Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue pääsee pelaamaan unelmafinaalin Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä
Väsymys painoi pahasti Mikko Ilosta, kun lahtelainen ehti nipin napin sunnuntaina ennen pimeän tuloa saada urakkansa päätökseen golfin Euroopan-kiertueeseen kuuluvassa Shenzhen Internationalissa Kiinassa.
Lappeenrannan Catz on Suomessa edelleen naisten koripallon mahtiseura.
Chicago Blackhawks venytti ottelusarjan St. Louis Bluesia vastaan seitsemänteen peliin.
Kenian Eliud Kipchoge voitti sunnuntaina toisen kerran Lontoon maratonin ja tällä kertaa kilpailun reittiennätyksellä 2.
Topi Raitasen mielestä ainoa ongelma suunnistuksen ja estejuoksun yhdistämisessä liittyy aikatauluihin.
Helsingin Munkkiniemen ja koripallon yhteinen historia on pitkä ja kunniakas.
Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue voitti Yhdysvallat yöllä 4–2. Kultaottelu pelataan maanantain vastaisena yönä.
Palloliiton liittokokous valitsi vuosille 2016–2020 liittohallituksen puheenjohtajaksi Pertti Alajan yksimielisesti, koska muita ehdokkaita ei ollut.
Puolivälierissä HJK matkustaa KuPS:n vieraaksi. Pääkaupunkiseudun joukkueista kotikentällään pääsee pelaamaan PK-35 Vantaa, joka kohtaa SJK:n. Kakkosen FC Honka matkustaa Ykkösen FC Hakan vieraaksi.
Liigan viides finaali ratkesi kyseenalaisella tavalla lauantaina Helsingin jäähallissa. Tappara oli parempi lukemin 2–1 ja johtaa finaalisarjaa voitoin 3–2.
Jari-Matti Latvala joutui johtoasemassa vaikeuksiin lauantai-iltana Argentiinan MM-rallissa.
Tuomaritoiminta ja kurinpito ovat nousseet Liigan finaalisarjassa huomion keskipisteeksi. Lauantaina puhutti Tapparan vaihtovirhe, josta olisi pitänyt tuomita rangaistus ennen voittomaalia.
Tapparan Jere Karjalaisen voittomaali kuumensi tunteet viidennessä liigafinaalissa Helsingissä lauantaina. Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ei nähnyt tilannetta.
Edellisenä yönä Rion esikisoista palannut Ari-Pekka Liukkonen vetäisi alle kahden tunnin yöunilla aamun erissä 100 metrin vapaauinnissa kelpo ajan 49,92 Tampereen grand prix 3 -kisojen avauspäivänä.
Mancester City nousi lauantaina Arsenalin ohi kolmanneksi jalkapallon Englannin Valioliigassa.
Rion olympialaisiin valittu Jarkko Kinnunen paransi lauantaina 20 km:n kävelyn ennätystään Tuusulassa.
. Vancouver Canucksin Markus Granlund johti onnistuneesti sentterinä Suomen ykkösketjua, kun Leijonat voitti lauantaina Kouvolassa Tšekin 4–1 jääkiekon EHT-ottelussa.
F3-luokan Eurosarjan kuopus Niko Kari, 16, avasi palkintotilinsä kauden neljännessä kisassa Hungaroringillä.
Mikko Ilonen (72–70–68/-6) urakoi lauantaina golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Shenzhen Internationalissa peräti 32 reikää ja kiihdytti tuloslistalla ylöspäin.
Suomen Select-joukkue eli vuonna 2002 syntyneiden poikien epävirallinen maajoukkue voitti kansainvälisen turnauksen Bratislavassa.
Perjantaisen Tapparan ja HIFK:n välisen jääkiekkofinaalin seurauksena IFK:n hyökkääjä Tomas Zaborsky sai yhden ottelun pelikiellon huitaistuaan mailallaan Tapparan Jukka Peltolaa silmään.