voi napsia kuitteja talteen, mutta paremmin se käy skanneriohjelmalla.
Helsinkiläisen Hanne Hirvosen rättisitikka on vuosimallia 1973. Hirvosen perheessä autoa ei tosin kutsuta rättisitikka-nimellä eikä varsinkaan nimellä 2CV. Kirkkaankeltainen menopeli on saanut nimekseen Sirkka. "Sirkka on aina ollut osa perhettä", Hirvonen kertoo.
Suomessa ei edes juhlapyhinä täyty saksalainen ruuhkan määritelmä: liikenteen nopeus laskee moottoritiellä enintään 30 kilometriin tunnissa vähintään kilometrin matkalla ainakin puoleksi tunniksi.
Lähes puoli miljoonaa yhdysvaltalaista Volkswagen-auton omistajaa saa enimmillään 6 100 euron korvauksen.
Päästöskandaalissa ryvettynyt Volkswagen sijoittaa sähköautojen kehitykseen miljardeja. Itsestään ajavat autot tulevat markkinoille ensi vuosikymmenellä, yhtiö kertoo.
Mieslääkärit eivät viitsi selvittää naisten sydäntautiriskiä yhtä hyvin kuin miesten, selvisi Ranskassa.
TAI
Paperilla olevaa informaatiota pitää joskus muuttaa digitaaliseen muotoon, mutta perinteisiä skannereita ei enää juuri ole.
DS 4 Crossback haalii premium-ryhmän katumaasturiasiakkaita Kiinasta saakka.
Hyvin varusteltu Tiguan tulee kalliiksi mutta tarjoaa älykkäitä lisävarusteita.
RX sopii niille, jotka haluavat erottua ja joilla on siihen varaa.
Tuleeko mehiläisestä verta, jos sen tappaa? Entä tuleeko hyttysestä sen omaa verta, kun sen huitaisee kuoliaaksi?
Aalto Lubega, 7 Pilvet syntyvät vedestä.Ilmaan haihtuu nimittäin kaiken aikaa vettä esimerkiksi järvistä ja meristä.