Urho
Kristian
Lontoo Britannian mahdollinen EU-ero eli niin sanottu Brexit olisi uhka Euroopan ja samalla myös Suomen turvallisuudelle. Britannian lähdön välittömät vaikutukset eivät olisi suuret, mutta turvallisuusuhat alkaisivat voimistua myöhemmin.
Lontoo Torstai-iltapäivän uutinen työväenpuoluelaisen kansanedustajan ampumisesta iski Britanniaan kuin sokki. Ampuma-aserikokset ja poliitikkojen ottaminen fyysisiksi uhreiksi ovat Britanniassa hyvin harvinaisia. Britannia on toki...
Lontoo Britannian mielipideilmastossa on tapahtunut kesäkuun aikana merkittävä muutos: Brexitin eli EU:sta eroamisen mahdollisuus on käynyt entistä todennäköisemmäksi. Tuoreimpien mielipidemittausten keskiarvo kertoo, että enemmistö...
Kouluvuosi päättyi, ja monessa Suomen koulussa parhaat oppilaat palkittiin stipendein ja muistolahjoin. Kova puurtaminen ja innostus mieluisaan aiheeseen saivat julkisen tunnustuksen. Valiosuoritukset huomioitiin, ja koululaiset saivat luvan loistaa.
Lontoo Britannian ero EU:sta on käynyt entistä todennäköisemmäksi. Useiden tuoreiden mielipidemittausten mukaan brittiäänestäjien enemmistö kannattaa nyt EU-eroa eli Brexitiä. The Times -lehden teettämän YouGov-kyselyn mukaan 46 prosenttia...
Lontoo Postilaatikosta tipahtaa kuivan näköinen lehdykkä. ”Virallista tietoa kesäkuun 23. päivän kansanäänestyksestä. EU ja perheesi: Faktat.” Tässäkö viimeinkin tasapuolinen tietopaketti epätietoiselle äänestäjälle? Pitääpä tutustua,...
Lontoo Tohtori Tony Lurcock ei sitä ehkä itse tajua, mutta hän on hyvin vaarallinen mies. Lurcock nimittäin tietää, mitä britit ovat ajatelleet Suomesta ja suomalaisista vuodesta 1760 lähtien. Yhdellä hyvin suunnatulla iskulla hän pystyisi...
Lontoo Carol Buxtonin tytär sai sunnuntaina aamukolmelta pojan, mutta isoäidillä ei ollut kiire sairaalaan. Buxtonilla oli tärkeämpääkin tekemistä: piknik kuningatar Elisabetin 90-vuotissyntymäpäiväviikonlopun kunniaksi. ”Tytär sanoi, että älä pidä hoppua.