-
Taloudellinen huoltosuhde vaihtelee suuresti maakunnittain, kertoo Tilastokeskus. Edullisin se on Uudellamaalla, Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Heikoin tilanne on Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Lapin maakunnissa. Taloudellinen...
-
Juuan kunta Pohjois-Karjalassa työllistää tänä kesänä koululaisten sijaan pitkäaikaistyöttömiä. Töihin on otettu yhteensä 25 työtöntä, jotka tekevät muun muassa metsänparannus-, ja puistotöitä, kiinteistöhuollon aputehtäviä ja töitä puhtaus-...
-
-
Mielipide
Tyttäreni kouluttautui ylioppilastutkinnon jälkeen matkaoppaaksi. Jo sitä ennen hän oli hankkinut työkokemusta useista töistä. Valmistuttuaan matkaoppaaksi hän sai sijaisuuden jälkeen ammattiaan vastaavan pysyvän työpaikan. Sesonkityön...
-
Korkeakoulutus kannattaa edelleen, mutta alan valinta se vasta kannattaakin. Mitä korkeampi koulutus, sitä suurempi on työllisten osuus. Mutta toisaalta: korkeakaan koulutus ei enää suojaa pitkittyneeltä tai toistuvalta työttömyydeltä....
-
Työttömyysturva tulee Suomessa kalliimmaksi kuin Saksassa ja Ruotsissa, mutta halvemmaksi kuin Tanskassa, jos hinnan mittaa työtöntä kohden. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan työttömyysturvan hinta Suomessa vuonna...
-
Suomen työttömyysaste supistui 9,8 prosenttiin huhtikuussa vuoden takaisesta 10,3 prosentista, kertoi Tilastokeskus tiistaina. Maaliskuussa työttömyysaste oli 10,1 prosenttia. Työttömien määrä oli huhtikuussa 264 000, mikä oli 16 000 ihmistä...
-
Akava esittää yksinyrittäjien ja itsensätyöllistäjien työttömyysturvan kehittämiseksi uutta mallia, jossa yksinyrittäjät voisivat vakuutuksen avulla paremmin suojautua työn väliaikaiselta loppumiselta eikä heidän tarvitsisi pelätä väliinputoamista.
-
Työllisyys alkaa kohentua tämän vuoden aikana, ennustaa työ- ja elinkeinoministeriö lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteessaan. Ministeriön mukaan työllisyysaste nousee tämän vuoden aikana 68,3 prosenttiin ja ensi vuonna 68,8 prosenttiin.