Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Nobel-palkittu, keskitysleireistä selvinnyt kirjailija Elie Wiesel on kuollut

Wiesel omisti elämänsä sille, ettei juutalaisten joukkotuhoa unohdettaisi.

Ulkomaat
 
HS–AFP–Reuters
GARY CAMERON / reuters
Elie Wiesel Washingtonissa maaliskuussa 2015
Elie Wiesel Washingtonissa maaliskuussa 2015 Kuva: GARY CAMERON / reuters

Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu kirjailija ja juutalaisten joukkotuhosta pelastunut Elie Wiesel on kuollut.

Israelissa toimiva Yad Vashem -keskus vahvisti uutistoimisto AFP:lle uutisen Wieselin kuolemasta. Hän oli kuollessaan 87-vuotias.

Wiesel selvisi hengissä sekä Buchenwaldin että Auschwitzin keskitysleireiltä. Hän kirjoitti lähes 50 kirjaa, joista holokaustia eli juutalaisten joukkotuhoa kuvaavaa romaania on myyty yli 10 miljoonaa kappaletta.

Rauhanpalkinnon luovutuksen yhteydessä vuonna 1986 Nobel-komitea luonnehti Wieseliä ”ihmisyyden sanansaattajaksi” ja ”yhdeksi maailman tärkeimmistä henkisistä johtajista ja ohjaajista aikana, jolloin väkivalta, sorto ja rasismi luonnehtivat maailmaa”.

Wiesel työskenteli väsymättä sen puolesta, ettei holokaustia unohdettaisi. Hän perusti nimeään kantavan säätiön, joka kampanjoi juutalaisia koskevien asioiden lisäksi myös Nicaraguan intiaanien, Kambodzan pakolaisten ja Etelä-Afrikan apartheidin uhrien puolesta sekä afrikkalaisten nälänhätää ja kansanmurhia vastaan.

Wiesel ja säätiö joutuivat huijari Bernie Madoffin uhriksi. Wiesel ja hänen vaimonsa menettivät niin kutsutussa Ponzi-huijauksessa kaikki säästönsä ja säätiö yli 13,6 miljoonaa euroa. Madoff pidätettiin vuonna 2008.

”Psykopaatti on liian kaunis sana kuvailemaan häntä”, Wiesel kommentoi Madoffia vuosi pidätyksen jälkeen.

Wiesel oli nääntynyt 16-vuotias poika, kun hänet vapautettiin Buchenwaldin keskitysleiriltä vuonna 1946. Hänen molemmat vanhempansa ja sisarensa olivat kuolleet keskitysleireillä.

Wieselin käsivarteen oli tatuoitu numero A-7713. Painajaiset vainosivat häntä hänen koko elämän ajan.

Sodan jälkeen hän opiskeli Ranskassa Sorbonnen yliopistossa. Wieselistä tuli toimittaja, mutta hän ei puhunut keskitysleirikokemuksistaan ennen kuin kymmenen vuotta sodan jälkeen.

”En koskaan unohda ensimmäistä yötä keskitysleirillä, joka muutti koko elämäni pitkäksi yöksi, seitsemästi kirotuksi, seitsemästi sinetöidyksi”, Wiesel kirjoitti.

Hän todisti isänsä kuolemaa ja sitä edeltänyttä pahoinpitelyä keskitysleirillä ja häpesi, ettei tehnyt mitään.

Kun haastattelija kysyi häneltä vuonna 2000, miten hän selvisi kaikesta menettämättä järkeään, Wiesel vastasi: ”Se on hämmästyttänyt minua tähän päivään saakka.”

Wiesel sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1963. Hän meni naimisiin vuonna 1969, ja pariskunta sai yhden pojan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat