Keravan Sinkassa on vielä tämän viikon ajan esillä näyttely, joka on tuplannut museon kävijäluvut. Vetonaulana on karkkilalaisen Jaska Velinin rakentama hot rod -auto.
HBO Nordic ei korjaa äänen sävelkorkeutta, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Video näyttää, miten kuvanopeus eroaa mantereiden välillä toisistaan.
Demna Gvasalian perustama suunnittelijakollektiivi ei tarjoa unelmia naisille vaan vaatteita ihmisille.
Ongelma on siinä, että mediassa tunteet usein korvaavat faktat, kirjoittaa Henkka Hyppönen.
Kulttuuritoimituksen uudessa videoesseessä Välihuutoja kirjallisuuskriitikko Jukka Petäjä pohtii, miksi kesän tullen puhutaan vain ihmisen fyysisestä rantakunnosta ja talvella kertyneiden kilojen karistamisesta.
Svetlana Allilujeva oli maailman kuuluisin neuvostoloikkari.
Elokuvateattereissa liput eivät käy kaupaksi aivan samaan tahtiin kuin viime vuonna. J. K. Rowlingin uuden fantasiaelokuvan sekä Ice Agen, Luokkakokouksen ja Star Warsin jatko-osien odotetaan menestyvän loppuvuonna.
Nostalgia on ihmiselle tärkeä voimavara, jota valokuvat ruokkivat. Valokuvien avulla rakennetaan omaa identiteettiä, kirjoittaa Riitta Koivuranta.
Ala-astelaiset nimesivät koulurakennuksensa Banksyn mukaan ja saivat taiteilijalta loman aikana kiitokseksi seinämaalauksen.
Anna E. Karvonen nostaa Stadin kadonneet -yhtyeensä kanssa esiin helsinkiläisten omaa, katoavaa kansanmusiikkia.
Paikallisen lehden mukaan poliisi esti ”satanistien konsertin”. Poliisin mukaan tapahtuman järjestäjiltä puuttuivat tarvittavat luvat.
John Oliver ohitti Oprahin suurimman lahjoituksen tekijänä televisiossa.
Anni-Frid Lyngstad kuvaili paluuta esiintymislavoille ”hyvin tunteikkaaksi”.
Kuvanveistäjä, videotaiteilija Anssi Pulkkinen on voittanut Suomen Benelux-instituutin järjestämän kansainvälisen taidekilpailun, johon osallistui yhteensä 53 taiteilijaa.
Magnus Linder osti 1980-luvulla Mustion linnan ja aloitti pelastusoperaation. Linna oli päässyt pahasti rappiolle. Kalusteet entisöityihin tiloihin oli metsästettävä eri puolilta Eurooppaa.
Raiskisen kaudella tuotettiin useita kotimaisia kantaesityksiä, joita nähtiin myös ulkomailla.
Ruotsalaisten suursuosikki myi Pohjolan suurimman stadionin loppuun kahtena iltana.
Espoon kuoromusiikkifestivaali VocalEspoo alkoi sunnuntaina avajaiskonsertilla, jossa julkistettiin festivaalin yhteydessä järjestetyn kansainvälisen kuorosävellyskilpailun voittajat.
Jatkosodassa suomalaisille antautui 67 000 Neuvostoliiton sotilasta. Heistä kuoli yli 19 000 talvella 1941–42. Mirkka Danielsbacka luo kirjassaan kokonaiskuvaa raskaasta aiheesta.
Ohjaajaksi ollaan palkkaamassa italialainen Stefano Sollima.
Suomalainen luontodokumentti Järven tarina saa kansainvälisen ensi-iltansa Kiinassa Shanghain elokuvajuhlilla kesäkuussa.
Näyttelijä Daniel Day-Lewis ja ohjaaja Paul Thomas Anderson aikovat tehdä yhdessä elokuvan, kertoo elokuvalehti Variety.
Uudet Turtles-elokuvat kääntävät paksun kilpiselkänsä kaikenlaiselle parodialle. Ne ovat laskelmoitua rahastusta, joka perustuu täydelliselle virhearviolle siitä, mikä hahmoissa oikeasti vetoaa.
Tuttua Crusoe-tarinaa muokataan uutuusanimaatiossa nostamalla haaksirikkoutuneen pelastajiksi länsimaisen sivistyksen sijaan autiosaaren eläimet
Money Monster -elokuvaa kannattelevat George Clooneyn ja Julia Robertsin roolityöt.
