Britannian exit on eläkeläisten syy, sanovat nuoret – mutta onko se? Ainakin Barry Gee alkoi välittömästi harjoitella paluuta menneeseen

Tässä on nyt jo viikko huokailtu, miksi vanhat ihmiset tekivät sen nuorille.

Kyse on tietenkin Britannian neuvoa-antavasta EU-eroäänestyksestä, joka päätyi täpärästi eron kannalle. Menee ehkä vain muutama vuosi, ja britit ovat ulkona unionista.

Sukupolvien sota! Suuret ikäluokat näyttivät keskisormea nuoremmilleen!

Äänestystuloksen ratkettua internet täyttyi välittömästi tuloksesta turhautuneiden nuorten kirjoituksista. En anna enää koskaan bussissa paikkaani kenellekään yli 45-vuotiaalle, kirjoitti eräskin brittinainen Facebookissa. Vähän lapsellista, ehkä, mutta monen suomalaisenkin sympatia on niiden brittinuorten puolella, jotka kokevat toivehorisonttinsa kapenevan EU-eron myötä – ja kenen syy: suurten ikäluokkien.

Ovensuukyselyjen perusteella homma näyttääkin selvältä. Alle 25-vuotiaista 73 prosenttia äänesti jäämisen puolesta, mutta enemmistö yli 65-vuotiaista tahtoi Britannian ulos EU:sta.

Sukupolvien väliselle kuilulle saa vahvistusta myös kierroksella paikan päällä Brittein saarilla.

19-vuotias Lauren Waller opiskelee luokanopettajaksi Edinburghissa. Hän sanoo, että päätös lähteä EU:sta oli hölmö. ”Osana EU:ta oli turvallista, nyt emme tiedä tulevaisuudesta.”

Wallerin isovanhemmat äänestivät out. ”Rakastan heitä, mutta en ymmärrä heitä tässä tapauksessa”, Waller sanoo.

Mitä nuoret kokevat menettävänsä?

Lyhyesti: Takuuta turvatusta tulevaisuudesta ei ollut ennenkään, mutta nyt huoli tulevasta on entistä suurempi. Useimmilla korkeastikaan koulutetuilla nuorilla ei ehkä ikinä ole varaa omistusasuntoon suurkaupungissa, ei ehkä edes vuokra-asuntoon. Lisäksi uhkaavat lähteä myös vapaus liikkua, opiskella ja tehdä töitä muualla Euroopassa.

Lontoolainen toimittaja Rhiannon Lucy Cosslett kirjoitti brittilehti Guardianissa sen näin: ”Eurooppalaiset ovat meille työkavereita, ystäviä, kämppiksiä, lääkäreitä ja sairaanhoitajia. He ovat ihmisiä, joita suutelemme, joiden kanssa elämme ja avioidumme, joiden kanssa perustamme perheen.”

Ja nyt eläkeläiset ovat pilanneet kaiken.

Mutta – ehkä arvasittekin. Asia ei ole ihan näin mustavalkoinen.

Ensinnäkin: nuoret äänestivät vähän. Tästä ei ole virallista tilastoa, mutta luotettavana pidetty Sky Data teki mielipidemittauksen, jossa selvitettiin äänestysprosentteja ikäryhmittäin. Eihän se kovin hyvin nuorten osalta mennyt. Alle 25-vuotiaiden äänestysprosentti oli 36. Käytännössä siis kaksi kolmesta nuoresta ei äänestänyt.

Toiseksi: ei ole olemassa ”nuorisoa”, jolla on yhtenevä mielipide. ”Kaikki nuoret eivät ole vaihto-opiskelijoita, joille Erasmus on oleellinen asia. Esimerkiksi Saksassa monet ammatti- ja oppisopimuskoulutuksessa ovat nuoret ovat EU-vastaisia. Sama Britanniassa”, sanoo Helsingin yliopiston professori Juha Siltala.

Nuoret vastaan vanhat -jaottelun sijaan asenteissa on kyse koulutustasosta, asuinpaikasta ja keskiluokan pettymyksestä, Siltala sanoo.

Taustalla on tavallisen duunarin pelkoa siitä, että puolalaiset putkimiehet vievät työpaikat. Että EU:sta tulijat tukkivat lääkärijonot ja täyttävät koulut.

”Maahanmuutto, sitä on niin paljon”, sanoo 74-vuotias Nicholas Harvey Stoke-on-Trentin keskustassa. Hän halusi Britannian irti EU:sta, koska hänen mielestään jokin roti pitää olla. ”Me tarvitsemme maahanmuuttoa, mutta kyllä maan pitää voida kontrolloida omia rajojaan.”

Stoke-on-Trent on vanha teollisuuskaupunki, joka oli kuuluisa keramiikkateollisuudestaan jo 1600-luvulla. Tällaisilla paikkakunnilla taustalla on jo 1970-luvulla alkanut muutos, jonka aikana iso osa perinteisestä teollisuudesta on kadonnut.

Eläkkeellä oleva Kathleen Fitchford muistaa tuon ajan.

