-
Kolumni
Se iski minuun Los Angelesissa esivaali-iltana viime viikolla. Odotin Hillary Clintonin voitonpuhetta mantereen toisella puolella Brooklynissa. Televisiokamera kuvasi naisten ja tyttöjen hohtavia kasvoja, kun he odottivat idoliaan lavalle.
-
Pääkirjoitus
Kun länsi julkisti Venäjän-vastaisia pakotteita ja Venäjä vastasi vastapakotteilla, presidentti Vladimir Putin oletti vaikeuksien vievän voittoon. Hän uskoi, että Venäjä nostaa jalostusastettaan, monipuolistaa tuotantorakennettaan...
-
-
Vieraskynä
Euroopan unionin kansalaiset odottavat EU:n muuttuvan. He haluavat unionin keskittyvän asioihin, joissa EU voi saada aikaan tuloksia. He eivät halua tarpeettomia sääntöjä, jotka kuormittavat erityisesti pienyrityksiä tai vaikeuttavat elämää...
-
Pääkirjoitus
Kutsujen puute presidentti Barack Obaman vieraaksi Valkoiseen taloon ei ole ongelma Intian pääministerille Narendra Modille. Viime viikolla Modi oli vierailulla Yhdysvalloissa neljättä kertaa tultuaan pääministeriksi vajaat kaksi vuotta sitten.
-
Pääkirjoitus
Tuoreesta Pew-tutkimuslaitoksen mielipidetiedustelusta piirtyy outo kolmijako. Euroopassa on kolme ideologista ryhmää: oikeisto, vasemmisto ja EU-vastaiset. EU-vastaisten ”puolue” on kasvussa. Se pystyy sijoittumaan eri maissa eri paikkaan.
-
Kolumni
Luin juuri, että Suomessa on 78 miljardia puuta. Se on pysäyttävä tieto. Voin vain kuvitella, miten monen silmät pyörivät euronkuvina päässä tuota lukemaa sulatellessa. Mikä määrä runkopuuta! Materiaalia sellukattilaan, biodieselin valmistukseen,...
-
Pääkirjoitus
Sisäministeri Petteri Orpo valittiin lauantaina kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi puoluekokouksessa Lappeenrannassa. Läheltä piti, ettei hän saanut vaadittavaa yli puolta äänistä jo ensimmäisellä kierroksella. Kun toisen kierroksen...
-
Kolumni
Kaakkois-Suomen metsäretkellä oli kuuma. Presidentti vaikutti hieman ärtyneeltä, kun hänen suunsa eteen työnnettiin mikrofoni ja kysyttiin taas kerran Nato-kansanäänestyksestä, josta hän oli pari päivää aikaisemmin lausunut mielipiteitään Ylen Ykkösaamussa.