-
Kolumni
Gene Kelly oli kova steppaamaan, kunnes hänen naamansa alkoi sulaa. Amerikkalainen Pariisissa (1951) -elokuva syttyi tuleen elokuvateatteri Orionissa juuri, kun Kelly oli loikkaamassa elokuvan isoimpaan tanssinumeroon. Hovinarriksi...
-
Henkilökohtaista
Yleensä sanotaan, että taikuus tapahtuu epämukavuusalueella, mutta onnistuu se kyllä tutussakin joukossa. Kun Maarit aloittaa kappaleen Lainaa vain, koko Tavastiaklubi on hiljaa. Kitaristina on aviomies Sami Hurmerinta ja bändinä Wigwam Revisited.
-
-
Kolumni
Olen nähnyt levykaupan tulevaisuuden. Sillä on ikää tasan 40 vuotta. Rough Trade -ketju juhlistaa tänä keväänä tasavuosia samaan aikaan, kun lähes kaikki sen ikätoverit ovat poistuneet kaupungin kivijaloista. Sillä on myös syytä juhlaan: marginaalijulkaisuilla...
-
Kolumni
Inhoan musikaaleja. Ne ovat tekopirteitä ja luonnottomia. Ihminen kommunikoi toiselle puhuen, ei laulaen. Inhoan vampyyriviihdettä. Ihminen on joko kuollut tai elävä. Zombeja on olemassa vain koliikkiperheissä ja työpaikoilla, joissa on...
-
Henk.koht.
Teollistumisen turhamaisin ja ylivoimaisesti kaunein sivutuote ovat neonvalot. Niiden isänä pidetään ranskalaista George Claudea, joka esitteli keksintönsä vuonna 1910. Seuraavalla vuosikymmenellä neonvalot muuttivat katukuvaa kaikkialla maailmassa.
-
Kolumni
Joulukuu on synkimmillään. Uutiset sekä maailmalta että Suomesta ovat toinen toistaan huonompia. Jouluvalmistelut ovat ajatuksen asteella. Onneksi on Nobel-päivä! Joulukuun kymmenennestä on vaivihkaa kehkeytynyt oma tv-rituaali, toiset Linnan juhlat.
-
Henkkoht
Viime viikonloppuna Tukholmassa kylmät väreet viilettivät pitkin selkäruotoa, kun amerikkalainen My Brightest Diamond esitti ylimaallisen kaunista rockia. Tai oikeastaan paikalla oli vain Shara Worden. Mukana piti olla rumpali, mutta hän oli sairastunut.
-
Henkkoht
Töykeän, ynseän ja yrmeän haastateltavan maine seurasi Lou Reedia aivan viimeiseen saakka. Monet hänestä julkaistut lehtijutut olivat ajautuneet kiusallisesti kuvailemaan tekotilannetta asian sijasta. Vai olisiko ylimielinen (rooli)hahmo...