”Keramiikkateollisuus on kadonnut, metalliteollisuus on kadonnut, kaivokset on suljettu”, hän luettelee.

Siksi Fitchford äänesti eron puolesta. Noin 250 000 asukkaan kaupungissa niin teki liki 70 prosenttia äänestäneistä.

Häntä huolettaa, että työläisnuorilla ei ole enää töitä.

Fitchford ei ole yksin pelkojensa kanssa. Myös Suomessa kaihertaa se, että lapset tai lapsenlapset eivät saavuta samaa elintasoa kuin vanhemmillaan oli samassa iässä. Nuorten on vaikeampi kivuta keskiluokkaan, ja se murtaa toisen maailmansodan jälkeisen narratiivin, että uusi sukupolvi on aina edellistä vauraampi.

Englannin pohjoisosissa vaurautta toi teollisuus, ja teollisesta ammattitaidosta ehdittiin olla ylpeitä vuosisatoja. Duunari oli ja on yhä arvostettu ammatti.

Manchesterissa asuva Barry Gee antaa esimerkin. Hän puhuu Britannian suuruudesta. ”Manchesterissa suuruus on helposti koettavissa”, hän sanoo ja listaa: rakennettiin maailman ensimmäinen kunnon junarata ja kaivettiin kanavia, jotta tavara kulkisi. ”Teollinen vallankumous tapahtui täällä.”

Professori Juha Siltala arvioi, etteivät työväestön kokemat epäkohdat ratkea EU:sta eroamalla.

”Automaatio ja globaali hintakilpailu karsivat tuotantoketjusta suuren osan vanhoista ammateista. Kunnolliset ihmiset syrjäytyvät ja kokevat itsensä petetyiksi. Britannian ero EU:sta ei palauta kansallista itsemääräämisoikeutta suhteessa kansainväliseen finanssitalouteen”, Siltala sanoo.

EU:n vastustajien ja puolestapuhujien argumentit ovat itse asiassa hyvin samankaltaiset. Pohjimmiltaan kaikki haluavat mahdollisuuden päästä elämässään eteenpäin. Keinot vain ovat päinvastaisia.

”Luulen, että Britanniakin joutuu huomaamaan, että EU ei ollut se rajoittavin tekijä kansalaisten toiveiden toteutumiselle. Siirtolaisvirtoja ehkä saadaan hillittyä, mutta EU:n syyksi pantu niukkuuspolitiikka ei katoa.”

Edinburghin yliopiston kirjastossa 25-vuotias Joshua Habgood-Coote on samaa mieltä. Hän huomauttaa, että esimerkiksi kaivosten sulkemiseen ovat vaikuttaneet enemmän Britannian omat kansalliset päätökset kuin EU. ”EU:n syyttäminen ja edellisten hallitusten toimien unohtaminen on virhe.”

Habgood-Coote tekee väitöskirjaa St Andrew’sin yliopistossa ja äänesti EU-jäsenyyden puolesta. Hän sanoo ymmärtävänsä, että monesta tuntuu, että asiat menevät huonosti ja ettei heitä kuulla.

”Monella oli siis syy äänestää eron puolesta”, hän sanoo.

Pitää silti varoa, ettei tämän seurauksena äärioikeisto voimistu ja rasismista tule hyväksytympää, hän lisää.

Britanniassa nuoret hankkivat yhä korkeamman koulutuksen, vaikka koulutus on lakannut automaattisesti palkitsemasta keskiluokkaisella asemalla. Tutkinto takaa velkataakan mutta ei välttämättä työpaikkaa.

Euroopan unioniin liitetään paljon hienoja sanoja: sukupolvien solidaarisuus, rauhanprojekti, yhteiseurooppalainen tarina.

Ne ovat ihan totta, mutta jokainen lukee tarinan tavallaan, sanoo akatemiatutkija Hanna Wass.

Wass tutkii yhdenvertaisuutta poliittisessa osallistumisessa ja sanoo, ettei ole yllätys, että brittinuorista vain runsas kolmannes äänesti. Se on kansanäänestyksissä ihan tavallista.

Niin se menee Suomessakin: 18-vuotiaat ovat vielä kohtalaisen innokkaita äänestäjiä. He ovat ensikertalaisia, asuvat kotona, ja vanhempien asenteet kannustavat. Äänestysinto hyytyy parikymppisenä, kun oma aikuiselämä on aluillaan – kuvaan tulevat opinnot, uudet ystävät, uusi koti. Kolmenkympin kieppeissä avioliitot, vakityöt ja mahdolliset lapset tekevät politiikan näkyväksi arjessa ja äänestäminen alkaa taas kiinnostaa. Eläkeläiset ovat äänestysaktiiveja aina.

Britannian äänestyksessä myös Hanna Wass kiinnitti huomiota nuorten ja vanhojen äänestäjien välille viriteltyyn taistoon. Hän ymmärtää nuorten aikuisten ahdistusta siitä, että tulevaisuudesta saivat päättää ne, joilla sitä on vähiten edessään.

