1Digitalisaatio parantaa työelämää.
Oikein, mutta: ”Isoissa käsitteissä, kuten digitalisaatio tai kokeilukulttuuri, on se hankaluus, että niitä käytetään aika huolettomasti. Ei välttämättä tarkkaan tiedetä, mitä sanalla tarkoitetaan ja mikä sen historia on. Sanojen roiskimisesta tulee tapa osoittaa omaa ajan hermolla olemista.
Digitalisaatio ei ole uusi asia. Kehitystä on kuvattu eri sanoilla eri aikoina. Totta kai digitaalinen kommunikaatio on yksi suurimpia työntekoa muuttavia asioita. Sen avulla voidaan organisoitua uusin tavoin ja toimia aiempaa notkeammin. Puhtaasti digitaaliset kohtaamiset ovat kuitenkin usein hirveän ohuita ja ohimeneviä.
Sosiaaliseen mediaan ja ylipäätään verkkoon liittyy suuri lupaus maailman kylästä, mutta kehitys on ollut kohti kuplamaisia todellisuuksia. On riski, että oma maailmankuva vain vahvistuu. Ihmisten olisi hyvä kohdata tietoa, joka on oikeasti uutta ja radikaalia. Sellainen nyrjäyttää ajatuksia ja mahdollistaa uuden tekemisen.
Mitä enemmän ihmisten elämä tapahtuu verkon välityksellä, sitä enemmän he kaipaavat rinnalle kokemuksia, jotka narskuvat hampaissa, kuten vaikka modernia käsityöläisyyttä.”
2Tarvitaan lisää joustoa.
Väärin. ”Joustoa kenen kannalta, missä tilanteissa ja miksi? Ihminen tarvitsee jonkin asian, joka tuottaa turvallisen tunteen pysyvyydestä. Jos työ joustaa paljon, muusta arjesta haetaan usein vakautta.
Jos katsotaan tilastoja taaksepäin, toistaiseksi voimassa olevien sopimusten määrä on pysynyt vakaana parikymmentä vuotta, ja määräaikaiset sopimukset ovat vähentyneet jonkin verran. Osa-aikaisuus on lisääntynyt vähän. Työsuhteet ovat olleet vakaampia kuin ihmisten arkinen kokemus niistä.
Työsuhde on kuitenkin vain yksi puoli. Paljon puhutaan henkisestä joustavuudesta: onko valmis vaihtamaan tehtäviä, työnkuvaa, jopa urapolkua? Nykyään odotetaan, että ihmisillä on halukkuutta omaksua uusia asioita enemmän kuin aiemmin. Työn sisällä yksittäiset tilanteet muuttuvat entistä enemmän.”
3Verkostoituminen on elinehto.
Oikein, mutta: ”Verkostoja tarkastellaan usein vain määrällisesti. Olisi hyvä pohtia myös verkostojen laadullista luonnetta. Ihmisellä on lopulta syvällisiä ihmissuhteita vain kourallinen, niin työ- kuin yksityiselämässä. Totta kai verkostoja tarvitaan, mutta keskustelu niiden luonteesta puuttuu.
Riippuu tavoitteesta, kenen kanssa kannattaa verkostoitua. Jos vaikka pitää myydä jotain, kannattaa tietysti verkostoitua potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Jos pohtii omaa osaamista, oppimista ja kehittymistä, siinä rinnalla kannattaa kuitenkin luoda ammatillisia verkostoja, jotka menevät oman organisaation ulkopuolelle. Kaikki viisaus ei ole oman y-tunnuksen sisällä.”
4Itsensä johtaminen on yhä tärkeämpää.
Väärin. ”Itsensä johtaminen on tarpeellista, mutta yksinään se ei riitä. Nykyään ihannoidaan usein matalan hierarkian organisaatioita, mutta ihanne voi johtaa siihen, että johtamisesta tulee tabu. Selkeää johtamista ja vastuun määrittelyä jopa vältellään.
Useimmat ihmiset kaipaavat jonkinlaista tukea ja johtamista. Sen ei välttämättä tarvitse tulla esimiestasolta, vaan se voi tulla myös vertaistukena kollegoilta. Itsensä johtamisen rinnalla kannattaisi pohtia, miten matalan hierarkian organisaatioissa pystytään luomaan mentorointisuhteita.
Ihmisten tuen tarpeen huomaa, kun tarkkailee ihmisiä, jotka ovat lähteneet isoista organisaatioista vaikka freelancereiksi. He pohtivat usein, missä voivat tavata muita freelancereita.”
5Kaikkien täytyy olla luovia ja ideoida.
Väärin. ”Luovuus on ymmärretty työelämässä väärin. Siellä luovuus tarkoittaa usein sitä, että tehdään olemassa olevia asioita aiempaa fiksummin. Silloin voisi puhua kehittämisestä.
Musiikkimaailmassa esimerkiksi käsitys luovuudesta poikkeaa täysin siitä, mitä luovuus työelämässä on. Luovuus on usein taiteilijoille kivuliasta. Se kumpuaa elämän hankaluuksista, jotka pitää kääntää taiteeksi.
