Poliitikko tapettiin keskelle katua. Tämä tapahtui Länsi-Euroopassa.
Tuttavan mukaan parlamentaarikko Jo Coxin murhasta epäilty mies hankasi käsiään teräsvillalla ja kynsiharjalla niin pitkään, että ne verestivät. Veljen mukaan mies ei olisi vahigoittanut edes kärpästä.
Jättihanke vaati kulissien takana isoja myönnytyksiä Kiinaa hallitsevalle kommunistipuolelle.
Reinhold Hanning tuomittiin perjantaina avunannosta 170 000 ihmisen murhaan, kertoi uutistoimisto Reuters.
2015 venäläinen oppositiopoliitikko Boris Nemtsov ammuttiin kadulle Moskovan keskustassa.
Toukokuussa Välimereen pudonneen Egyptairin lentokoneen toinenkin musta laatikko on löytynyt.
Venäjän presidentti Vladimir Putin puolusti jälleen Venäjän toimia Ukrainassa. Hän korosti, että eurooppalaiset yritykset haluavat tehdä kauppaa Venäjän kanssa.
Poliisi on pidättänyt 52-vuotiaan miehen teosta epäiltynä. Pääministeri David Cameron on kutsunut 41-vuotiaan Jo Coxin kuolemaa tragediaksi.
Ääri-islamilaisen Boko Haram -järjestön taistelijat ovat ampuneet kuoliaaksi ainakin 18 naista hautajaisissa Nigeriassa, uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina.
Brittiparlamentaarikko Jo Cox oli itsenäisesti ajatteleva, hän ei halunnut tulla kategorisoiduksi, ja hän laittoi periaatteensa puoluepolitiikan edelle.
Venäjän-vastaisille talouspakotteille on odotettavissa jatkoa ensi viikolla.
Nyt sekä ääninauhuri että lentoarvotallennin on saatu talteen.
Järjestö sai EU:lta ja sen jäsenmailta viime vuonna 56 miljoonaa euroa.
Hakukoneyhtiö Google on kiittänyt 86-vuotiasta brittiläistä isoäitiä hyvistä käytöstavoista.
Facebook-tileille tunkeutunut ja lähes 27 miljoonaa roskapostiviestiä lähettänyt mies tuomittiin vankeuteen Yhdysvalloissa.
Virvoitusjuomiin kohdistuva vero on Yhdysvalloissa harvinainen. Philadelphia aikoo käyttää verotulot esimerkiksi päivähoitopalveluihin.
Sunnuntaina presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfven tapaavan turvallisuuspolitiikkaa käsittelevissä keskusteluissa Kultarannassa. ruotsalaislehti Dagens Nyheterin suuressa haastattelussa Niinistö painottaa, ettei usko Ruotsin yllättävän Suomea Natolla. Suomi voisi hakea Naton jäsenyyttä, jos turvallisuustilanne heikkenisi merkittävästi.
Brittiläiset Durex-kondomit joutuivat myyntikieltoon Venäjällä, kertoo maan terveysviranomainen uutistoimisto AFP:n mukaan.
BBC:n mukaan USA:n diplomaatit haluavat iskuja Syyrian hallitusta vastaan.