Kerrostalon pihalla Vantaalla lojui kymmenien ihmisten terveyteen liittyviä asiakirjoja roskiksen vieressä. ”Tämä on vastoin kaikkia ohjeita”, hämmästelee lääkäri asiakirjalöytöä.
Liian lähelle tuleviin ja huomion muualle kiinnittäviin ohikulkijoihin kannattaa suhtautua varauksella.
Kaneilla on ollut virustauti, joka on tappanut ne nopeasti.
Turvattomuuden tunteeseen saattaa vaikuttaa omassa kuplassa eläminen. Pahoinpitelyjä tapahtuu Helsingissä eniten toukokuussa.
Nykylain mukaan kypärää on käytettävä ”yleensä”. Pyöräliiton mielestä pakoksi tulkittu säännös lisää onnettomuuksia.
HS testasi pyörän tositoimissa: rullasi hyvin ja tuntui ylämäessäkin yllättävän kevyeltä.
Poliisi epäilee huumeringin salakuljettaneen Suomeen kaikkiaan lähes 30 000 Subutex-tablettia ja noin 17 kiloa hasista.
Moni sisäilmaremontti menee pieleen turhaan. Asiantuntijoiden mukaan kunnat säästävät tutkimuksissa, eikä oikeita asioita koskaan korjata.
HS:n lukija Liisa Korhonen sattui olemaan paikalla, kun isokoskeloperhe lähti taapertamaan verrattain erikoisesta kattopesästään.
Tuomitut saivat hyväuskoiset uhrinsa paljastamaan pankkikorttinsa tunnusluvun.
Kirkkonummen kunta tutkii, olisiko F1-kuljettaja Kimi Räikkösen pitänyt anoa radalleen ympäristölupaa.
Adressi liittyy Helsingin yleiskaavaehdotukseen, jossa Keskuspuiston länsireunalle Hämeenlinnanväylän varteen on kaavailtu asuinaluetta.
Tiesittekö, että Roihuvuoressa asuu mies, joka tietää lähes kaikki naapuruston asiat? Mies on 56-vuotias Jyrki Nurmi ja hän toimii työkseen Roihuvuoren alueen epävirallisena tietotoimistona.
Helsingin seudun bussit, raitioliikenne ja useimmat VR:n kaukojunat kulkevat helatorstaina sunnuntaiaikataulujen mukaan. Alkot ovat kiinni.
Espoon kansainvälisen koulun ensimmäiselle luokalle haki 100 oppilasta, mutta vain 50 pääsi sisään. Amol Sathe keräsi kouluun yrittäneiden lasten vanhemmista protestiryhmän.
Soldiers of Odinin toissa viikkoinen vierailu Pikku Huopalahdessa herätti asukkaiden joukossa kummeksuntaa. Nallepartio on vastavoima Odinin sotureille.
Säännöt sallivat kerrostalopihojen yhdistämisen laajoiksi korttelipihoiksi, mutta asukkaiden vastustus voi estää muutoksen.
Kuljettaja ihmetteli bussissa olevaa outoa hajua ja ehti siirtää matkustajat turvaan.
Käpylän kanien kuolinsyytä tutkitaan Oulussa edelleen.
Väärennökset ovat olleet 50:n ja 20 euron seteleitä.