Vihreät edamame-soijapavut maistuvat salaateissa, wokeissa ja pastoissa ihanan tuoreilta ja kesäisiltä. Punainen riisi taas maistuu pähkinäisen täyteläiseltä. Yhdessä ne kömpivät suoraan sydämeesi.
2 annosta
Punainen riisi:
- 2 dl punaista riisiä
- 1 rkl rypsiöljyä
- 4 ¼ dl vettä
- 1 tl suolaa
Paistokseen:
- ½ parsakaalia
- 3 lehtikaalin lehteä tai pala savoijinkaalia
- 3 dl pakastettuja soija- eli edamame-papuja
- 3 kevätsipulinvartta
- 1 punainen chili
- 2 valkosipulinkynttä
- 3–4 rkl rypsiöljyä
- ¾ tl suolaa
- 2 kananmunaa
Tarjoiluun:
- sriracha-chilikastiketta tai muuta hot sauce -kastiketta
Mittaa riisi tiheään siivilään ja pese riisi huolellisesti juoksevan veden alla kädellä tai lusikalla samalla hämmennellen. Jätä valumaan.
Kuumenna pienessä kattilassa tilkka öljyä. Kuullota riisiä noin minuutin ajan. Lisää vesi ja suola.
Anna kiehua hiljalleen poreillen kannen alla noin 25 minuuttia. Käännä lämpö pois mutta jätä riisi levylle kannen alle hautumaan vielä ainakin 10 minuutiksi. Anna sitten jäähtyä ja laita jääkaappiin viilenemään kunnolla.
Paloittele parsakaali hyvin pieniksi kukinnoiksi. Irrota lehtikaali ruodistaan ja suikaloi se (tai savoijinkaali).
Ota pakastetut edamame-pavut odottamaan.
Hienonna kevätsipulinvarret, chili ja valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy pannussa. Paista ensin riisiä kovalla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes se alkaa saada rapeutta.
Lisää parsakaali, lehtikaali ja edamame-pavut. Jatka paistamista kovalla lämmöllä 4–5 minuuttia.
Lisää kevätsipuli, chili ja valkosipuli. Jatka paistamista vielä noin 2 minuuttia. Mausta suolalla.
Annostele paistettu riisi lautasille ja jätä hetkeksi odottamaan.
Alenna lämpöä. Lisää hieman öljyä pannuun ja riko siihen kananmunat. Paista, kunnes valkuainen on hyytynyt, mutta keltuainen on sisältä vielä juoksevaa. Nosta paistetut kananmunat annosten päälle.
Tarjoa sriracha-chilikastikkeen tai muun tulisen kastikkeen kera.
Vinkki: Soijapavut voi helposti korvata kotimaisilla härkäpavuilla.
Vinkki: Paistettu riisi onnistuu parhaiten kunnolla jäähtyneestä keitetystä riisistä. Vasta keitettynä riisi vain muhentuu pannulla, mutta kylmä riisi paistuu rapsakaksi.
Kirjoita kommentti