-
Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet paikantamaan geenimuunnoksen, jonka he uskovat olevan yhteydessä onnellisuuteen. Texasin Houstonin yliopiston lääketieteen tiedekunnan vetämässä laajassa tutkimushankkeessa oli mukana...
-
Äkillinen lihaskramppi pohkeessa tai reidessä tuntuu ikävältä. Se on tuttu melkein kaikille, sillä harva säästyy suonenvedolta. Kansanomainen nimitys on tosin harhaanjohtava, koska lihaskrampilla ei ole mitään tekemistä verenkierron tai suonien kanssa.
-
-
Mielipide
Montako kertaa vilkaiset puhelintasi päivän aikana? Määrä alkaa useimmilla olla suuri. Usein kännykkää käytetään siirryttäessä paikasta toiseen. Tämä ehkä säästää aikaa mutta on niskalle kuormittavaa. Näyttöä kohti kumartuva asento vie...
-
Suuren yhdysvaltalaisrunoilijan Walt Whitmanin (1819–1892) aiemmin tuntematon terveysmanifesti Manly Health and Training vuodelta 1858 on kaivettu esiin ja julkaistu. Whitmanin manifesti on 47 000 sanan ”täydellinen uusi teos” ja Whitman-tutkijoiden...
-
Nukahtamislääke on yhä yleistyvä keino päästä uneen silloin, kun uni ei jostakin syystä muuten tule. Mutta ovatko nukahtamislääkkeet vaarattomampia kuin perinteiset unilääkkeet, joiden riskeistä ja haitoista tiedetään paljon? ”Eivät ole”, sanoo...
-
Suomi aiheuttaa säästötoimillaan päihdeäitien syntymättömille lapsille elinikäisen vammautumisriskin, kirjoittavat kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen sekä Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä. Vartiaisen...
-
Illalla samat kysymykset alkavat taas pyöriä päässä: Tuleeko potkut? Pärjääkö lapsi? Mikä on tämä omituinen syylä kädessäni? Loppuvatko vappumunkit kesken? Olipa aihe iso tai pieni, se pyörii päässä ja karkottaa unen. Taas! Ja silloin tulee...
-
Pelottaako hammaslääkäri? Pelottaako niin paljon, että edellisestä hammaslääkärikäynnistä on jo liian pitkä aika, joten siksi pelottaa vieläkin enemmän? Kun hammaslääkärin tuoliin istuminen tuntuu täysin mahdottomalta, jäljellä on vielä...