Mitä enemmän lasta piiskataan, sitä todennäköisemmin hän uhmaa vanhempiaan ja kokee myös taipumusta epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, aggressiivisuuteen sekä mielenterveysongelmiin. Johtopäätökseen ovat tulleet aiheesta laajan tutkimuksen tehneet Texasin ja Michiganin yliopistojen tutkijat Elizabeth Gershoff ja Andrew Grogan-Kaylor.
”Tutkimuksen päätelmä on, että piiskauksesta on lapsille laajasti ei toivottuja vaikutuksia vaikka vanhemmat usein ajattelevat juuri päinvastaista”, tutkija Grogan-Kaylor sanoo Teksasin yliopiston verkkosivuilla julkaistussa tiivistelmässä.
Tutkimusmateriaali käsitti 160 000 lasta ja tutkimusanalyysejä 50 vuoden ajalta. Tutkijoiden mukaan kyseessä on kattavin aiheesta koskaan tehty tutkimus. Se eroaa aiemmista tutkimuksista myös siinä, että tutkimuskohteena oli vain piiskaus, jolla tarkoitettiin avokämmenellä takalistolle tai reisille lyöntiä, ei muu lasten fyysinen kuritus tai hyväksikäyttö.
Tutkijoiden mukaan useammalla kuin kolmella neljästä piiskatusta kuritus johti haitalliseen kehitykseen.
Gershoff ja Grogan-Kaylor tutkivat myös piiskauksen pitkäaikaisvaikutuksia aikuisilla, joita oli lapsena piiskattu. Mitä enemmän heitä oli lapsena piiskattu, sitä todennäköisemmin he kärsivät aikuisena epäsosiaalisuudesta ja mielenterveysongelmista. He myös todennäköisemmin kannattivat omien lastensa ruumiillista kuritusta kuin sellaiset aikuiset, joita ei lapsena oltu piiskattu. Tulos vahvistaa aiempia oletuksia myös siitä, että fyysisen kurittamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle.
Unisefin raportissa vuodelta 2014 arvioidaan, että jopa 80 prosenttia maailman vanhemmista piiskaa lapsiaan. Näin siitä huolimatta, vaikka piiskauksen positiivisista vaikutuksista ei ole mitään näyttöä ja vaikka siitä tiedetään olevan haittaa niin lapsen käytökselle kuin kehityksellekin, Gershoff sanoo.
”Toivomme, että tutkimuksemme saa vanhemmat havahtumaan piiskauksen mahdollisiin haittoihin, ja kannustaa heitä etsimään kurin säilyttämiseksi positiivisempia ja vähemmän rangaistusmaisia keinoja”, Gershoff sanoo.
Tutkimus julkaistiin kokonaisuudessaan Journal of Family Psychology -tiedejulkaisussa aiemmin huhtikuussa.
Kirjoita kommentti