Onko usein käyttämäsi verkkosivu taas rikki? Syy ei ehkä olekaan itse sivussa, vaan selaimessasi käyttämästäsi lisäosista, kuten mainoksienesto-ohjelmasta.
Verkkosivujen mainoksia estävät ohjelmat piilottavat myös monia tärkeitä verkkosivujen osia, vahvistavat brittiläisen Oriel-yhtiön testit Britannian 100 suosituimmalla verkkosivulla.
Suosituimmat mainoksienesto-ohjelmat poistivat testeissä esimerkiksi British Airways -lentoyhtiön sivuilta elementtejä, joiden avulla voitiin tehdä lähtöselvityksiä. Vastaavia ongelmia oli myös muun muassa halpalentoyhtiö Ryanairin sivuilla.
Ohjelmat eivät aina edes näytä, että sivulta on lainkaan poistettu osia.
”Kun huomaamme puuttuvia osia tai ongelmia verkkosivulle, uskomme usein, että sivu on yksinkertaisesti rikki. Voimme kuitenkin unohtaa tai emme tajua, että syyllinen voi olla mainoksienesto-ohjelma eikä verkkosivu”, Oriel-yhtiö kertoo sivuillaan.
Ongelmat kertovat varsinkin ilmaisien esto-ohjelmien olevan edelleen puutteellisia. Ohjelmat voivat tulkita verkkosivujen osia mainoksiksi, vaikka ne eivät sellaisia olisikaan. Monet verkkosivut ovat myös pyrkineet taistelemaan esto-ohjelmia vastaan estämällä niiden käyttäjiä avaamasta sivuja lainkaan.
Yhä useampi internetkäyttäjä törmää tulevaisuudessa vastaaviin ongelmiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 22 prosenttia briteistä käyttää mainoksienesto-ohjelmia. 18–24 vuotiaista briteistä lähes puolet käyttää tällaisia ohjelmia.
Kirjoita kommentti