-
Bryssel “Ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.” Näin totesi ruokolahtelainen kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) kesäkuun alussa. Hänen mukaansa Suomella olisi nyt tuhannen punnan paikka houkutella Lontoossa sijaitseva Euroopan...
-
Bryssel Ulkoministeri Timo Soini peräänkuuluttaa muilta EU-mailta ”aikuismaista ja asiallista” käytöstä, jos Britannia päätyy torstain kansanäänestyksen myötä irtautumaan Euroopan unionista. Häntä huolestuttavat puheet ”koston kierteestä”,...
-
-
Se on kummallinen tunne. Se, että on asunut terroristin naapurissa. ”Olen saattanut kohdata heidät kadulla ja toivottaa heille hyvää huomenta”, totesi Euroopan parlamentissa työskentelevä belgialainen it-asiantuntija Daniel Nix, 40. Belgian...
-
Bryssel/Helsinki Britannia ja muut EU maat pääsivät myöhään perjantaina yhteisymmärrykseen sopimuksesta, jonka pohjalta Britannian pääministeri David Cameron aloittaa kampanjan Britannian EU-jäsenyyden säilyttämiseksi. Eurooppa-neuvoston...
-
Bryssel. Pääministeri Juha Sipilä uskoo yhä, että Britannian EU-neuvotteluissa saavutetaan lopulta sopu perjantaina aikana. Mutta jos ratkaisua ei perjantaina synny, on se ”iso pettymys”. ”Ei tämä kuukaudella voi siirtyä. On niin monia muita...
-
Bryssel EU-jäsenmaat etsivät perjantain vastaisena yönä sopimuskompromissia, joka loisi pohjan Britannian pysymiselle unionissa. EU-lähteiden mukaan muilla jäsenmailla on suuri halu pitää Britannia unionissa, mutta viimeisten ongelmakohtien...
-
HS-Analyysi
Bryssel Onko reilua, jos pienipalkkainen EU-maahanmuuttaja alkaa saada heti uuden asuinmaansa sosiaalitukia? Entä onko reilua, jos EU-maahanmuuttaja nettoaa siihen päälle vielä muhkeat lapsilisät – ja lähettää ne vanhassa kotimaassaan yhä...
-
Bryssel/Lontoo. Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta kuluva viikko on ratkaiseva: Britannian EU-jäsenyyden uusista ehdoista on määrä päästä sopuun torstain ja perjantain kuluessa EU-maiden johtajien kokouksessa. Britannian pääministeri...