Luovuus työelämässä tarkoittaa usein sitä, että on joku ideointipäivä tai -sessio, jolloin mennään kivaan paikkaan ja tuotetaan porukalla ideoita. Luovuutta on myös tuotteistettu työelämän tarpeisiin. On valtava määrä siihen liittyviä kursseja ja kirjoja, joiden avulla uskotaan oman luovuuden lisääntyvän. Monissa töissä luovuus on kuitenkin vähäistä, ja olennaisempaa on vaikka suunnitelmallisuus.”
6Työnteon paikalla on yhä vähemmän merkitystä.
Oikein. ”Sen merkitys vähenee, että ihmisten olisi pakko olla tietyssä paikassa tekemässä töitä. Tarve tai halu olla yhdessä muiden kanssa työaikana tuskin kuitenkaan katoaa.
Työn tekemisen paikat muuttuvat varmasti. Työpaikoissa on ollut erilaisia vaiheita. Oli se vaihe, kun useimmilla oli oma huone. Siitä tehtiin nopea ja rohkea harppaus avoimiin työympäristöihin. Nyt trendinä ovat muuttuvat työtilat.
Yksi kysymys on, mikä on liikkuville työntekijöille ihanteellinen työnteon paikka. Mikä mahdollistaa yhteisöllisyyden ja verkostoitumisen, mutta samalla keskittymisen ja yksityisyyden?
Kodin, työpaikan ja esimerkiksi kaupankäynnin tilojen rajat hämärtyvät yhä enemmän. Samalla pyritään siihen, että välimatkat näiden välillä lyhenevät. On ekologisesti ja elämänhallinnan kannalta järkevää, että siirtymiin ei mene ylimääräistä aikaa.”
7Avoimuus tekee työelämästä paremman.
Oikein, mutta: ”Avoimuus on valtavan laaja adjektiivi, jota on käytetty aika huolettomasti. Siitä on muodostunut kyseenalaistamaton ihanne. Monet menestyvät organisaatiot ovat kuitenkin aika suljettuja ja salaperäisiä, eivätkä asiakkaat edes odota niiltä avoimuutta. Yksi esimerkki on Apple.
Toisaalta kuluttaja voi pohtia, mikä vaikka H&M:n tuotantoketju on. Vastuullisuusviestinnässä olennaista on mahdollisuus avoimuuteen. Tuotantoketjun ei tarvitse olla koko ajan esillä. Tärkeää on, että kuluttajalla on mahdollisuus tarkistaa asioita.
Samalla tavalla työpaikoilla on hyvä tiedostaa, että tiedon ja kommunikaation määrä on usein lähtökohtaisesti liian suuri. Tiedon jakaminen ei välttämättä ole olennaista, vaan se, että ihmisillä on halutessaan pääsy tietoon.”
8Kiireinen työntekijä on hyvä työntekijä.
Väärin. ”Ihminen reagoi kiireessä tavalla, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Silloin ei pöyhitä syvemmin. Kiireisen ihmisen toiminta on aika säntäilevää ja koheltavaa.
Jos asioita tehdään nopeasti, lopputuloksen pitäisi olla, että asiat myös tapahtuvat nopeasti. Usein tämä ei toteudu. Kiireessä tulee niin paljon virhearviointeja, että asioita joudutaan korjaamaan. Oikeastaan asiat tapahtuvat hitaammin ja aiheuttavat ympärilleen säätöä.
Kiireellä kerskailu on varmaan väistyvää kulttuuria. Nuorten aikuisten ihanteissa korostuu kyky luoda tasapainoa eri elämänalueiden välille. Hallitsematon kiire on elämän- ja työnhallinnan puutetta. Pienen kiireen vaikutus on toki yleensä hyvä.”
9Työelämässä pitää kouluttautua jatkuvasti.
Oikein, mutta: ”Herkästi ajatellaan, että työ ja oppiminen ovat erillisiä asioita. Ihminen tekee töitä ja käy ehkä erillisillä kursseilla. Minun mielestä kiinnostavampaa olisi miettiä, miten työ voi olla sellaista, että siinä oppii jatkuvasti ja voi kokeilla uutta.
Verkko mahdollistaa näppärän täsmäoppimisen. Voi katsoa vaikka joka päivä vartin videon sen sijaan, että menee viikonloppukurssille. Tähän liittyy kysymys siitä, miten oppiminen osoitetaan esimerkiksi cv:ssä. Joistain verkkopalveluista voi saada LinkedIniin suoraan merkinnän.”
10Yksi ammattitutkinto ei enää riitä.
Väärin. ”Yhden ammatin opiskeleminen riittää aivan hyvin siihen, että pääsee alkuun työn tekemisessä.
Yhden tutkinnon taidot eivät tietenkään kanna 40 vuotta. Työn ja oppimisen suhteen pitäisi kuitenkin jotenkin elää. Ei se mene niin, että ensin tutkinto, sitten työ, sitten uusi tutkinto ja uusi työ. Ihminen kehittyy jatkuvasti.
Nyt puhutaan paljon robotisaatiosta ja automatisaatiosta. Mediasta hahmottuu, että tulee robotisaation hyökyaalto ja pyyhkäisee katuojaan valtavan määrän erilaisia ammattilaisia. Siinä on virheellinen ajatus, että muutos tapahtuu yhdessä yössä ja jotain katoaa kokonaan.
Jos ihminen on yhtään hereillä oman alan kehityksestä, hän pystyy aika joustavasti mukautumaan siihen.”
Kirjoita kommentti