Animaatio, visuaalisuus ja äänimaailma ovat jälleen ehdotonta huippua.
Tom Tykwerin elokuvassa globaali ja banaali nivoutuvat kiehtovasti toisiinsa.
Miranda Julyn debyyttiromaani Avokämmen on vapautuneesti oma, outo itsensä.
Sanna Iston Maan alaiset on sujuva, kekseliäs ja kiinnostava kirja, ja se on paljosta velkaa Franz Kafkan Muodonmuutokselle.
Emilia Kukkalan ja Pontus Purokurun journalismikritiikissä media ”ei ole vallanpitäjiä vahtiva rakki vaan yhdessä vallanpitäjien kanssa alamaisia kurissa pitävä rottweiler, luokkavallan vahtikoira”.
Novellit William Faulkner: New Orleansin tarinoita (New Orleans Sketches).
22-vuotias Grande nousi valtavaan suosioon läpimurtolevyllään My Everything (2014), joka poiki monta hittiä.
Okeanos on voimakristalli, jonka tarkoitus ei olekaan esittää mitään sen syvällisempää, kirjoittaa kriitikko Oskari Onninen.
Masaaki Suzuki on barokkispesialisti, jolta sujuvat Stravinskynkin rytmit.
Kansanmusiikkitrio Karuna ei yritä mitään liikaa ja väkisin, se luottaa olennaiseen, kirjoittaa Mari Koppinen.
Helsinkiläis-pirkanmaalaisten kolmas albumi saa HS-kriitikolta viisi tähteä.
Nuori taiteilija on löytänyt sekä sanottavansa että keinot sen ilmaisemiseen.
Uusi näyttely luotaa tunteita ja aistimuksia, jotka pakenevat sanoja.
Wienissä asuva Päivi Vähälä on tekstiilitaiteen tekijänä huippuluokkaa.
Emma Ainala tekee läpimurtonsa rokokoota ja kitschiä henkivillä teoksilla
Ehdoton maalari teki myös satiirisia piirroksia. Teoksia on nyt ensi kertaa esillä Suomessa.
Ennen vaurautta osoitti materiaalin omistaminen. Nyt vaurautta on sen hallinta, kirjoittaa Miska Rantanen.
Harva kotimainen klassikkoromaani taipuu kesäteatteriksi kuin Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi.
Suomi syöksyy Linnanmäen Peacock-teatterissa suin päin someen ja soteen.
Esityksen keskiössä on ikoninen kuva nälkiintyneestä sudanilaistytöstä ja tätä vaanivasta korppikotkasta.
Eroottisesta valtapelistä puuttuu persoonallinen ote ja sen myötä jännite.
Aulatilassa esitetty näytelmä on katsojille ongelmallinen: reunoilta ei näe eikä kuule kaikkea.
Thom Yorken yhtye onnistui kaikessa ja vyörytti kappaleitaan päihdyttävällä voimalla, kirjoittaa Aleksi Kinnun arviossaan Barcelonan Primavera-festivaaleilta.
Laaja-alainen liettualainen sopraano on wagneriaanisen vivahdekielen mestari.
JVG:n konsertti muistutti alakoulun päättäjäisiä, Ruger Haueria kuuntelivat parikymppiset aikuiset.
Kun Helsingissä esiintyi perjantai-iltana tahoillaan kaksi kevään kotimaista suosikkiräpyhtyettä, pieni vertailu on paikallaan.
Festarikesän työjuhdan konsertissa oli perhetapahtuman tuntua.
Pirisen uutuusteos tuo nykypäivään humaanin näkökulman.
Koreografi Nacho Duato on ottanut aiheekseen barokkisäveltäjän elämän.
Rujo ilmaisu yhdistyy tanssiteoksessa sulokkaaseen hyppelyyn.
Piparkakkupoika. Tanssiteatteri Hurjaruuth, koreografia Hanna Brotherus, dramaturgia Marie Kajava, musiikki ja äänisuunnittelu Johannes Brotherus, pukusuunnittelu ja lavastus Karoliina Koiso-Kanttila, valosuunnittelu Riku Virtanen.
Kansallisbaletin kansainvälinen nuorisoryhmä keskitti voimansa klassisiin teoksiin ja kantaesitykseen.