Sankarit-niminen elokuva kertoo Raivo Roosnasta ja Alex Lepajõesta, jotka ryöstivät koruliikkeen ja pankin Helsingissä 1985.
Säveltäjä Jean Sibeliukseen musiikkitoimittaja ja tietokirjailija ei aio ihan heti taas tarttua.
Barbro Teirin lähdön syynä ovat näkemyserot hallituksen kanssa.
Guns N’Rosesin solisti sai myös kehuja ensimmäisestä työnäytteestään Coachella-festivaalilla.
Suomalainen viihde kulkee hämmentävällä vauhdilla kohti Berlusconin Italian mediakuvastoa, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Kuka on Suomen puhutuin ja tunnetuin toimittaja juuri nyt? Tällä viikolla tittelin voi antaa Arman Alizadille, joka vetää omaa reportaasiohjelmien sarjaansa Nelosella.
Elokuvaohjaaja Guy Hamilton on kuollut. Hamilton oli kuollessaan 93-vuotias.
Kiasman muovilla täyttävä Happy Together on eteläkorealaisen Choi Jeong Hwan ensimmäinen yksityisnäyttely Euroopassa.
Lontoon kriitikot ovat läkähtyä innosta kuultuaan Karita Mattilaa uudessa roolissa.
Ateneumissa avautuu 10. kesäkuuta amerikkalaisen Alice Neelin (1900–1984) takautuva näyttely.
Wienissä asuva Päivi Vähälä on tekstiilitaiteen tekijänä huippuluokkaa.
Emma Ainala tekee läpimurtonsa rokokoota ja kitschiä henkivillä teoksilla
Topi Lehtipuun kausi alkaa totutusti kaupunkiperformanssein ja supertähtivierailuin. Mutta onko tässä välivuoden maku Kiina-teeman jälkeen?
Toimittaja-kirjailija Mihail Zygar uskoo Venäjän presidentin yrittävän ensi vuonna tosissaan länsisuhteiden parantamista.
Alun sattumat avittivat määrätietoista laulajaa kansainväliselle uralle.
Kausi alkaa Ratinan stadionilla yhteiskonsertilla Eppu Normaalin kanssa.
Yleisö riehaantui juonnetussa konsertissa täysin.
Tampere-talossa pidetään taas elokuussa balettigaala, jossa nähdään kansainvälisiä seurueita.
Samanikäisillä miehillä on yhteinen musiikillinen historia.
Syksyllä kautensa aloittava ylikapellimestari johtaa muun muassa Jukka Tiensuun uuden teoksen kantaesityksen.
Suomalaistaiteilijoiden kuvat julkistettiin tiistaina tasan vuosi viime kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Vasta pari vuotta pianonsoittoa harrastanut Aleksei Romanov, 16, on jo ehtinyt voittaa musiikkikilpailuja.
Brittiyhtyeen tragedia ja menestys seurasivat toisiaan.
Steve Masonin psykedelia seestyi rauhoittavaksi kauneudeksi.