”Vertaan taloyhtiön putkiremonttiin. Aina ne jarruttavat eniten, jotka kärsivät vähiten.”

Tilaisuus on herkullinen myös ajatusleikille: onko jokainen ääni yhtä arvokas? Nyt ne, jotka päätöksen kanssa joutuvat pisimpään elämään, eivät saaneet siihen vaikuttaa, Wass toteaa. Hän viittaa Britanniassa käytyyn keskusteluun, että jos 16- ja 17-vuotiaat olisivat saaneet äänestää, Britannia olisi todennäköisesti jatkossakin EU-maa.

”Nuoria aina sätitään. Että ovat vastuuttomia, lähtevät populistien kelkkaan eivätkä kykene pitkän tähtäimen harkintaan. Tässä tapauksessa on hauska huomata, että samat syytökset kohdistuvat nyt ikäihmisiin.”

Wass näkee, että monet yllättänyt brittien äänestystulos on elävä esimerkki köyhyyttä tutkineen professori Juho Saaren usein esittelemästä empatiavajeesta. Ne brittinuoret, joilla menee hyvin, ajattelevat, että kaikilla muillakin brittinuorilla menee hyvin. Jytkyn myötä havahdutaan, että mitä ihmettä, olemmeko me eri veneissä.

”Äänestyksissä usein ensin ollaan huolissaan siitä, että ihmiset eivät aktivoidu, ja sitten kun he äänestävät, he äänestävät ikään kuin väärin”, Wass sanoo.

Siinä on muuten asia, joka saa Wassin näkemään punaista: että jaotellaan ihmiset fiksuihin äänestäjiin, jotka toimivat järjellä, ja tyhmiin, jotka vetävät tunteella.

Ei kukaan meistä toimi ainoastaan fakta-argumentteja puntaroiden, tutkija sanoo. ”Kyse on sosiaalisesta ja osin automatisoidusta toiminnasta, johon vaikuttavat arvot, kasvatus, tunteet, tarjolla oleva tieto, sosiaalinen ja perinteinen media, affektit ja jopa geenit.”

On niinkin, että faktaperusteinen ihminen valitsee helposti faktat, jotka tukevat omaa argumenttia tai päämäärää.

Britanniassa EU:sta levitettiin paljon myös valheellista tietoa. Wiganissa asuva Eric Forshaw piti kampanjoinnin rasistisia sävyjä vastenmielisinä.

”Kampanjointihan oli pitkälti pelkästään maahanmuutosta. Monet äänestäjät eivät olleet tarpeeksi koulutettuja ajattelemaan mahdollisia seurauksia taloudelle – heidän omalleen tai kansantaloudelle.”

Britanniassa oli alusta asti selvää, että EU-eron mahdollisista seurauksista kärsivät erityisesti nuoret. Se tieto ei kuitenkaan saanut heitä äänestyspaikoille asti. Miksi?

Akatemiatutkija Hanna Wass sanoo, että usein ne, joilla on eniten hävittävää, jättävät herkimmin tulematta. Äänestäminen on heijastuma ihmisen elämästä: Terveydestä ja koulutuksesta. Kyse on eriarvoisuudesta ja siitä, kokeeko vaikuttamisen mahdollisuutta ja onko siihen edes voimia.

Professori Juha Siltala kertoo, että myös Britanniassa joillakin nuorilla on jo pitkään ollut ajatus, että ’systeemi on kuitenkin niin mätä, ettei äänestäminen kannata’. Myös ristiriitaiset ajatukset omassa päässä voivat vaikuttaa äänestämiseen. Esimerkiksi ajatus siitä, että toisaalta EU parantaa koulutusmahdollisuuksia, mutta toisaalta eniten hyötyy vain eliitti. En äänestä ollenkaan.

”Joillakin myös ’peukuttaminen’ saattaa luoda tunteen, että on jo ilmaissut kantansa esimerkiksi internetissä”, Siltala sanoo.

Britannia on äänensä antanut, ja sen kanssa on nyt elettävä.

Barry Gee onkin jo harjoitellut paluuta entisiin aikoihin.

”Toisessa maailmansodassa Britannia ja Yhdysvallat pelastivat Euroopan. Useimmat muut eivät juuri panneet vastaan, mutta meidän on nyt EU:ssa odotettu noudattavan heidän määräyksiään. Nyt se on ohi.”

Kansanäänestystä seuraavana päivänä Gee meni huoltoasemalle ja tivasi piruuttaan, mitä tarkoittaa cokistölkin kyljessä 330 millilitraa? Entä mitä maksaa pauna banaaneja?

Nuori myyjä ei osannut vastata.

”Sanoin, että kannattaisi aika pian opetella brittiläiset mittayksiköt”, Gee sanoo ja höröttää.

Hän kertoo myös kysyneensä nuorelta naapurilta, miltä tuntuu elää ensimmäistä päivää, kun voi ostaa banaanit paunoissa. Tyttö kuulemma vastasi yhdellä sanalla.

Hirveältä.